RT on rakennusteollisuuden kuuden toimialan muodostama liittoyhteisö, jota johdetaan yhtenä kokonaisuutena. Hallinnollisen rakenteen muodostavat RT-keskusliitto ja toimialoja edustavat alayhdistykset.
Hyödynnämme kaikkien toimialojemme henkilöstön asiantuntemusta liittoyhteisön yhteisten tehtävien hoitamisessa. RT:n strategia toimii perustana yhteiselle toimintamallille. Toimintamme on organisoitu strategian mukaisiin vastuualueisiin ja tiimeihin sekä jatkuviin toimintoihin ja prosesseihin, joilla kaikilla on liittoyhteisötasoinen vastuuhenkilö. Lisäksi eri toimialamme vastaavat omien toimialakohtaisten tehtäviensä organisoinnista ja toteuttamisesta.
RT:n liittoyhteisön johtoryhmän tehtävät
Liittoyhteisöllä on johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii RT:n toimitusjohtaja. Johtoryhmällä on myös toimitusjohtajan nimeämä työvaliokunta. Johtoryhmä tukee toimitusjohtajaa liittoyhteisön toiminnan johtamisessa ja valmistelee RT:n hallituksen ja edustajiston käsittelyyn tulevat asiat ja toimeenpanee päätökset. Johtoryhmä johtaa ja koordinoi operatiivista toimintaamme.
RT:n hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on vastata edustajiston kokousten valmistelusta ja niiden päätösten toimeenpanosta. Hallitus vastaa RT:n strategian, toimintasuunnitelman, toimintakertomuksen sekä keskusliiton talousarvion ja tilinpäätöksen laatimisesta ja toteuttaa yhteistä strategiaa ja toimintasuunnitelmaa. Hallituksen tehtävänä on muodostaa kanta RT:n strategisiin ja periaatteellisiin asioihin sekä rakennusteollisuuden keskeisiin edunvalvonnallisiin kysymyksiin. Hallitus hyväksyy yhteiset työehtosopimustavoitteet ja työehtosopimusratkaisun voimaantulon.
RT:n ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto, joka kokoontuu kahdesti vuodessa.
RT:n johtoryhmän ja hallituksen jäsenet
Johtoryhmä
+- Aleksi Randell (puheenjohtaja), Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja
- Juha Luhanka, RT:n varatoimitusjohtaja, rakennustuoteteollisuuden toimialajohtaja, Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n toimitusjohtaja
- Paavo Syrjö, RT:n varatoimitusjohtaja, infrarakentamisen toimialajohtaja, INFRA ry:n toimitusjohtaja
- Kirsi Palviainen, RT:n varatoimitusjohtaja, talonrakennusteollisuuden toimialajohtaja, Talonrakennusteollisuus ry:n toimitusjohtaja
- Mika Hokkanen, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja
- Ilkka Salo, Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n toimitusjohtaja
- Jari Lahtinen, Lattian- ja seinänpäällysteliitto ry:n toimitusjohtaja, Pinta-toimialan edustaja johtoryhmässä
- Jukka Sarhimaa, työmarkkinajohtaja, Rakennusteollisuus RT ry
- Anu Kärkkäinen, elinkeinopoliittisista asioista vastaava johtaja, Talonrakennusteollisuus ry
- Juha Laurila, elinkeinopoliittisten asioiden johtaja, INFRA ry
- Heidi Husari, Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKOn rehtori, Suomen Rakennusmedia Oy:n toimitusjohtaja
- Jouni Vihmo, pääekonomisti, Rakennusteollisuus RT ry
- Merja Vuoripuro, viestintäjohtaja, Rakennusteollisuus RT ry
- Antti Aaltonen, johtaja, Rakennusteollisuus RT ry
- Lauri Pakkanen, yhteiskuntasuhdepäällikkö, Rakennusteollisuus RT ry
- Lotta Räty (sihteeri), johdon assistentti, Rakennusteollisuus RT ry
Hallitus
+Puheenjohtaja
- Toimitusjohtaja Timo Vikström, Kreate Oyj
Varapuheenjohtajat
- Ensimmäinen varapuheenjohtaja toimitusjohtaja Mikko Vasama, Rudus Oy
- Toinen varapuheenjohtaja toimitusjohtaja Ilkka Hentinen, Insinöörityö Hentinen Oy
Hallituksen muut jäsenet
- Toimitusjohtaja Harri Savolainen, Lujatalo Oy
- Toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti, Skanska Oy
- Toimitusjohtaja Juha Korkiamäki, Hartela-yhtiöt Oy
- Toimitusjohtaja Samuel Hyry, ATL-Rakennushuolto Oy
- Toimitusjohtaja Mikko Vasama, Rudus Oy
- Toimitusjohtaja Jari Airola, Paroc Oy Ab
- Toimitusjohtaja Kaj Hemming, Ab Bröderna Hemming Veljekset Hemming Oy
- Maajohtaja Juha Arvola, kiviaines ja valmisbetoni Peab Industri Oy
- Toimitusjohtaja Mika Nikula, Maskun Talotekniikkatiimi Oy
- Toimitusjohtaja Harri Saarinen, Kattoliitto ry, Katman Oy
- Toimitusjohtaja Jari Mikkonen, Dahl Suomi Oy
RT:n valiokunnat ja työryhmät
RT:n valiokunnat ja työryhmät ovat jäsenyrityksille keskeinen tapa vaikuttaa rakennusteollisuuden toimintaan.
Valiokuntien ja työryhmien puheenjohtajat kertovat eri ryhmien toiminnasta:
- Digiryhmä
- Kestävän rakentamisen ryhmä
- Osaavan työvoiman yritysryhmä
- Rakennuspooli
- Suhdanneryhmä
- Turvallisuusryhmä
- Työmarkkinavaliokunta
- Viestintäryhmä
RT:n historia: Rakennusteollisuuden juuret vuodessa 1920
Rakennusteollisuus RT:n edeltäjä Suomen Rakennusteollisuuden työnantajaliitto sai alkunsa 1920, kun rakennusalan työnantajille tuli tarve yhdistyä vastavoimaksi työntekijöiden järjestäytymiselle. RT:n 100-vuotishistoriikki Hajanaisista toimijoista vahvaksi vaikuttajaksi on kertomus siitä, miten rakennusteollisuus ja siihen liittyvä järjestötoiminta kehittyivät toimintaympäristön muutosten myötä sadan vuoden aikana. Läpileikkaavia teemoja vuosikymmenestä toiseen ovat olleet etenkin työehdot, osaava työvoima, työturvallisuus, reilu kilpailu, rakentamisen menetelmät ja suhdanteet.