Heidi Husari

Rehtori (RATEKO), toimitusjohtaja (Rakennusmedia)

Heidi Husari

Rehtori (RATEKO), toimitusjohtaja (Rakennusmedia)

Vastuualueet

RATEKOn ja ja Rakennusmedian toiminnan ja talouden johtaminen, vetovoimatoiminnan johtaminen, kehityshankkeet

Liitto/yksikkö

Rakennusteollisuuden koulutuskeskus RATEKO, Rakennusmedia

Osoite

PL 381 (Eteläranta 10), 00131 Helsinki

Töissä

Päivittäisessä työssäni vastaan kahdesta organisaatiosta: Rakennusteollisuuden koulutuskeskus RATEKOsta ja RT:n tytäryhtiö Suomen Rakennusmedia Oy:stä. Lisäksi olen mukana RT:n koulutus ja osaaminen -tiimissä varapuheenjohtajana ja vastaan myös liittoyhteisön Vetovoimatoiminnasta. Kuulun RT:n johtoryhmään.

Raksalla

Valmistuin rakennusarkkitehdiksi vuonna 1988, ja jo opintojen aikana sekä niiden jälkeen olen saanut työskennellä monipuolisissa rakennusalan tehtävissä ihan ammatikseni. Jatkuvan oppimisen periaatetta noudattaen olen suorittanut lisäksi tukun muitakin pätevyyksiä ja tutkintoja, ja työskennellyt toki muillakin aloilla. Rakennusala on kuitenkin ollut aina sydäntäni lähellä, koska rakennusalalla ihmiset ovat rentoja, reippaita ja reiluja. Alan osaamisesta on ollut henkilökohtaistakin hyötyä, mm. oman kesämökin ja omakotitalon suunnittelun ja toteutuksen merkeissä.

Vapaalla

Vapaa-ajalla minua ulkoiluttaa valkoinen paimenkoiramme ja kilometrejä kertyy viikossa helposti viitisenkymmentä. Mökkeily ja luonnossa liikkuminen auttavat hyvin palautumaan joskus kiireisestäkin työstä. Jonkinasteinen neuloosi on myös iskenyt, toistaiseksi vielä lievänä, mutta jotain pientä pitää käsilläkin saada tehtyä. Leipominen on myös mielipuuhaani, ja kun saa koko perheen saman pöydän ääreen, huolehdin herkuista.

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä