Laatu

Virheettömyys, sujuva rakentamisprosessi ja onnistuneet asiakaskohtaamiset ovat hyvän laadun ominaisuuksia. Hyvän laadun saavuttamiseksi tarvitaan riittävä ammattiosaaminen, edellytysten luominen laadun tuottamiselle sekä tahto tehdä laadukkaasti.

Yhdessä jäsenyritystemme kanssa olemme panostaneet voimakkaasti rakentamisen laadun kehittämiseen. Keskitymme erityisesti rakennustyön aikaiseen laadunvarmistukseen sekä onnistuneisiin asiakaskohtaamisiin. Yritysten tavoitteena on nollavirheluovutukset, ja esimerkiksi asuntohankkeissa tavoite saavutetaan parhaimmillaan yli 80 prosenttisesti.

Rakentamisen laatu voidaan jakaa eri osa-alueisiin, joita ovat muun muassa

  1. Rakentamisen lainsäädäntö: Rakentamista ohjataan Suomessa varsin tiukasti eri lakien, asetusten ja määräysten kautta. Näillä pyritään takaamaan rakennusten ja rakenteiden käytönaikainen turvallisuus ja terveellisyys.
  2. Rakenteiden suunnittelu: Rakennuksen rakenteiden suunnittelussa tulee huomioida paitsi rakenteiden kestävyys ja turvallisuus myös rakennettavuuden, muuntojoustavuuden ja energiatehokkuuden näkökulmat.
  3. Rakennusmateriaalit ja niiden käyttö: Laadukkaat ja oikein valitut rakennusmateriaalit sekä niiden aktiivinen huolto ja ylläpito ovat tärkeitä rakennuksen kestävyyden ja toimivuuden kannalta.
  4. Rakennustyön laatu: Laadukas rakennustyö edellyttää tiivistä yhteistyötä eri osapuolten välillä. Näitä yhteistyötahoja ovat viranomaiset, tilaajat, rakennuttajat, suunnittelijat sekä rakennuksen ylläpitäjät. Näin varmistetaan, että rakennus on turvallinen ja toimiva, ja se vastaa asiakkaan ja loppukäyttäjien toiveita ja tarpeita.
  5. Ympäristötehokkuus: Rakentamisessa tulee huomioida erilaiset ympäristönäkökulmat koko elinkaaren eli suunnittelun, rakentamisen sekä käytön ajalta. Näitä huomioitavia asioita ovat muun muassa kierrättäminen ja kiertotalous, päästövaikutukset sekä työmaan vaikutukset ympäröivään ympäristöön.
  6. Asiakaskokemus ja viestintä: Työmaa- ja projektiviestintä ovat tärkeä osa rakentamisen laatua, ja se parantaa myös asiakaskokemusta. Asiakaskokemusta voidaan mitata eri mittareilla. Esimerkiksi RT:n suurimpien yritysten kanssa toteutetaan vuosittain EPSI Raitingin uudisasunnon ostajien asiakastyytyväisyyskysely.

Rakennusalan laadun edistämiseen liittyviä toimenpiteitä

Edellä mainittuja osa-alueita tulisi tarkkailla ja arvioida rakentamisen eri vaiheissa, jotta rakennuksen laatu ja kestävyys voidaan varmistaa.

Lisätietoja


Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä