3. Toimi ammattimaisesti

Rakennusteollisuuden kolmas eettinen periaate kannustaa toimimaan ammattimaisesti. Se muistuttaa ammattietiikasta, ammattiylpeydestä sekä lakien, sopimusten ja vaatimusten kunnioittamisesta.

Rakennusteollisuuden jäsenilleen toteuttaman eettisen kyselyn mukaan projekteissa ilmenee jonkin verran tahallista alihinnoittelua tarjousvaiheessa ja katteen hakemista jälkikäteen lisätöiden kautta. Lähes puolet vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että ilmiötä esiintyy vain harvoin tai ei lainkaan. 

Toisen sopimusosapuolen vedättäminen on yksi esimerkki siitä, että itsestäänselvältä tuntuva eettinen periaate kaipaa vielä vahvistamista. 

Toimi ammattimaisesti
Noudata hyvää rakennuttamis- ja urakointitapaa. Tee työt ammattitaitoisesti noudattaen lainsäädäntöä ja tekemiäsi sopimuksia sekä turvallisuus-, ympäristö- ja laatuvaatimuksia. Kunnioita kuluttajariitalautakunnan ja oikeuden päätöksiä. Edellytä tätä myös sopimuskumppaneiltasi.

Kyselyn avoimessa palautteessa muistutettiin myös tilaajia ja pääurakoitsijoita omien velvollisuuksiensa hoitamisesta ja siitä, ettei vastuuta vieritettäisi perusteettomasti eteenpäin.  

”Pääurakoitsijat eivät aina laadi asianmukaista työmaasuunnitelmaa ja ovat vaatimassa tuoteosatoimittajalta työturvallisuuteen liittyviä lisätöitä tai -suorituksia, kuten kulkuteitä, telineitä, nostureita ja purkupaikkaa”, eräs vastaajista toteaa. 

Turvallisuus edellä etiikassakin 

Jäsenkyselyssä lähes 90 prosenttia vastaajista kertoi oman organisaationsa pyrkivän varmistamaan, että henkilöstöllä on kyky toimia oikein ja vastuullisesti esimerkiksi ympäristö-, laatu- ja työturvallisuusasioissa.

Etenkin työturvallisuudessa toimialalla onkin saatu aikaiseksi selvä käänne parempaan. Tosin edelleen on ammattilaisilla näytön paikka, sillä kehitys on jäänyt polkemaan paikoilleen ja vakavia takapakkeja on tullut. Myös laatu- ja ympäristöasiat otetaan nykyisin vakavasti kaikissa itseään kunnioittavissa yrityksissä. 

Yritysten välillä on kuitenkin isoja eroja varsinkin järjestäytyneiden ja järjestäytymättömien kesken. Vastuulliset organisaatiot laativat itselleen lainsäädäntöä tiukemmat periaatteet ohjaamaan yrityksensä toimintatapoja. Ne edellyttävät periaatteiden noudattamista koko organisaation henkilöstöltä, niin työntekijöiltä kuin johdoltakin sopimuskumppaneita unohtamatta. 

Katso myös 

Lisätietoja

Merja Vuoripuro, Rakennusteollisuus RT ry
puh. 040 587 2642, merja.vuoripuro@rt.fi

Sari Puurtinen, Juuriharja Consulting Group Oy
puh. 040 676 3772, sari.puurtinen@juuriharja.fi
Juuriharja on eettiseen johtamiseen erikoistunut valmennusyritys.

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä