Eduskuntavaalit 2023

Tavoitteenamme on kestävästi kasvava ja turvallinen Suomi. Sen pohjalle teimme myös eduskuntavaalitavoitteemme, rakennusteollisuuden lupaukset Suomelle. Näiden lupausten toteuttamiseksi tarvitsemme kuitenkin yhteiskunnan tuen.

Päättäjien on oltava valmiita sitoutumaan ja investoimaan kestävästi kasvavan ja turvallisen Suomen rakentamiseen. Seuraavassa hallitusohjelmassa kiinteistö- ja rakentamisala on nostettava tärkeysjärjestyksessä sen ansaitsemalle paikalle.

Asuminen: Lupaamme rakentaa järkevän hintaista asumista – kunhan yhteiskunta ei aseta sille esteitä

Kaupungit ovat koko Suomen kasvun moottoreita. Asuntojen puute ei saa muodostua niiden kehittymisen esteeksi. Kaikilla pitää olla mahdollisuus tarpeitaan vastaavaan, järkevän hintaiseen asumiseen. Tarvitsemme kokonaisvaltaista ajattelua, tontteja ja rahoitusta.

Turvallisuus ja kilpailukyky: Lupaamme rakentaa Suomesta turvallisemman ja saavutettavamman – kunhan rahoitus on kunnossa

Toimiva logistiikka on turvallisen yhteiskunnan selkäranka. Laaja, harvaan asuttu maa tarvitsee nykyaikaisen väyläverkon ja liikenneinvestointeja turvaamaan kriisinkestävyyttä sekä alueiden menestystä.

Kestävämpi huominen: Lupaamme kestävämmän tulevaisuuden – kunhan politiikka on fiksua

Rakennusala on sitoutunut Suomen ilmastotavoitteisiin. Ala tarjoaa monipuolisesti ratkaisuja energiatehokkuuden lisäämiseen, kiertotalouden kehitysloikkaan sekä luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Asuminen ja kaupungit

Turvallisuus ja kilpailukyky

Kestävämpi huominen

Materiaalit

Taustaselvityksiä

Infran blogi

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä