Rakennusalan harmaus heikentää osaajien pitovoimaa

Vuosi lähestyy loppuaan ja päivät lyhenevät vielä parin viikon ajan. Sen jälkeen tapahtuu käänne valoisampaan suuntaan ja pikkuhiljaa päivät alkavat pidentyä. Ihan yhtä nopeaa käännettä ei ole luvassa rakennusalan synkkään tilanteeseen. Erilaisia arvioita ja ennusteita siitä, milloin rakentamisen suhdanne kääntyy nousuun, on yhtä monta kuin ennustajiakin. Itse olen päättänyt lopettaa kyseisen hetken arvailun. Siitä olen kuitenkin varma, että käänne tulee ennemmin tai myöhemmin. Siihen asti on vain yritettävä pärjätä. Eihän suhdannevaihtelut meidän alallamme ole uusi asia, ylä- ja alamäkiä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Huonompiinkin aikoihin on vain osattava varautua silloin, kun menee hyvin.

Mikäli alamäki jatkuu vielä pitkään, tulemme menettämään muille aloille osaavaa työvoimaa. Muille aloille siirtyneiden työntekijöiden houkutteleminen takaisin rakennusalalle saattaa olla mahdoton tehtävä. Lisäksi jatkuva huonojen uutisten virta rakennusalan ahdingosta ei varmastikaan edesauta uusien osaajien houkuttelua alalle. Moni nuori voi hylätä ajatuksen rakennusalalle kouluttautumisesta huonojen suhdanneuutisten vuoksi. Kun suhdanne jonain päivänä kääntyy ylöspäin, meillä voi olla käsissä ennennäkemätön osaajapula. Siksi meidän onkin pystyttävä viestimään alan pitkäjänteisyydestä sekä valoisammasta tulevaisuudesta. Talotekniikan merkitys ihmisten arjessa kasvaa koko ajan ja alan osaajia tarvitaan tulevaisuudessakin.

Valtiovalta on tunnistanut alamme ahdingon ja reagoi siihen budjettiriihessä. Toimenpiteet eivät kuitenkaan ole riittäviä. Toivelistalla olisi ollut muun muassa korjausavustusten lisääminen, energia-avustusten jatkaminen ensi vuodelle sekä kotitalousvähennyksen ulottaminen koskemaan myös taloyhtiöiden korjauksia. Tällä hetkellä omakotitalojen omistajat ja taloyhtiöiden osakkaat ovat eriarvoisessa asemassa. Toinen voi vähentää tehdyn remontin verotuksessa ja toinen ei. Edellä mainituilla toimilla olisi varmasti saatu positiivinen vaikutus alan suhdannetilanteeseen ja parannettua työllisyystilannetta.

Jouluun on aikaa vajaa kaksi viikkoa. Perinteisesti maailma pitää saada rakennettua valmiiksi jouluun mennessä, mutta toivottavasti joulun jälkeenkin rakentaminen jatkuu ja valoa alkaa näkyä niin ulkona kuin suhdanteissakin. Jouluna on kuitenkin parempi unohtaa työasiat ja viettää aikaa perheen ja läheisten kanssa ja korkeintaan rakentaa legotaloja.

Rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!

Mika Nikula
puheenjohtaja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä