Miksi tarvitaan lisää naisia rakennusalalle?

Rakennusala on perinteisesti ollut hyvin miesvaltainen ala. Nykyään naisia toimii enenevässä määrin myös alan johtotehtävissä, vaikka naisten osuus alalla ja erityisesti johtotehtävissä on edelleen pieni.

Mielikuvilla ja työkokemuksilla on keskeinen vaikutus nuorten pohtiessa opiskeluvalintojaan. Myönteisten kokemusten kerryttämisessä ja etenkin mielikuvavaikuttamisessa rakennusalalla onkin vielä paljon tehtävää, jota kielteinen medianäkyvyys ei ainakaan helpota.

Vuoden 2021 rakennusteollisuuden osaamistarveselvityksessä todettiin, että naiset tähtäävät eritoten korkeakouluopintoihin, eivätkä ammatillisen koulutuksen piiriin. Korkeakouluopiskelijoista on ollut yli puolet naisia jo pidemmän aikaa. Poikkeuksen tekee kuitenkin rakennusala, joka ei edelleenkään näyttäydy naisia houkuttelevana vaihtoehtona millään koulutusasteella.

Vuonna 2020 naisia oli

  • rakennusalan tutkinnon suorittaneista henkilöistä keskimäärin 11,5 prosenttia
  • ammatillisen perustutkinnon suorittaneista 6,7 prosenttia
  • ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 18,5 prosenttia
  • ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 26 prosenttia sekä
  • rakennustekniikan diplomi-insinöörikoulutuksen suorittaneista 21 prosenttia.

Työyhteisöissä ja erityisesti yritysten johdossa on alettu paremmin ymmärtämään diversiteetin merkitys ja sen tärkeys. Tämä tarkoittaa myös tarvetta lisätä naisten osuutta rakennusalalla. Tässä muutamia syitä:

Monimuotoisuus ja näkökulman laajentaminen

Monimuotoinen työyhteisö tuo mukanaan erilaisia näkökulmia, ideoita ja lähestymistapoja. Monimuotoisuus on erityisen tärkeää silloin, kun etsitään luovia ratkaisuja ja pyritään vastaamaan erilaisten asiakkaiden tarpeisiin.

Työvoiman laajentaminen

Rakennusalalla on osaamis- ja työvoimavajetta etenkin erityisosaamisesta ja vastuullisissa johtotehtävissä toimijoista. Vihreä siirtymä tulee luomaan alalle uusia työtehtäviä ja vaati yhä laaja-alaisempaa osaamista. Ulkomainen työvoima on jo pitkään ollut rakennusalalle välttämättömyys – niin on myös naisten vahvistuva rooli alan työelämässä.

Tiimityö ja työilmapiiri

Monimuotoinen työympäristö voi lisätä työntekijöiden tehokkuutta ja tuottavuutta. Erilaisten taitojen ja vahvuuksien hyödyntäminen mahdollistaa tehokkaamman ongelmanratkaisun ja päätöksenteon. Kun yrityksen organisaatiossa ”oikeat” ihmiset ovat oikeassa paikassa ja yrityksen arvot on sisäistetty ja ne koetaan omiksi, johtoon luotetaan, ihmiset viihtyvät ja ovat motivoituneita, ihmisten draivi lisääntyy ja päästään parempiin lopputuloksiin.

Yrityksen maine

Yritykset, jotka ovat sitoutuneet vastuullisuuteen, monimuotoisuuteen ja yhdenvertaisuuteen, voivat olla erityisesti nuorille erittäin houkutteleva työpaikka. Nykyään myös yhä useammat tilaajat arvostavat yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet monimuotoisuuteen ja sosiaaliseen vastuuseen. Hyvämaineiseen yritykseen halutaan hakeutua töihin ja niihin sitoudutaan.

Tasa-arvo

Tasa-arvo on periaate, joka edistää oikeudenmukaisuutta ja mahdollistaa kaikille osallistumisen työelämään. Tasa-arvolla voi olla myös myönteisiä vaikutuksia taloudelliseen tehokkuuteen. Kun kaikilla ihmisillä on tasavertaiset mahdollisuudet osallistua työmarkkinoille ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, se voi johtaa laajempaan osaamiseen ja luovuuteen, mikä hyödyttää koko yhteiskuntaa. Jos perhevapaiden jakautuminen vanhempien kesken olisi tasapainoisempi, pystyttäisiin paremmin poistamaan perinteiset sukupuoliroolit ja antamaan sekä äideille että isille mahdollisuus osallistua vastuullisena vanhempana lapsensa hoitoon ja kasvatukseen sekä samaan aikaan myös kehittyä työurallaan.

On kuitenkin tärkeää huomata, että tavoitteena ei pitäisi olla vain naisten lisääminen rakennusalalle, vaan kaikenlaisen monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Yrityksille ja alalle kaikenlaiset lahjakkuudet sekä osaaminen voivat olla suuri voimavara.

Fiksu työnantaja huolehtii työyhteisönsä fyysisesti, että psykologisesti turvallisesta työympäristöstä. Työyhteisön asenne ja kulttuuri lähtevät kuitenkin myös jokaisesta meistä itsestämme: mitä me sallimme ja arvostammeko toisiamme riittävästi? Johdolla on myös tärkeä rooli puuttua häiriötilanteisiin ja siten myös mahdollisesti korjata työyhteisönsä kulttuurin rakentumisen suuntaa.

Onko sinun yrityksesi ja työyhteisösi sellainen, jossa voisit kuvitella oman tyttäresi työskentelevän? Jos ei, niin Gandhia lainaten: ”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.”

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä