Taloyhtiölainojen hyödyt unohtuvat uhkapuheen alle

Helsingin Sanomat käsitteli pääkirjoituksessaan (13.6.) taloyhtiölainojen riskejä. Niiden ohella on otettava huomioon myös lainojen hyödyt.

Taloyhtiölainat mahdollistavat omistusasunnon ostamisen pienemmällä omarahoitusosuudella. Se vähentää vaaraa kahden asunnon loukusta, kun rakentamisaikana kauppahintasuoritukset ovat pieniä ja asunnon valmistuttua on voinut hyödyntää lyhennysvapaata.

Myös yksityisille vuokranantajille taloyhtiölaina on tasoittanut tietä uudisasunnon ostoon. Asuntojen kysynnän vauhdittama rakentaminen on hillinnyt sekä asuntojen hintojen että vuokrien nousua.

Rakentajalle taloyhtiölaina tarkoittaa pienempää pääomatarvetta. Markkinoille on tullut pieniä ja keskisuuria rakennusliikkeitä, mikä on lisännyt rakennusalan kilpailua.

Korkojen ja kustannusten nousu on kiristänyt asunnonostajien taloutta, oli kyse sitten taloyhtiölainoista tai henkilökohtaisista lainoista. Osakkaat maksavat taloyhtiölainaa vastikkeissaan. Jos vastikkeita jää maksamatta, taloyhtiö voi turvautua perintään tai ottaa huoneiston hallintaan. Viime kädessä vakuutena on asunto.

Isojen tappioiden syntyminen taloyhtiöille edellyttäisi, ettei kukaan maksaisi asunnosta vähintään taloyhtiölainan osuutta, eli esimerkiksi 70 prosenttia alkuperäisestä velattomasta hinnasta. Tämä tarkoittaisi 1990-luvun laman kaltaisia hintaromahduksia, kun taas tämän vuoden alkukuukausina uusien asuntojen hinnat laskivat vain kaksi prosenttia vuodentakaisesta.

Vaikka viime vuosina on rakennettu paljon asuntoja, ne ovat tulleet kasvukeskuksissa tarpeeseen. Uusia asuntoja tarvitaan VTT:n mukaan noin 35 000 vuodessa, mutta koko 2000-luvun keskimääräinen vuosituotanto on jäänyt 33 000 asuntoon.

Asuntomarkkinoilla on nyt nopean käänteen vuoksi hetkellistä ylitarjontaa, mutta rakentamisen hyytyminen voi synnyttää pulaa jo vuoden, parin kuluttua.

Asuntorakentamisen ja asuntomarkkinoiden toimivuudesta on pidettävä huolta. Ne ovat tärkeitä paitsi asunnon tarvitsijoille myös työllisyydelle ja koko taloudelle.


Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 19.6.2023.

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä