Rakennusteollisuudella avaimet varmistaa Suomen kestävä kasvu

Ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen, kaupungistuminen. Nämä globaalit megatrendit ravistelevat rajusti myös Suomea. Samalla meitä haastaa Venäjän hyökkäyssodan luoma geopoliittinen epävarmuus.

Muutospaine ja epävarmuus aiheuttavat rakennetulle ympäristölle valtavia haasteita lähivuosina. Tarvitsemme vuosittain 35 000 uutta asuntoa kasvukeskuksiin, korjausrakentaminen tulisi vähintään tuplata sekä varmistaa infrastruktuurin toimivuus ja huoltovarmuus. Samalla tulisi pienentää merkittävästi päästöjä.

Tällä hetkellä kiinteistö- ja rakentamisala tuottaa noin kolmanneksen Suomen päästöistä. Niistä 76 % syntyy nykyisen rakennuskannan kulutuksesta ja loput rakentamisesta. Hiilineutraaliustavoitteisiin pääseminen vaatii vaikuttamista ennen kaikkea nykyisen rakennuskannan mutta myös rakentamisen aikaisiin päästöihin. Tulevina vuosina pitää rakentaa entistä enemmän mutta vähähiilisemmin.

Kuinka temppu tehdään?

Suurin vaikuttavuus on parantaa tuottavuutta koko rakennuksen elinkaaren ajan. Tämä tarkoittaa, että tuotetaan sama lopputulos nopeammin ja vähemmillä resursseilla (materiaali, työvoima, konetunnit, energia). Samalla päästöt sekä rahoitustarve pienenevät.

Tärkeimmät keinot tuottavuuden parantamiseen ovat suunnitelmallisempi tekeminen sekä toimintojen vakiointi koko rakentamisen elinkaaren ajalta. Seuraava askel on harmonisoida tietosisällöt, jotta voimme automatisoida toimintoja. Käytännössä meidän tulee suunnitella entistä tarkemmin ja vakioida tekemistämme, oli kyse sitten kaavoittajasta tai työmaamestarista.

Olemme kiinteistö- ja rakennusalalla tarttuneet haasteeseen mm. perustamalla innovaatiokeskus KIRAHubin ja lanseeraamalla KIRA-Kasvuohjelman, joiden toiminnan ytimessä nämä teemat ovat. Tarvitsemme kaikki rakennetun ympäristön osapuolet mukaan tähän murrokseen, josta hyötyy koko Oy Suomi Ab.


Kirjoitus on julkaistu Tekniikka & Talouden Rakentaminen & infrastruktuuri -teemaliitteessä 10.3.2023.

Teksti: Antti Aaltonen

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä