Vapaaehtoiset, rakentamisen kestävyyttä ja ympäristövaikutuksia käsittelevät rakennusten luokitusjärjestelmät ja sertifikaatit ovat yleistyneet hyvinä itsesääntelyn ja eri vaikutuskategorioiden arvioinnin työkaluina. Parhaimmillaan ne edistävät muun muassa rakentamisen ympäristövaikutusten pienentämistä, kiertotaloutta ja materiaalitehokkuutta sekä terveellisyyttä. Kunnianhimoisiakin tavoitteita asettavina niille on paikkansa myös informaatio-ohjauksessa hitaasti etenevän säädösohjauksen täydentäjänä ja paikkaajana.
Ongelmana ympäristöluokituksissa on kuitenkin ollut kriteerien sekavuus ja arviointimenetelmien yhdenmukaisuuden, eli harmonisoinnin, puute. Tuorein esimerkki on juuri lausunnolla ollut rakennusten Joutsenmerkin kriteeriehdotus. Kriteerit ovat jo niiden ensimmäisestä versiosta lähtien tutut kiinteistö- ja rakennussektorille. Rakennusteollisuus RT ja sen jäsenet antoivat niihin laajasti kommentteja sekä muutos- ja parannusehdotuksia jo vuonna 2018, kuten nytkin, maaliskuussa jätetyssä lausunnossa.
Suomessa käytettäväksi aiotuissa kriteereissä tulisi viitata meillä vahvistettuihin ja mieluiten niin ikään eurooppalaisiin standardeihin. Kaikkien ympäristömerkintöjen tulisi pyrkiä kohti tätä harmonisointia. Lisäksi kriteereissä tulisi hyödyntää jo pitkään käytössä olleita, yleisesti hyväksyttyjä kansallisia arviointimenetelmiä. Esimerkkejä näistä ovat rakennusten elinkaariarviointi sekä S1-sisäilmastoluokitus ja siihen viittaava rakennustuotteiden M1-päästöluokitus, jotka pohjautuvat EN-standardeihin. Näin vältetään päällekkäisten, jopa keskenään ristiriitaisten arviointien ja menetelmien esittäminen ja käyttö samojen vaikutuskategorioiden arvioinnissa.
Ympäristöluokituksissa törmätään turhan usein kriteereihin, joille ei ole esitetty tieteellisestä pohjaa ja läpinäkyviä perusteluita. Vaatimuksista saattaa puuttua kokonaan yhteys esitettyihin positiivisiin ympäristövaikutuksiin. Nyt lausunnolla olleessa ehdotuksessa ei esimerkiksi myönnetä lisäpisteitä vähähiilisen betonin ja teräksen käytöstä, mutta puurakentamisella niitä kuitenkin ansaitaan. Sama ongelma näkyy tiettyjen energiamuotojen ja -järjestelmien lisäpisteytyksessä.
Kriteerit kuitenkin esittävät samanaikaisesti käyttöön elinkaarista hiilijalanjäljen arviointia, jonka tavoitteena on kaikkien materiaalien, tuotteiden sekä energiajärjestelmien ja sen osakokonaisuuksien elinkaarisen ympäristösuorituskyvyn parantaminen ja ympäristövaikutusten pienentäminen. Tämän tulisi tapahtua ilman osaoptimointia, jota nimenomaan edustaa yksittäisten materiaalien ja teknologioiden suosiminen. Myös Joutsenmerkin kriteerien tulisi olla luonteeltaan materiaali- ja teknologianeutraaleja.
Ympäristömerkintöjen tulee jatkossa keskittyä todellisten hyötyjen osoittamiseen läpinäkyvin perustein. Epäselvissä tapauksissa on syytä teettää lisäselvityksiä kriteerien tueksi. Muiden Pohjoismaiden erilaisiin näkemyksiin ja tulkintoihin ei kannata yksisilmäisesti tukeutua.
Räikein esimerkki Joutsenmerkin kriteereissä on kuparisten vesijohtoputkien käyttökielto. Sille ei ole mitään tosiasiallisia terveellisyys- tai ympäristöperusteita, minkä TEM:n rahoittama Suomen Ympäristökeskuksen selvityskin yksiselitteisesti osoitti. Putkista liukenevan kuparin määrä todettiin niin alhaiseksi, ettei sen vaikutuksia terveydelle ja vesiympäristölle voida pitää yleisesti merkittävinä ja haitallisina. Jo pelkästään laadullisen uskottavuuden nimissä kyseinen käyttökieltovaatimus tulee poistaa ainakin Suomessa noudatettavista rakennusten Joutsenmerkkikriteereistä.
Eri ympäristöluokitukset ovat heränneet myös EU-taksonomian, eli kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmän kriteerikehitykseen. Siinä on hyväksytty vasta ensimmäinen delegoitu säädös (niin sanottu ilmastopaketti) joulukuussa 2021. Taksonomian kriteerien kansallinen sovellettavuus ja tulkinta on vielä kesken, joten väittämät ympäristöluokitusten omien kriteerien taksonomiakattavuudesta ovat melko uskaliaita ja kyseenalaisia.
Tämä koskee myös Joutsenmerkin kriteereitä. Jos viittauksia kattavuudesta käytetään, EU- taksonomian suhteen tulisi ilmoittaa täsmällisemmin, mitkä kohdat täyttävät ympäristöluokitusten kriteerit ja mitkä eivät, sekä missä kohtaa ne mahdollisesti ylittävät EU-taksonomian vaatimukset.
Ollakseen käytäntöön helposti sovellettavia ympäristömerkintöjen tulee edellä esitettyjen yhtenäistämistavoitteiden lisäksi tavoitella myös raportoinnin keveyttä. Sitä kohti päästään esimerkiksi hyödyntämällä rakentamisen kestävyyden eri osa-alueiden sekä laadun parantamiseen kehitettyjen mittareiden tuloksia. Näin vältetään turhaa työmäärää ja byrokratiaa sekä pystytään tuottamaan arvioinneille vertailukelpoisia tuloksia. Ympäristömerkinnät kunnianhimoisine kriteereineen ja tavoitteineen puolustavat toki paikkaansa, mutta yhteisenä tavoitteena tulee olla kriteerien realistisuus ja samalla yleinen hyväksyttävyys. Kriteerejä kehittävien ja niitä käytännön hankkeissa jalkauttavien tahojen välille tarvitaan avoimempaa vuoropuhelua. Tähän Rakennusteollisuus RT:n ja sen jäsenten lausunnossakin pyritään.
Pekka Vuorinen
ympäristö- ja energiajohtaja
Rakennusteollisuus RT
Kirjoita kommentti