”Äiti, meidän pitää käydä tätä vähän yhdessä läpi. Jos lapsi näkee jotain järkyttävää, siitä pitää voida puhua turvallisen aikuisen kanssa, ettei jää traumoja”, tyttäreni totesi sunnuntaina mökin terassilla.
Hän piteli kädessään lehteä, jonka olin epähuomiossa jättänyt lojumaan aurinkotuolille. Lehteä, joka oli täynnä aikuisten fantasioita, jotka voivat olla haitallisia vaikutusalttiille ja herkälle mielelle.
Hämmennystäni lievensi se, että kyseessä oli Deko-lehden virallinen asuntomessuluettelo ja tyttäreni on 21-vuotias. Hän on jo muuttanut omilleen ja laittanut kotiaan mieleisekseen, eikä katsonut kiilteleviä kuvia enää aivan neitseellisin silmin.
Selasimme katalogin kimpassa ja epäuskoisena hymyilimme teennäisille, lavastemaisille sisustuksille ja mahtipontisille taloille, jotka oli suunniteltu unelmaelämän kulisseiksi ”testosteronipitoisille”, ”nauramista rakastaville” tai ”rock-henkisille” rakennuttajaperheille.
Alkuviikosta kävin myös paikan päällä Vantaan Kivistössä tutustumassa näyttelyasuntoihin Asuntoreformiyhdistys ARY:n perinteisellä messumatkalla. Paatunut mieleni ei jaksanut enää yllättyä kirkkomaisista olohuoneista, jättimäisistä ulkoporealtaista tai edes 290 neliömetrin omakotitalosta, jossa on kuusi (6!) wc-istuinta ja suihkua, jokaisessa makuuhuoneessa omansa.
Kokemuksen myötä tiedän myös, ettei joka miehellä ole kuparista hanaa eivätkä kaikki naiset haaveile timanttitapeteista ja pukeutumishuoneista. Villeimmissäkään kuvitelmissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta ei niitä kaikkia ole tarkoitettu toteutettavaksi.
Oman messukäyntini kliimaksiksi muodostuivat käytännölliset ja arjessa toimivat ratkaisut. Muuntojoustavassa Spinellissä 66,5 neliömetrin kerrostaloasunto taipuu jopa neljän huoneen näppäräksi kodiksi. Spinellistä löytyy myös mainio fillariparkki pesu- ja huoltopisteiden kera.
Euroopan suurin puukerrostalo PuuMera puolestaan tarjoaa muun muassa 39 neliömetrin kompakteja kaksioita, joissa kookkaat parvekkeet avartavat asuntoa kymmenellä lisäneliöllä. Myös omakotitaloissa on nähtävissä terveempi suuntaus, jossa hukkaneliöt eivät saa ihmisiä enää huokailemaan ja hiilipihiys alkaa olla arvossaan.
Minulle messujen ehdottomasti isoin elämys tällä kertaa oli pienin koti, eli Saton StudioKoti, joka onnistuu kätkemään reiluun 15 neliöönsä tilavan parven kera kaiken mitä asumisessa tarvitsee, vieläpä kauniilla ja kutsuvalla tavalla. Toivoa sopii, että Vantaalle suunnitellulle pilottikohteelle heltiää poikkeuslupa ja 68 minikotia saa onnelliset asukkaansa 500 euron kuukausivuokralla.
ARY:n hengessä ehdottaisinkin asuntomessureformia. Messujen teemaksi ansaitsisi päästä kohtuuhintainen asuminen, joka ei ole tylsää ja tavanomaista, vaan kekseliästä ja kivaa. Messureitin tarjoamat ”arjen ylellisyydet” kun tuntuvat yhä useammasta ylettömyyksiltä. Uudistukselle olisi taatusti tilausta nuoremmassakin polvessa, joka vasta rakentaa omia mielikuviaan siitä, millaista on hyvä asuminen.
Asumiskustannukset ovat pääkaupunkiseudulla nykyään aivan järjettömät. 500 euroa ei ole millään mittarilla ”kohtuullista”, varsinkaan siivouskomeron kokoisesta asunnosta. Asumisen hintakupla tulisi pikimiten puhkaista, jottei yhteiskunnan tarvitsisi kustantaa ihmisten asumista. Normaalin palkan tulisi riittää normaalien ihmisten asumisen kustannuksiin ilman että tiivistetään asumismukavuutta epäinhimilliselle tasolle. Asuminen on ihmisten perustarve ja on huolestuttavaa, että perustarpeet ovat ihmisille saavutettavissa ainoastaan sijoittajien liiketaloudellisen voittojen maksimoinnin kautta.
Aivan samaa olen miettinyt itsekin. Miren prameaa ja kallista rakentamista, pääosin tylsiä sisustuksia, mm.massiiviset sohvat on poikkeuksetta sijoitettu ikkunoiden eteen niin ettei niillä istuen näe kauniita maisemia, jos niitä nyt onkaan…viereinen talo ja naapurin ikkuna kun on yleensä muutaman metrin päässä. Missä sisustusammattilaisten luovuus? Miksi talot ovat niin tiiviisti kuin rivitaloasunnot. Itse jos noin paljon rahaa omistaisin en kyllä asuntomessuille rakentaisi. Paljon paremmasta paikasta jopa järven tai merenrannalta saisi vaikka millaisen kartanon! Huvittavinta oli käydä Kalajoen loma-asuntomessuilla; pari taloa katsottuamme ja kristallikruunuja katossa ihmeteltyämme totesimme mieheni kanssa, että nämä messut taitaa olla nähty!
Sama juttu. Kävin Kokkolan asuntomessuilla muutama vuosi sitten – ja ainoa, mistä oikeasti pidin. oli ”eläkeläisten tai nuorten asunto” eli pieni, muuntuva, valoisa, kodikas asunto ilman sitä ihmeellistä kaikuvaa kirkkoa jonka elintasoa nostava vaikutus ei oikein aukea minulle. Väriä ei ollut missään, mutta sitä en odottanutkaan. Jopa 12 v tyttäreni äimisteli Prisman tapettiosastolla että ”äiti, eikö kukaan halua mitään väriä kotiin?”