Rakennusteollisuus RT ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL: Hallituksen investointiohjelma toteutettava etupainotteisesti

Hallitus aikoo toteuttaa noin kolmen miljardin euron liikenneinvestointiohjelman tällä hallituskaudella. Ohjelma rahoitetaan valtion omaisuutta myymällä, mutta aloituspäätökset hankkeista sekä tarkemmat linjaukset rahoituslähteistä puuttuvat vielä. Vallitsevassa vaikeassa suhdannetilanteessa rakennusteollisuuden ja kuljetusalan edunvalvojat Rakennusteollisuus RT ja SKAL kiirehtivät investointipaketin vahvistamista.

Rakennusteollisuus RT ja kuljetus- ja logistiikkayrityksiä edustava SKAL odottavat, että aloituspäätökset hallitusohjelmassa linjatuista isoista infrainvestoinneista sekä päätökset niiden rahoituksesta tehdään heti tänä syksynä.

”Ripeästä päätöksenteosta hyötyy koko Suomen talous. Investoinnit tarvitaan joka tapauksessa, ja paras hetki niille on nyt, kun rakentamisen kustannusnousu on tasaantunut ja työvoiman tarjonta sekä toteuttamiskapasiteetti kasvavat”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo.

Rakennussektorin kotimaisuusaste on erinomainen ja se on ollut Suomen tärkein työllistäjä. Nyt ala on ajautumassa taantumaan, ja se on huono uutinen työllisyydelle ja valtiontaloudelle. 

”Hallitus voi vielä vaikuttaa kehityksen suuntaan. Miljardin panos infrarakentamiseen luo 11 000 työpaikkaa. Lisäksi infrarakentamiseen investoiduista euroista 34 prosenttia palautuu yhteiskunnan käyttöön veroina ja maksuina”, Randell muistuttaa.

Investoinnit väyliin vahvistavat Suomen kilpailukykyä 

Infran ja etenkin tiestön kunnolla on keskeinen vaikutus Suomen elinkeinoelämän kilpailukykyyn.

Vaikeassa julkisen talouden tilanteessa SKALlin toimitusjohtaja Anssi Kujala näkee erityisen arvokkaaksi, että hallitus päätti panostaa tiestöön. Isojen investointihankkeiden rinnalla on kuitenkin välttämätöntä huolehtia myös perustienpidosta.

”Osana infrapakettia hallitus on linjannut hillitsevänsä väylien korjausvelan kasvua 520 miljoonalla eurolla. Määrärahaa kannattaa suunnata etenkin päällystämiseen, sillä tiestömme ei kestä toista katastrofivuotta. Kesän 2023 päällystysohjelma jäänee vähän päälle 1 400 kilometriin, kun maanteiden korjausvelan vähentäminen edellyttäisi 4 000 kilometrin päällystämistä vuosittain.”

Hankepäätöksiä vaikka ehdollisesti

Randell ja Kujala kannattavat infraurakoitsijoita edustavan INFRAn aiempaa ehdotusta, että infrahankkeista päätettäisiin tänä syksynä tarvittaessa vaikka ehdollisesti.

Hankkeiden suunnittelu jatkuisi samalla, kun rahoitusta järjestellään esimerkiksi valtion omaisuutta myymällä. Järjestely voi edellyttää jonkinlaista sisäisen lainanoton mallia, mutta näin varmistetaan hankkeiden oikea-aikainen ja tasainen liikkeellelähtö.

”Tässä tilanteessa valtion kannattaa itse olla lisäämässä rakennuspuolen kysyntää infra- ja muilla rakentamishankkeilla ja käynnistää hankkeita heti, vaikka investointiohjelman myyntitulot olisivatkin tulossa vasta myöhemmin”, Kujala perustelee.

Lisätiedot

Aleksi Randell
Toimitusjohtaja, Rakennusteollisuus RT
09 1299 201, aleksi.randell(@)rt.fi

Anssi Kujala
Toimitusjohtaja, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
0400 567 925, anssi.kujala(@)skal.fi

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä