Virheettömyys, sujuva rakentamisprosessi ja onnistuneet asiakaskohtaamiset ovat hyvän laadun ominaisuuksia. Hyvän laadun saavuttamiseksi tarvitaan riittävä ammattiosaaminen, edellytysten luominen laadun tuottamiselle sekä tahto tehdä laadukkaasti.
Yhdessä jäsenyritystemme kanssa olemme panostaneet voimakkaasti rakentamisen laadun kehittämiseen. Keskitymme erityisesti rakennustyön aikaiseen laadunvarmistukseen sekä onnistuneisiin asiakaskohtaamisiin. Yritysten tavoitteena on nollavirheluovutukset, ja esimerkiksi asuntohankkeissa tavoite saavutetaan parhaimmillaan yli 80 prosenttisesti.
Rakentamisen laatu voidaan jakaa eri osa-alueisiin, joita ovat muun muassa
- Rakentamisen lainsäädäntö: Rakentamista ohjataan Suomessa varsin tiukasti eri lakien, asetusten ja määräysten kautta. Näillä pyritään takaamaan rakennusten ja rakenteiden käytönaikainen turvallisuus ja terveellisyys.
- Rakenteiden suunnittelu: Rakennuksen rakenteiden suunnittelussa tulee huomioida paitsi rakenteiden kestävyys ja turvallisuus myös rakennettavuuden, muuntojoustavuuden ja energiatehokkuuden näkökulmat.
- Rakennusmateriaalit ja niiden käyttö: Laadukkaat ja oikein valitut rakennusmateriaalit sekä niiden aktiivinen huolto ja ylläpito ovat tärkeitä rakennuksen kestävyyden ja toimivuuden kannalta.
- Rakennustyön laatu: Laadukas rakennustyö edellyttää tiivistä yhteistyötä eri osapuolten välillä. Näitä yhteistyötahoja ovat viranomaiset, tilaajat, rakennuttajat, suunnittelijat sekä rakennuksen ylläpitäjät. Näin varmistetaan, että rakennus on turvallinen ja toimiva, ja se vastaa asiakkaan ja loppukäyttäjien toiveita ja tarpeita.
- Ympäristötehokkuus: Rakentamisessa tulee huomioida erilaiset ympäristönäkökulmat koko elinkaaren eli suunnittelun, rakentamisen sekä käytön ajalta. Näitä huomioitavia asioita ovat muun muassa kierrättäminen ja kiertotalous, päästövaikutukset sekä työmaan vaikutukset ympäröivään ympäristöön.
- Asiakaskokemus ja viestintä: Työmaa- ja projektiviestintä ovat tärkeä osa rakentamisen laatua, ja se parantaa myös asiakaskokemusta. Asiakaskokemusta voidaan mitata eri mittareilla. Esimerkiksi RT:n suurimpien yritysten kanssa toteutetaan vuosittain EPSI Raitingin uudisasunnon ostajien asiakastyytyväisyyskysely.
Rakennusalan laadun edistämiseen liittyviä toimenpiteitä
RALA:n ylläpitämät rekisterit
+Laatutyötä tehdään pitkäjänteisesti myös Rakentamisen laatu RALA ry:n kautta. Rakennusteollisuus RT on yksi RALAn perustajajäsenistä. RALA pitää yllä muun muassa pätevyysrekisteriä ja sertifioi yrityksiä. RALA-pätevyydet ovat riippumattoman arviointilautakunnan myöntämiä osoituksia yrityksen osaamisesta ja luotettavuudesta. RALAn myöntämien pätevyyksien ja sertifikaattien tarkoitus on keventää rakentamiseen liittyvän byrokratian määrää ja lisätä rakentamisen prosessien läpinäkyvyyttä.
RALA-pätevyyttä voivat hakea kaikki rakennusalan yritykset ja julkishallinnon organisaatiot, joilla on referenssikohteita Suomessa sekä riittävät tilinpäätöstiedot. Lue lisää RALA:n sivuilta ja hae pätevyyttä.
Uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyystutkimus EPSI Raiting
+Uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyystutkimus on EPSI Ratingin ja Rakennusteollisuus RT:n yhdessä kehittämä ja siinä ovat mukana Suomen suurimmat asuntorakentajat, jotka tuottavat valtaosan myytävistä vapaarahoitteisista omistusasunnoista. Kuluttaja-asiakkaiden laatukokemusta kattavalla ja yhdenmukaisella tavalla mittaava tutkimus on toteutettu vuodesta 2016 alkaen.
Ratu – Ratu rakennusalan tuotannonsuunnittelun yleistiedosto
+Ratu on rakennusalan tuotannonsuunnittelun yleistiedosto, joka hyvän rakennustavan mukaiset työmenetelmäkuvaukset ja niihin liittyvät menekkitiedot. Ratu antaa perustiedot työmenetelmien valintaan, työnsuunnitteluun ja kustannuslaskentaan sekä apuvälineet rakentamisen tuottavuuden, turvallisuuden ja laadun parantamiseksi. Rakennusurakoitsijat ovat yhteisesti kehittäneet Ratua jo 30 vuoden ajan. Ratu-hanketta johtaa ja rahoittaa RT:n Talonrakennusteollisuus ry.
RALA:n Kuivaketju10
+RALA:n Kuivaketju10 on kosteudenhallinnan toimintamalli, jonka avulla voidaan ehkäistä kosteusvaurioiden riskejä rakentamisessa ja projekteissa.
Tutustu RALA:n Kuivaketju10
Edellä mainittuja osa-alueita tulisi tarkkailla ja arvioida rakentamisen eri vaiheissa, jotta rakennuksen laatu ja kestävyys voidaan varmistaa.
Lisätietoja
Antti Aaltonen
Johtaja, rakentamisen kehittäminen
antti.aaltonen@rt.fi +358 40 514 3626Rakennusteollisuus RT
Jani Kemppainen
Asiantuntija, tekniset vaatimukset
jani.kemppainen@rt.fi +358 40 541 8090Talonrakennusteollisuus ry