Luonnon monimuotoisuus puhututtaa nyt myös kaupunkiympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa. Mutta miten on, pureeko punkki, jos kaikkialla on vain pelkkää niittyä? Rakennusala on merkittävä maankäyttäjä, jonka tähtäimessä on luontopositiivisuus.
Maisema-arkkitehti Alli Hurmolalla on kiikarissa koko rakentamisen kaari. Hän kartoittaa diplomityössään rakennetun ympäristön monimuotoisuutta edistäviä keinoja kaavoituksesta aina rakentamiseen ja rakennusten myöhempään elinkaareen asti.
Erityisesti syynissä ovat Helsingin Kuninkaantammen keskustakaava ja kolme toteutunutta rakennushanketta kaavan alueelta.
Alli Hurmolan mukaan aidosti monimuotoinen tulevaisuuden kaupunki olisi selvästi erilainen kuin nykyiset kaupunkimme.
”Luonnon monimuotoisuuden lisääminen tarkoittaisi, että säilyttäisimme jo olemassa olevaa monimuotoista luontoa aina maaperästä kasveihin saakka ja lisäisimme kaupunkeihin runsaasti kotoperäistä kasvillisuutta. Näin varmistaisimme sekä lajikirjon että kunkin lajin geneettisen monimuotoisuuden”, Hurmola perustelee.
Vielä tarvitaan asennemuutosta
Katuja tallaavalle asukkaalle monimuotoisuustyö voi tuntua korkealentoiselta ja takaperoiseltakin. Mielissämme särmästi leikattu nurmikko tarkoittaa hyvin hoidettua kaupunkitilaa.
”Asukkaiden kokemus siitä, mikä on kaunista tai hyvin hoidettua on isossa roolissa. Päättäjät haluavat kuitenkin tehdä hyviä ratkaisuja, jotka vastaavat asukkaiden toiveisiin ja tarpeisiin”, Alli Hurmola pohtii.
Monen päättäjän takaraivossa kalvaa myös huoli kustannuksista, joita luonnon monimuotoisuuden edistämisestä aiheutuisi.
Todellisuudessa lajikirjon turvaamisen ei tarvitse aina maksaa ekstraa. Lisäpanostus voidaan myös saada takaisin rakennusten ja rakenteiden elinkaaren aikana.
Hyvällä suunnittelulla esimerkiksi niittotyö kerran kesässä voi olla vähintään yhtä kustannustehokasta kuin viikoittainen ruohonleikkuu.
”Ammattilaisilta vaaditaan rohkeutta irrottautua totutuista ratkaisuista ja tuoda vertailussa luontoarvot samalle tasolle muiden tekijöiden kanssa. Kun lähdetään tekemään ja laskemaan uutta, voidaan löytää positiivisia yllätyksiä.”
Koppakuoriainen vastaan ihminen?
Usein keskusteluun nousee myös kritiikki siitä, kenelle rakennetaan. Eikö meidän pitäisi rakentaa ihmisille eikä koppakuoriaisille?
Lajikirjo rakennetussa ympäristössä palvelee yllättävillä tavoilla ihmisenkin viihtyvyyttä. Kun emme esimerkiksi menetä koko kadun puustoa sienitaudille kertarysäyksellä, seuraavasta hellekesästä tulee asukkaille paljon miellyttävämpi ja asunnot pysyvät viileämpinä.
Kaikki rakentaminen on aina tasapainottelua erilaisten tavoitteiden välillä. Pitää pystyä pitämään kustannukset ja aikataulu kurissa tinkimättä laadusta tai siitä, että lopputulos vastaa käyttäjien tarpeisiin.
Kaupunkiympäristön rakentamisessa pitäisi lisäksi osata katsoa vähintään vuosikymmenten päähän: Mihin lapsenlapsemme käyttävät tätä tilaa ja näitä rakennuksia?
”Kaupungin asukas tai asunnon ostaja saa vaatia monimuotoisuusajattelua suunnittelijoilta ja toteuttajilta”, Hurmola rohkaisee.
Biodiversiteetin huomioimisen ei pidä olla erillinen vaihe suunnittelussa, vaan kaikki suunnittelu voidaan toteuttaa sen mukaan, mikä auttaa moninaisia lajeja pärjäämään. Monimuotoisuus kulkee mukana, puhutaan sitten hulevesien ohjailusta tai maamassojen uusiokäytöstä.
Hurmola peräänkuuluttaa yhteistyötä: keskustelua pitää käydä rakennushankkeen alkumetreiltä asti. Yritykset ja julkishallinto ovat havahtumassa siihen, että lajikirjoa tarvitaan rakennettuun ympäristöön. Se ei ole vain kuluerä, vaan olennainen osa toimivaa lopputulosta. Eikä tulevaisuutta rakennettaessa tarvitse olla joko ihmisen tai koppakuoriaisen puolella – olemme samassa joukkueessa.
Rakennusalan biodiversiteettitiekartta näyttää suuntaa kohti luontopositiivisuutta
Alli Hurmolan lopputyö kytkeytyy Rakennusteollisuus RT:n syksyllä 2023 koostamaan rakennusalan biodiversiteettitiekarttaan. Nyt etsitään vastauksia siihen, miten tiekartan visiosta tulee totta.
Tiekartan mukaan koko kiinteistö- ja rakentamissala tarvitaan mukaan toteuttamaan luontopositiivista siirtymää. Luontopositiivisuus tarkoittaa paitsi luonnolle aiheutettujen haittojen välttämistä, myös luonnon tukemista ja elvyttämistä rakentamisen ratkaisuilla.
Se voi tarkoittaa esimerkiksi lahopuita, kosteikkoja tai niitty-, keto- ja paahdeympäristöjä kaupunkien viheralueilla. Se voi näkyä luontoa säästävinä tapoina rakentaa ja pitää rakennettua ympäristöä kunnossa sekä uusina keinoina hankkia ja kierrättää materiaaleja.
Tiekartta yksilöi käytännön toimia niin rakentajille, päättäjille, kaavoittajille, suunnittelijoille, lainsäätäjille kuin rahoittajillekin.
Oma roolinsa on myös asukkailla. Oletko valmis viheralueisiin, joilla järjestelmällinen hoito vähenee ja luonto saa ottaa ohjat? Sopiiko pirtaasi yhteisöllisyys, tilojen jakaminen ja julkisen liikenteen käyttö? Luonto monipuolistuu, kun ihminen oppii antamaan sille tilaa.
