Tarinoilla voidaan kuvata tavoitteita ja rakentaa turvallista toimintakulttuuria. YIT:n Infra-segmentin johtaja Aleksi Laineen blogiteksti on neljäntenä sarjassa, jossa yritysjohdon edustajat pohtivat, mistä rakentuu turvallinen ja hyvinvoiva rakennusala.
Sateinen aamu ja syksyinen pimeä työmaakaivanto. Tapahtuma ja seuraus. Monella rakennusalalla toimivalla henkilöllä, myös minulla, on kokemusta toiminnan korkeista riskeistä ja tapahtumista, joita ei toivoisi koskaan tapahtuvan.
Työskentelemme erittäin mielenkiintoisella, monipuolisella ja yhteiskunnallisesti merkittävällä alalla, jonka tekemisestä voi aidosti olla ylpeä monesta näkökulmasta. Joudumme kuitenkin jatkuvasti muistuttamaan itseämme ja toisiamme siitä, että ala on onnettomuusherkkä, vaarallinen ja toisinaan fataali.
Olemme alana tehneet valtavasti työtä toiminnan riskien vähentämiseksi ja toimintaympäristön ja toimintatapojen kehittämiseksi, mutta olemmeko edelleenkään tietoisia, mitä kaikilla toiminnan tasoilla edellytetään tulevaisuudessa, jotta riskejä voidaan hallita? Haemme usein hyviä esimerkkejä muista teollisuuden aloista, ja olemme löytäneet suuren määrä kohteita, joita kehittää toimintatavoissa ja käytännöissä.
Muutos on edennyt ja etenee, mutta hitaasti. Kun katomme taaksepäin, tunnistamme monen asian muuttuneen hyvään suuntaa, mutta millaisena haluamme nähdä tulevaisuuden turvallisen työympäristön? Voimme määrittää ohjeita ja määräyksiä, lisätä vaatimuksia – ja näin tulee tehdä – mutta turvallisuuden osalta syvä ja pysyvä muutos saadaan aikaiseksi vain kulttuuria muuttamalla. Eräs sanonta kuuluu, että kulttuuria on se, miten toimimme, kun kukaan ei ole valvomassa. Tällöin yksikön tulee olla tietoinen siitä, miten toimia, mitä kultakin edellytetään ja mikä on toiminnan normi – olla tietoinen toiminnan riskeistä.
Tietoisuuden lisäämiseksi on käytössä monia keinoja, joista yksi yleisimmistä lienee asioiden tai ilmiöiden tarinallistaminen. Kun haluamme varmistaa ihmisten mielenkiinnon, kuvata tapahtumien syy-seuraussuhteen ja jättää muistijäljen, kuvaamme mitä on tapahtunut, mistä syystä ja millä seurauksilla. Tarinoilla voidaan kuvata tavoitteita, rakentaa kulttuuria, opettaa ja opastaa toimintatapoja tai esimerkiksi johtaa muutosta. Aloitin tämän kirjoituksen vain tarinan osalla viidentoista vuoden takaa ja arvelisin, että ainakin osa lukijoista osaa jo kokemansa tai kuulemansa perusteella muodostaa itselleen ymmärryksen, mitä tuona syksyisenä aamuna on voinut tapahtua.
Tarinan voima ei tietenkään yksinään riitä muuttamaan yksittäisen yksilön, projektiorganisaation tai toimialan toimintatapoja. Kokemuksesta tiedämme, että jo yksittäisen muutoksen läpivienti organisaatiossa vaatii tietoisuuden lisäämistä muutoksen tarpeesta, osallistamista, ymmärryksen lisäämistä siitä, miten muutokseen voi vaikuttaa sekä kyvykkyyden ja osaamisen kehittämistä. Lopulta vaaditaan sitoutumista muutokseen kaikilta osapuolilta pysyvän muutoksen varmistamiseksi.
Ymmärryksen lisäämisessä on kyse viime kädessä siitä, miten saamme levitettyä tietoisuuden toiminnan riskeistä jokaiselle toimijalle. Olen pohtinut käyttäytymisen muutosta viime vuosien ison mullistajan Covid-19-pandemian valossa. On hämmästyttävää, että tietoisuus tarttuvasta viruksesta sai koko globaalin maailman muuttamaan toimintatapojaan lähes yhdessä yössä; kahden metrin etäisyydet, käsihygienia ja kasvomaskien käytön tuleminen osaksi ihmisten arkea on äärimmäinen osoitus siitä, miten tietoisuuden lisääntyminen ja riskien tunnistaminen voi konkreettisesti muuttaa ihmisten käyttäytymistä hetkessä.
On tietenkin utopiaa olettaa samanlaista muutosta rakentamisen työturvallisuuskulttuuriin – emmekä toivo, että tarvitsemme saman mittakaavan ravistelua. Muutos vaatii kuitenkin sen, että alan jokainen toimija ottaa asiakseen jakaa hyviä käytäntöjä yli organisaatio- ja yritysrajojen ja pitää yllä keskustelua jatkuvasti ja kaikissa tilanteissa toimintamme riskeistä ja niiden minimoimisesta. Yhteen ääneen puhuessamme saavutamme pysyvää muutosta työturvallisuuskulttuuriin.
Toimijoiden laajalla osallistamisella voimme lisätä kaikkien toimijoiden ymmärrystä riskeistä, ja tätä kautta rakentaa kulttuuria. Osallistaminen on myös keino ymmärtää, miten jokainen toimija voi omassa tehtävässään vaikuttaa ja mitä omassa tekemisessä tulee muuttaa, jotta saavutamme tavoitteet turvallisesta työympäristöstä kaikille. Olen vahvasti sitä mieltä, että osapuolten läheisempi integraatio loppukäyttäjästä aliurakoitsijaan, ja suunnittelijasta materiaalitoimittajaan, auttaa alaa ja kaikkia toimijoita toiminnan riskien ymmärtämisessä, osaamisen kehittymisessä ja muutoksen edistämisessä.
Jatkuvalla kehittymisellä ja pysyvällä muutoksella on mielestäni ainakin yksi yhteinen tekijä, jonka pitää olla kunnossa – sitoutuminen. Tapahtuma, jolla aloitin kirjoituksen, on jäänyt itselleni mieleen pysyvästi. Olen tänä kesänä tilanteessa, jossa oma jälkikasvuni aloittaa ensimmäisiä kesäharjoittelutöitä alalla ja vaikka olen ylpeä alasta, olen myös tietoinen riskeistä, joita alan jokapäiväiseen tekemiseen liittyy. Viime kädessä sitoutuminen työturvallisuuteen on jokaisen henkilökohtaisella vastuulla ja toivon, että sinä, kuten minä, olet osaltasi mukana muuttamassa alaamme joka päivä suuntaan, jossa olemme parempi ja turvallisempi toimintaympäristö kaikille alla työskenteleville, ja laajemmin kaikille, joihin tekemisemme vaikuttaa.
RT:n turvallisuusryhmä päätyi haastamaan rakennusalan johtotehtävissä toimivia henkilöitä kertomaan oman näkemyksensä ja kokemuksensa siitä, miksi turvallisuutta on johdettava, millaisin keinoin, ja mitä hyvää se tuo mukanaan. Haasteen kautta halutaan viestiä koko rakennusalalle, että hyvä johtaminen on ratkaisevassa asemassa työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin edistämisessä.
Haasteeseen neljäntenä tarttui YIT:n Infra-segmentin johtaja Aleksi Laine, joka haastaa seuraavana Lujatalon mukaan.
Aiemmat blogikirjoitukset:
Kirjoita kommentti