Kilpailu kirittää turvallisuutta

Vuodesta 2010 lähtien järjestetyn rakennusalan Turvallisuus alkaa minusta –työturvallisuuskilpailuntavoitteena on löytää ja nostaa esiin Suomesta esimerkillisen turvallisia työmaita. Rakennustyömaita, joissa jokainen huolehtii paitsi omasta, myös työkaverin ja kaikkien muiden turvallisuudesta, ja jossa yrityksen turvallisuusjohtaminen näyttäytyy työmaan kaikissa toiminnoissa.

Kilpailun voitti SRV:n työmaa Wood City Toimisto II Helsingissä.

Kilpailu viime vuoden turvallisimmasta talonrakennustyömaasta on nyt ratkennut. Aluehallintoviraston työsuojelutarkastajat suorittivat alkukarsintavaiheen kilpailumittaukset osana normaalia valvontatoimintaa. Toisessa vaiheessa voittajayritykset mitannut AVIn tarkastaja Kari Härkönen joutui viilaamaan pilkkua tosissaan saadakseen työmaat erottumaan toisistaan.

”Erot mitataan desimaaleissa, kun kärkiyritykset panostavat turvallisuuteen. Yhtään yli 30 päivän poissaoloa ei näissä työmaissa kilpailuvuoden aikana esiintynyt, Härkönen kommentoi.

Tarkastajan huomio kiinnittyi myös kokonaan uuteen seikkaan.

”Yleensä talonrakennuksen turvallisuuskilpailussa menestyvät asuntorakentamisen kohteet. Nyt viiden parhaan joukossa oli toimitila- ja julkista rakentamista, ja vain yksi asuntokohde”, Härkönen toteaa.

Kaikkien osallistaminen voiton takana

Kilpailun voitti SRV:n työmaa Wood City Toimisto II Helsingissä.

”Työmaan turvallisuuden johtaminen tapahtuu aina yhteisellä päämäärällä. Sitoutunut työmaan johto tukee puuttumista ja välitöntä reagointia havaittuihin turvallisuuspuutteisiin. Yrityksen johdon vahva tahtotila turvallisuuden parantamiseksi on kannustanut osaltaan huolehtimaan työympäristön turvallisuudesta”, voittajatyömaan projektijohtaja Teemu Lohilahti listaa menestyksen taustatekijöitä.

”On ollut myös antoisaa nähdä, kuinka työmaapäällikkönä toiminut Aki Haapakoski sai porukan toimimaan yhteisen tavoitteen eteen. Erityisen tärkeää on ymmärtää, että työturvallisuus on kaikille kuuluva asia. Jokaisella on velvollisuus työskennellä turvallisesti ja myös pitää huolta muiden turvallisesta työpäivästä. Näin varmistamme, että pääsemme joka päivä terveenä kotiin”, Lohilahti jatkaa.

Myös nyttemmin projektipäällikkönä toimiva Aki Haapakoski painottaa kaikkien osallistamisen merkitystä.

”Turvallisen työmaan on mahdollistanut koko organisaation panos, sekä työmaan erinomaisen turvatiimin työ. Työmaan sijainti, naapurien läheisyys sekä tilan ahtaus asettivat normaalia suurempia haasteita voittajatyömaalla, joten olemme alusta alkaen panostaneet työturvallisuuteen”, hän sanoo.

Haapakosken mukaan työmaalla vallitsi aktiivinen lähestymistapa töiden turvallisen toteuttamisen varmistamiseen. Urakoitsijoita muistutettiin säännöllisesti turvallisen työn tekemisen perusteista ja turvallisuuspuutteista raportoitiin avoimesti.

”Puutteet käydään läpi rakentavassa hengessä, jotta niistä opitaan. Lähtökohtaisesti siisti ja turvallinen työmaa vaikuttaa suoraan urakoiden työsaavutuksiin ja työtehoon. Turvallisuuteen, siisteyteen ja logistiikkaan sijoitettu raha saadaan moninkertaisesti takaisin hankkeen aikana”, hän sanoo.

Siisteys avitti toiseen sijaan

Turvallinen työmaa on myös siisti, minkä osoitti kilpailussa toiseksi tulleen Rakennusliike Laptin opiskelijatornitalo UNOn työmaa Oulusta.

”UNOn työmaalla työturvallisuus lähtee siisteydestä. Olemmekin julistautuneet Suomen siisteimmäksi työmaaksi. Haastamme itseämme ja koko alaa asettamalla tavoitteet itsellemme korkeaksi. Suomen siistein työmaa on terveellinen ja turvallinen tekijöille, rakennukselle ja asukkaille. Kiitoksen hienosta kisamenestyksestä ansaitsevat etenkin työmaamme työntekijät, jotka vankkumattomalla työpanoksellaan ovat tärkein osa yhteisen tavoitteemme eli Suomen siisteimmän työmaan toteutuksessa”, kertoo UNOn vastaava työnjohtaja Jaakko Juola Laptilta.

Kilpailut ovat erinomainen tapa tehdä yhteistyötä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä työsuojeluviranomaisten kesken. Yrityksissä kilpailuun osallistumisen on todettu lisäävän yritysjohdon motivaatiota parantaa turvallisuutta yleisemminkin. Työntekijät pitävät tärkeänä, että pääsevät mukaan vaikuttamaan omien työolojensa kehittämiseen.

Tätä mieltä on myös Laptin turvallisuudesta ja tuotannon kehityksestä vastaava johtaja Jukka Moilanen.

”Työturvallisuus on aivan kaikkien asia – se tulee yhdessä tekemällä. Olemme Laptilla onnistuneet luomaan turvallisuusilmapiirin, jossa turvallisuusasioihin on kaikkien oikeus ja velvollisuus puuttua. Työmaamme ovat siistejä ja turvallisuushavaintoja tehdään aktiivisesti, mikä on näkynyt myös työturvallisuuden positiivisessa kehityksessä. Tämän huomaa kilpailun tuloksissakin kolmen työmaamme sijoittuessa hienosti 10 parhaan joukkoon”.

Kynnys matalaksi

SRV:n kilpailumenestys ei rajoittunut vain voittoon, sillä yrityksen monitoimitalo Wintterin työmaalla mitattiin kilpailun kolmanneksi parhaat lukemat. Hyvän menestyksen taustalla SRV:n työturvallisuuspäällikkö Ville Wright näkee puuttumisen asioihin matalalla kynnyksellä.

”Työmaamme ovat toimineet koko vuoden kantavalla teemalla Puuttuminen on välittämistä. Teeman tavoitteena on kannustaa puuttumaan matalalla kynnyksellä työturvallisuuden laiminlyönteihin. Palkituilla työmailla turvallisuuden teemaa on pidetty hyvin näkyvillä. Jos riskinottoa on havaittu, siihen on puututtu asiallisesti ja samalla hyvää esimerkkiä näyttäen. Näin varmistamme, että kaikilla on turvallinen työympäristö”, Wright painottaa.

Valtakunnallista turvallisuuskilpailua on järjestetty vuorovuosin talonrakennuksen ja infrarakentamisen kesken vuodesta 2010 alkaen. Tänä vuonna vuorossa oli talonrakentaminen. Alueellisia työturvallisuuskilpailuja on rakennusalalla järjestetty jo 1990-luvulta alkaen.

Menneiden vuosien hurjista tapaturmaluvuista on rakennusalalla tultu reilusti alaspäin. Myös vakavien työtapaturmien määrät ovat tasaisessa laskussa ja viime vuoden aikana sattui yksi kuolemaan johtanut työtapaturma.  Pitkällisen turvallisuustyön tuloksena parhaissa rakennusalan yrityksissä tapaturmat on painettu lähelle nollaa. Hyvästä kehityksestä huolimatta ala satsaa edelleen turvallisuuden parantamiseen, jotta jokaisen on turvallista työskennellä rakentamisen parissa.

Lisätietoja

Henri Litmanen, työturvallisuuden asiantuntija,
Talonrakennusteollisuus ry, etunimi.sukunimi@rt.fi, 050 576 5988

Turvallisuus alkaa minusta -työturvallisuuskilpailun kymmenen kärki:

SijaTyömaaYritysOsoite
1Wood City Toimisto IISRV Rakennus OyVälimerenkatu 1, 00180 Helsinki
2PSOAS UNORakennusliike Lapti OyYlioppilaantie 6, 90130 Oulu
3Monitoimijatalo WintteriSRV Rakennus OyViikaistenkatu 3, 23500 Uusikaupunki
4DHL BastukärrFira Rakennus OyRahtiraitti 6 04220 Sipoo

5SALITA, Savilahden liikuntaja – ja  tapahtumakeskusRakennusliike Lapti OyLoistekatu 10 70210 Kuopio
6As Oy Turun HyggeHartela Länsi-Suomi OyInkilänkatu 10
20250 Turku
7As. Oy Kuopion RenataNCC Suomi OyAallonmurtajankatu 3, 70500 Kuopio
8Turun Oskarinpuisto 1Peab OyKansakoulunkujanne 1
20300 Turku
9As Oy Kuopion PoijuLujatalo OySammonkatu 26
70500 KUOPIO
10As Oy Turun Puolalan HelmiRakennusliike Lapti OyLäntinen Pitkäkatu 10b, 20100 Turku
Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä