”Kaaoksen digitalisoinnista ei ole mitään hyötyä” – digiratkaisut eivät hyödytä, jos rakennusala ei muuta toimintatapoja

Uusista teknologioista toivotaan kuumeisesti ratkaisua rakennusalan tuottavuuden kasvuun, sillä tuottavuus ei ole noussut yli 40 vuoteen. ”Teknologioista ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, jos rakennusala ei tunnista vanhojen toimintatapojensa taakkaa ja kehitä uusia toimintamalleja”, korostaa projektipäällikkö Taina Eriksson DigiPro-tutkimuksesta.

– Suurin ongelma digitalisaation hyödyntämisessä rakennusteollisuudessa on standardoitujen prosessien puute. Kaaoksen digitalisoinnista ei ole mitään hyötyä, Carinafour Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ari Viitanen jatkaa. 

– Projektiteollisuuden tuottavuutta ei lisätä vain tuomalla uusia ratkaisuja kentälle, vaikka niin monesti halutaan ajatella. Teknisiä ratkaisuja toki tarvitaan, mutta ne eivät ole kynnyskysymys. Rakennusala tarvitsee muutosta: vanhoista ajatusmalleista on päästävä eroon, ja vasta sitten otettava teknologia avuksi tuottavuuden parantamiseen, Taina Eriksson sanoo. 

Uusien teknologioiden saamista meriteollisuuden ja rakennusalan käyttöön on tutkittu Turun yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston sekä neljän pk-yrityksen yhteisessä DigiPro-hankkeessa. Yritykset ovat Carinafour Oy, Europlan Oy, Sininen Polku Oy ja Wiima Logistics Oy. 

Oppeja liukuhihnalta 

Ari Viitasen mukaan alalla on yleisesti hyväksytty myytti, että rakentamisen prosesseja ei voi standardoida. 

– Alan tuottavuuden kannalta on elintärkeää, että tuo myytti rikotaan ja rakentamisessa aletaan toistaa määrättyjen pelisääntöjen mukaisia prosesseja, joissa pystytään hyödyntämään teknologiaa. Rakennusprojektit ovat uniikkeja, mutta samat työvaiheet toistuvat. Rakennustyömailla voitaisiin hyvin ottaa oppia esimerkiksi sarjatuotannosta, Viitanen ehdottaa. 

Asiakkailta vaatimuksia laadusta 

Digitalisaation hyödyntäminen vaatii myös asennemuutosta, sillä kyselyn mukaan projektiosaajat ovat usein tyytyväisiä nykyiseen tasoon. 

– Kyselymme alustavien tulosten mukaan rakennusteollisuuden projektiosaajat eivät näe alalla ongelmaa. Projektipäälliköt ovat keskimäärin tyytyväisiä projektien tuloksiin ja toteutukseen. Siksi heittäisin palloa myös tilaajille: kun asiakas vaatii laatua ja tehokkaampaa toimintaa, yritysten on pakko vastata toiveisiin, Eriksson sanoo. 

Alaa vaivaa akuutti työvoimapula 

Rakennustuotannon arvo oli vuonna 2017 Suomessa yhteensä 33,7 miljardia euroa(*

– Rakennusteollisuudella on merkittävä työllistävä vaikutus, mutta se kärsii osaajapulasta. Tehoton työskentelytapa haittaa työn kiinnostavuutta. Osaaja ei saa keskittyä omaan työhönsä, vaan aika kuluu siivoamiseen ja tavaroiden etsimiseen, Taina Eriksson kertoo. 

– Kyse ei suinkaan ole mistään kansallispiirteestä, vaan sama nähdään kansainvälisesti: rakennusteollisuudessa ei ole nähty tuottavuuskehitystä missään päin maailmaa. Tässä on mieletön mahdollisuus suomalaisille yrityksille. Kotimaisen rakennusteollisuuden lisäksi uudet toimintamallit avaavat vientimahdollisuuksia, Ari Viitanen korostaa.

DigiPro-hankkeen opit:

  • rakennusalalle oppia sarjatuotannosta: monet asiat toistuvat samanlaisina projektista riippumatta
  • osaajat tehokkaaseen käyttöön: vastaus työvoimapulaan
  • rakennusteollisuuden yritysten tavoitteet korkeammalle, nykyinen tuottavuuden taso ei riitä
  • asiakkaiden vaatimukset tärkeitä kehityksen aikaansaamisessa
  • big datan hyödyntäminen mukaan rakennusteollisuuteen: hyötyä mm. suunnittelussa ja materiaalien tutkimuksessa
  • pk-yrityksille lisää tilaa markkinoilla: tällä hetkellä markkinoille ei ole helppo tulla, sillä isot toimijat voittavat kilpailutukset
  • toimijoille lisää mahdollisuuksia kansainvälistyä: teknologioiden kansainväliseen kaupallistamiseen satsausta

Lisätietoja:

*) https://www.rakennusteollisuus.fi/Tietoa-alasta/Talous-tilastot-ja-suhdanteet/Kuviopankki/ 

DigiPro – Digitaalisuudesta kansainvälisesti skaalattavaa liiketoimintaa -hankkeessa tarkastelussa on ennakoiva projektinohjausratkaisu ja miten siitä voidaan rakentaa kannattavaa liiketoimintaa. Hanke on Turun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston School of Business and managementin sekä neljän pk-yrityksen rinnakkaisprojekti. Kaksivuotisen tutkimushankkeen päärahoittaja on Business Finland. www.utu.fi/fi/sivustot/digipro/Sivut/home.aspx

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä