Tiedonantovelvollisuus mullistaa rakentamisen arkea

Rakennustyömaiden toiminnan läpinäkyvyys kasvaa tuntuvasti, kun rakentamiseen liittyvä uusi tiedonantovelvollisuus tulee voimaan kesällä. Verohallinnolle on toimitettava heinäkuun 2014 alusta lähtien kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot rakennusurakoista, työntekijöistä, työnantajista ja työsuhteista.

Lakiuudistus tuo uusia tiedonkeruu- ja välitystehtäviä sekä rakennuttajille että rakentajille. Jokaisen rakentamispalveluja tilaavan on ilmoitettava yli 15 000 euron sopimuksien osalta joka kuukausi Verohallinnolle, keneltä on tilannut rakennustöitä.

Yhteisen rakennustyömaan päätoteuttajan tulee ilmoittaa kuukausittain kaikki työmaalla työskentelevät henkilöt työsuhteen laadusta tai työnantajasta riippumatta. Jokaisen työnantajan ja itsenäisen ammatinharjoittajan pitää puolestaan ilmoittaa päätoteuttajalle tämän tarvitsemat tiedot.

Rakennusurakoista ja työntekijöistä on ilmoitettava Verohallinnon ohjeessaan tarkemmin määräämät tiedot. Tiedot on toimitettava sähköisesti kohdekuukautta seuraavan toisen kuukauden viidenteen päivään mennessä. Ensimmäisten ilmoitusten heinäkuulta 2014 on siis oltava Verohallinnolla viimeistään 5.9.2014. 

Raportointi sujuu helpoimmin Veronumero.fi-palvelussa, jota ylläpitää rakennusalan järjestöjen omistama Suomen Tilaajavastuu Oy.

Tarjolla tietoa muutokseen varautumiseksi

Rakennusurakoita ja työntekijöitä koskevasta kuukausittaisesta tiedonantovelvollisuudesta säädetään verotusmenettelylain muutoksissa. Muutokset tulevat voimaan ilman siirtymäaikaa 1.7.2014.

Tiedonantovelvollisuus edellyttää yrityksiltä omien toimintatapojen ja järjestelmien muuttamista jo ennakkoon. RT on viestinyt jäsenkunnalleen tulevista muutoksista muun muassa mittavan valtakunnallisen infokiertueen ja ilmoitusmenettelyä koskevien messutapahtumien avulla. Lisäksi toukokuussa julkaistiin Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta.

Tiedonantovelvollisuuden tavoitteena on edistää tasavertaista kilpailua ja kerryttää yhteiskunnalle kuuluvia verorahoja karsimalla pimeän työn käyttöä. Tähän saakka on ollut mahdotonta tietää, keitä työmailla tosiasiallisesti työskentelee milloinkin. Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto ovat ajaneet aktiivisesti muutosta ja osallistuneet lainmuutosten valmisteluun.

Ilmoitusvelvollisuus koskee myös kotitalouksia

Tiedonantovelvollisuus koskee myös yksityishenkilöitä, aina kun rakentaminen edellyttää rakennuslupaa. Yksityishenkilöiden on ilmoitettava Verohallinnolle maksamansa palkat, käyttämänsä alihankkijat ja niille maksamansa maksut ennen kuin rakennus otetaan käyttöön. Tiedot on toimitettava myös alle 15 000 euron sopimuksista.

Kotitalouksien ei tarvitse ilmoittaa tietoja kuukausittain vaan yhdellä kertaa ennen loppukatselmusta tai käyttöönottotarkastusta.

Katso myös

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta
Kuuntele radiojuttu: Uusi lainsäädäntö torjuu harmaata taloutta rakennusalalla
Veronumero.fi-palvelu

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä