Tekoälyä on mahdollista hyödyntää on koko rakennuksen elinkaaren ajan: suunnitteluvaiheesta rakentamiseen, rakennuksen ylläpitoon sekä asiakkaiden ja loppukäyttäjien tukena sekä rakennuksen elinkaaren tullessa päätökseen hyödyntämällä rakennusosia kiertotaloudessa. Tekoälystä on hyötyä erityisesti rutiininomaisissa työtehtävissä, jolloin aikaa jää tuottavalle työlle sekä ihmisten johtamiselle.
Tekoäly pähkinänkuoressa
Tekoälyn eri muotoja ovat erilaiset kuvan ja videon tunnistamiset, puheenymmärtäminen, generatiivinen tekoäly eli uuden sisällön tuottaminen sekä yritysten liiketoimintaa tukeva datan analysointi ja automatisoitu päätöksenteko.
Tekoälyn hyödyntäminen rakennusprojektin elinkaaren eri vaiheissa
Hankekehitys ja suunnittelu
Tekoälypohjaiset suunnittelujärjestelmät analysoivat eri lähteistä tulevaa dataa ja tuottavat optimaalisia ratkaisuja erilaisten rakennusten sijoittelusta, massoittelusta, elinkaaren kustannuksista, päästöistä ja muista vaikutuksista sekä rakenneratkaisuista. Ne tunnistavat mahdollisia riskejä ja virheitä ennen rakentamisen aloittamista.
Rakentaminen
Tekoälyyn perustuvat sovellukset auttavat työnsuunnittelussa, optimoivat työvoiman ja materiaalien käyttöä. Sovellukset seuraavat reaaliaikaisesti työmaiden toimintaa ja havaitsevat poikkeamia, kuten turvallisuusriskejä tai tehottomuutta. Projektinjohtoa tekoäly voi auttaa rutiinitöissä kuten muistioiden kirjoittamisessa sekä päätöksenteossa analysoimalla suuria määriä dataa ja tarjoamalla ennusteita ja suosituksia. Tämä kattaa muun muassa kustannusten-, laadun-, riskien- ja resurssienhallintaa sekä aikataulutusta.
Rakennuksen ylläpito
Rakennuksen ylläpidossa tekoäly ennustaa laitteiden ja rakenteiden vikojen esiintymistä analysoimalla historiallista dataa ja tunnistamalla poikkeamia normaalista toiminnasta. Se mahdollistaa ennakoivan huollon ja vikojen korjaamisen ennen suurempia ongelmia. Tekoälyä käytetään jo nyt ennakoivan huollon osalta mm. hisseissä ja IV-koneissa.
Asiakaspalvelu
Asiakaspalvelussa tekoäly näkyy chatboteissa, jotka yhdistävät erilaisia tekoälyn sovelluksia kuten tekstin ymmärtämistä ja tuottamista sekä yritystoiminnan dataa.
Rakennuksen uudelleenkäyttö ja kiertotalous
Tekoälysovellukset voivat auttaa rakennuksen uudelleen käytön, kiertotalouden sekä purkamisen suunnittelussa. Ne voivat optimoida kokonaisuuden kannalta parhaan mahdollisen lopputuloksen ja varmistaa resurssitehokkaan rakentamisen.
Muista nämä kolme asiaa ennen tekoälyn käyttöönottoa
Huomiothan, että nämä kolme asiaa on listallasi, kun alat suunnittelemaan tekoälyn käyttöönottoa yrityksessäsi.
Prosessien vakiointi
Työvaiheet tai tekeminen voidaan automatisoida, vain jos prosessit eli tekeminen on vakioitu yrityksessä tarpeeksi tarkasti. Tämä on edellytys myös siihen, että voidaan alkaa kartoittamaan vakioitua dataa työvaiheesta.
Tiedon harmonisointi ja tietorakenteiden vakiointi
Kun tieto on harmonisoitu ja tietorakenteet vakioitu, on mahdollisuus kerryttää dataa eli opetusmateriaalia tekoälylle. Tietoa pitää myös ylläpitää ja rikastaa säännöllisesti sekä korjata tarvittaessa.
Henkilöstön kouluttaminen
Jotta henkilöstö voi ja uskaltaa hyödyntää tekoälysovelluksien tuottamaa tietoa täysimääräisesti, tarvitaan määrätietoista kouluttamista ja johdon sitoutumista.
Tekoäly ja digitaalinen turvallisuus kiinteistö- ja rakennusalalla 31.10.2024
Tekoäly rakennusalalla 17.5.2024
Digisanasto A:sta Ö:hön
Vinkkejä ja linkkejä eri tekoälysovelluksiin
- Tekoälysovellukset.fi: kattava lista erilaisista tekoälysovelluksista ja niiden kuvaukset.
- Somestari.fi: sivulla vinkataan Grog-palvelusta, jolla voi testata eri sovelluksia. Groq-testausohje YouTubessa.
- Perplexity-sovellus tarjoaa vastaukset lähdeviitteineen ja on hyvä valinta tietoa hakeville. Perplexity hyödyntää RAG-teknologiaa, jossa tietoa haetaan vaiheittain sopivista lähteistä ja välitetään kielimallille vastausta varten. Testaa Perplexityn haussa ”what are HVAC cyber threats”. Pääset suoraan lähteisiin. Lue lisää: Tietoa RAG-tekniikasta Tivin artikkelissa
Muualla verkossa
- WDBE 2024 (World of Digital built environment) –foorumi 3.-4.10.2024, ilmoittautuminen
- FAIR (Finnish AI region) yleisiä koulutuksia ja tilaisuuksia
- KIRAHub: Tekoäly rakennetussa ympäristössä –kurssi
- KIRAHub: Ryhmäoppimisjaksot
- KIRAHub: Tekoälykiihdyttämö
- Reinventing Construction: A Route to higher productivity (McKinsey, 2017)