Mission: Impossible. Näin myönnän ajatelleeni, kun ympäristöministeriö kesäkuun lopussa asetti ARAn ylijohtajan Hannu Rossilahden selvitysmieheksi tekemään ehdotuksen uudesta kymmenen vuoden välimallista vuokra-asuntotuotantoon. Taustalla oli vuosia vellonut vatvonta ja edelliseltä hallituskaudelta kaksi päin seinää päätynyttä yritystä uuden mallin luomiseksi. Arvelin, että Rossilahti tarvitsee vähintään Tom Cruisen tähdittämän toimintaelokuvan sankarin supervoimat selviytyäkseen voittajana hankkeesta.
Yllätys ei olisi voinut olla isompi ja iloisempi, kun ympäristöministeriö julkisti 10. marraskuuta, vain kymmenen päivää lokakuun aikarajan jälkeen, Rossilahden suunnitelman lyhyestä korkotukimallista. Ja millaisen suunnitelman! Se näyttää taitavasti kiertävän erilaisten reunaehtojen asettamat ansat ja – rakennuttajatahoilta saatujen ensikommenttien perusteella – täyttävän tärkeimmän tehtävänsä, eli lisäävän markkinahintaista edullisempaa vuokra-asuntotuotantoa.
Ehdotettu malli on esityksen mukaan kustannustehokas, joustava, vähäriskinen, EU-säädösten mukainen ja yksinkertainen valvoa. Kun ennen on tarjottu yhtä ratkaisua kaikille, se ei ole istunut kenellekään. Uusi malli sen sijaan on suunniteltu mukautuvaksi toimijoiden vaihteleviin tarpeisiin ja erilaisiin suhdannetilanteisiin.
Kymmenen vuoden sijasta laina-aika voi pisimmillään venyä kolmeenkymmeneenkin, mutta välimalliksi sitä voidaan kutsua sekä tuotantoehdoiltaan että lopputulokseltaan. Sen avulla on mahdollista tuottaa asuntoja, joiden vuokra asettuu voimakkaammin tuetun ja tiukemmin säännellyn sosiaalisen asuntotarjonnan sekä vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen väliin.
Miksi Rossilahti sitten onnistui mahdottomassa tehtävässään? Vastaus löytyy selvitysraportista, joka on erinomaisen perinpohjainen, analyyttinen ja selkokielinenkin – ja pitäisi määrätä pakolliseksi oppimääräksi jokaiselle, joka puuhaa asuntopolitiikan ja etenkin asumisen tukijärjestelmien kanssa. Yli-inhimillisten keinojen sijasta Rossilahti käytti jokaisen ulottuvilla olevia konsteja. Kolmas yritys välimallin luomiseksi tuotti tulosta etenkin kolmesta syystä:
- Menneen tuntemalla voi ymmärtää nykytilanteen ja nähdä tulevaan
Ennen uuden mallin miettimistä on tehty ansiokas katsaus tuotantotukijärjestelmän syntyihin syviin aina 1940-luvun lopusta ja 70-luvun rakentamisen hulluista vuosista näihin päiviin. Olennaisinta on syy-seuraussuhteiden avaaminen sekä johtopäätelmät, joihin on kirjattu opit jatkoa varten.
- Kysyvä ei tieltä eksy
Mallin luomisessa melko poikkeuksellista oli se, että siitä pyydettiin laajalti lausuntoja ennen kuin sen laadinta edes alkoi. Lisäksi järjestettiin seminaaritilaisuus ja käytiin vuoropuhelua lausuntojen pohjalta. Näin saatiin jo ennalta läpivalaistua toisistaan suurestikin poikkeavat näkökulmat ja tunnistettua eri tahojen kipupisteet.
- Pragmaattisuus selättää ideologisen jyrkkyyden
Rossilahdella oli selkeä missio. Tavoitteena oli malli, joka olisi ”alan toimijoita kiinnostava, loisi uutta tuotantoa ja edistäisi kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista suurimpiin kasvukeskuksiin”. Aiemmat ehdotukset kaatuivat jo lausuntovaiheessa, koska ne kompastuivat tavoitteen ensimmäiseen ja siten myös kahteen seuraavaan kohtaan. Toimijat nähtiin liiaksi pahiksen roolissa, jotka yrittävät vain hyötyä muiden ahdingosta. Tällä kertaa haettiin avoimin mielin umpikujasta ulospääsyä, siten että eri osapuolten mahdollisuudet ja riskit olisivat tasapainossa.
Samalla Rossilahti tuli pesseeksi kasvonsa sen jäljiltä, kun kuraa järjestelmän toimimattomuudesta on välillä heitetty ARAn päälle. Ja keikuttipa takavuosien asuntoministeri tuoliakin ylijohtajan alla. Näin myös Vaarallinen tehtävä -elokuvan ykkösosassa Cruisen esittämä Ethan Hunt -niminen agentti kohtasi syytöksiä omiltaan, etsi oikeat syypäät ja puhdisti maineensa.
Yksin ei Rossilahti tietenkään toiminut, vaan työhön on osallistunut useita ARAn asiantuntijoita. Urakka ei myöskään ole lopussa vaan vasta alussa, sillä nyt on ympäristöministeriön virkamiesten vuoro näyttää kykynsä ja viimeistellä kelpo lakiehdotus hallituksen esitykseksi.
Selvitysraportti tarjoaa runsaasti aineksia myös jatko-osiin. Seuraavaksi pitäisi käydä 40-vuotisen korkotukimallin valuvikojen kimppuun. Pulaa tonttimaasta tai kustannuksia nostavia kaavoitusvaatimuksia ei myöskään saa unohtaa. Raportti sisältää (luvussa 1.5) rajoja rikkovan ajatusleikin, jolla kunnat voitaisiin saada lisäämään kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon suunnattua tonttitarjontaansa. Puute kun ei taida olla tonttimaasta vaan motivaatiosta. Kyse on kuntien omasta eloonjäämistaistelusta.
Rossilahti heittää pallon rakentajillekin: Jotta vuokrat saadaan edullisiksi valtion tukimahdollisuuksien huvetessa, pitää etsiä entistä enemmän tapoja rakennus- ja elinkaarikustannusten alentamiseksi. Koska rakennushankkeen kustannuksista valtaosa lukitaan kaavoitus- ja suunnitteluvaiheessa, urakoitsijan keinot ovat rajalliset. Jos on maratonilla tunnin jäljessä kärkeä, ei loppusuoralla pysty kirimään eroa umpeen. Tai Tom Cruiselta onnistuisi epäilemättä tämäkin, mutta rakentajat tarvitsevat rinnalleen koko ketjua ja uudenlaisia hanke-, hankinta- ja toimintamalleja.
Hyvin tehty perusteellinen esitys
Luettu on Rossilahden esitys,joka on tehty perusteellisesti ja on aivan loistava.