Rakenna Tulevaisuutta Oy innostaa nuoria rakennusalalle ympäri Suomea – ”Voisin työskennellä itsekin siellä”

Nuoret ovat saaneet uusia oivalluksia rakennusalasta, kun he ovat eri puolilla Suomea johtaneet kuvitteellista Rakenna Tulevaisuutta Oy:tä Yrityskylä Yläkoulujen peliareenoilla. RT:n sekä sen jäsenyritysten Hartelan, Aren, Caverionin, YITin, Peabin ja Kerabitin yhteistyössä toteuttama yrityspeli on saanut erinomaista palautetta sekä oppilailta että opettajilta.

Yrityskylä / Nuorten NYT (Tampere)

Yrityskylissä nuoret ovat päässeet perehtymään raksa-alan erilaisiin työtehtäviin, koulutuspolkuihin, uramahdollisuuksiin sekä vastuulliseen ja ympäristöä huomioivaan rakentamiseen useista näkökulmista. Tavoitteena on innostaa nuoria rakennusalalle ja laajentaa heidän käsitystään alan monipuolisista mahdollisuuksista.

Lukukaudella 2025–2026 Yrityskylä Yläkoulu -peliareenat tavoittavat Tampereen, Lahden ja Oulun pisteissä noin 16 000 nuorta. Rovaniemellä ja Joensuussa peleissä vierailee noin 8 000 nuorta. Jokaisessa Yrityskylässä toimintaansa esittelee viisi eri organisaatiota tai yritystä. Nuoret jaetaan ryhmiin, joissa he pelaavat yhtä organisaatiopeliä. Yhdessä kaupungissa Rakenna tulevaisuutta -peliä pelaa lukukauden aikana arviolta tuhat nuorta.

Yrityskylä / Nuorten NYT (Häme)

”Rakenna tulevaisuutta -yrityspeliä pelaa Tampereella, Lahdessa ja Oulussa 3 000 ysiluokkalaista syksyn ja kevään aikana. Nuoret yrittäjyys ja talous NYTin kanssa yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Saimmekin edellä mainittujen kaupunkien lisäksi Rovaniemelle ja Joensuuhun Yrityskylät, jossa yhteensä yrityspeliämme pelaa 2 000 nuorta. Näissä merkeissä on kiva jatkaa yhteistyötä”, toteaa Yrityskyläyhteistyötä RT:n puolella vastaava projektipäällikkö Janne Suntio.

Pelissä harjoitellaan tiimityöskentelyä, ratkotaan haasteita yhdessä ja opitaan vastuullisuudesta

Ensimmäisten palautteiden pohjalta Rakenna Tulevaisuutta Oy on saanut innostunutta palautetta sekä oppilailta että opettajilta. ”Loistava kokonaisuus, ja oppilaat tykkäsivät”, kiteytettiin opettajien palautteissa.

Kuva: Anriika Photography / Nuorten yrittäjyys ja talous NYT (Pirkanmaa)

Nuorten palautteissa nousivat esille mielenkiintoinen yritys, jossa on huomioitu vastuullisuusasiat monesta eri näkökulmasta sekä yhdessä pelaaminen muiden tiimikavereiden kanssa. Ohessa poimintoja nuorten palautteista.

”Minua kiinnosti se, että yrityksessä mietittiin ympäristöasioita.”
”Opin että keskustelu ja yhdessä ryhmän kanssa pohtiminen on tärkeää, ja jäi mieleen ryhmän kriittiset tilanteet ja niiden selvittely.”
”Hyvä yritys on ja kuulostaa todella luotettavalle ja laadukkaalle.”
”Opin, että yrityksessä pitää osata ilmaista omat mielipiteet sekä ottaa vastuuta.”
”Oli mukava ja mielenkiintoinen yritys. Voisin työskennellä itsekin siellä.”
”On tärkeää huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja opin yritysten raha-asioista.”
”Opin enemmän rakennusalasta ja peliä oli kivaa pelata.”

Rakenna Tulevaisuutta Oy löytyy lukuvuosina 2025–2027 Yrityskylistä Pirkanmaalla (Tampere), Hämeessä (Lahti) ja Pohjois-Pohjanmaalla (Oulu) sekä lukuvuotena 2025–2026 Lapin (Rovaniemi) ja Pohjois-Karjalan (Joensuu) Yrityskylistä.

Kuvat: Yrityskylä / Nuorten NYT

Lue lisää

Lisätietoja

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä
Rakennusteollisuus RT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida asetuksiasi alla.