Ei yhtä kärkeä, vaan monta – rakennusala edistyy lähivuosina monella saralla, uskoo puheenjohtaja Mika Soini

Luottamushenkilövalinnat ja vuoden 2022 toimintasuunnitelma saivat pääroolin Rakennusteollisuuden syyskokouksissa keskiviikkona 24. marraskuuta. Samalla annettiin lähtölupa RT:n lähivuosien strategian valmistelutyölle. Valmistelua päästään tekemään optimismin hengessä: lähitulevaisuus tuo alan kannalta suotuisaa kehitystä monella osa-alueella, arvioi hallituksen puheenjohtaja Mika Soini.

Rakennusteollisuuden hallituksen puheenjohtaja Mika Soini näkee ilmassa useita rakentamisen näkövinkkelistä positiivisia ennusmerkkejä.

Vihreä siirtymä kohti vähähiilisyyttä tarkoittaa töitä rakentajille, joilla on paikka etulinjassa muutoksen mahdollistajina. Taksonomiauudistus vauhdittaa puolestaan päästövähennystavoitteiden toimeenpanoa.

”Viidessä vuodessa se vaikuttaa ensin pankkeihin, sitten sijoittajiin ja lopulta koko alaan”, Soini ennakoi.

Niin ikään muutaman lähivuoden ajanjaksolle osuu digitalisaation sadonkorjuuvaihe.

”Automaattinen määrälaskenta suunnitelmista alkaa konkretisoitua käytännön tasolla hankkeissa. Myös sijaintitieto on automatisoitunut. Tämän kaiken yhteisvaikutukset alkavat näkyä jatkossa suunnittelun lisäksi hankinnassa ja tiedon siirtymisessä työmailla. Digiratkaisujen määrä kasvaa, ja kun tiedonsiirron rajapinnat ovat avoimia, eri softilla voidaan käsitellä samaa tietoa. Viime kädessä muutos näkyy rakentamisen tuottavuuden kasvuna.”

Yhdessä tekemisen haaste  

Yksi teema toistuu puheenjohtajan puheissa: yhdessä tekeminen. Asioissa onnistutaan ainoastaan, kun tehdään yhdessä ja avoimin mielin alaa kehittäen. Tämä näkyy myös työturvallisuudessa.

”Kaikilla RT:n toimialoillamme tapaturmia on saatu painettua pitkällä aikavälillä tasaisesti alas. Runsaassa kymmenessä vuodessa jäsenet ovat puolittaneet tapaturmamääränsä”, Mika Soini iloitsee.

Koko alan tapaturmataajuus ja etenkin kuolemaan johtavien tapaturmien määrä on silti puheenjohtajan mielestä yhä aivan liian suuri. Tilanne muuttuu vasta, kun jokainen alalla toimiva on tarkistanut asenteensa. Jokaisen on ymmärrettävä alan erityislaatu: työmaat ovat yhteisiä, ja työturvallisuudesta kannetaan vastuuta yhdessä.

”Turvallisuudessa ali- ja pääurakoitsijarajat on osattava ja uskallettava ylittää. Jokainen yksittäinen henkilö on työmaalla vastuussa paitsi omasta ja oman tiimin turvallisuudesta, myös työmaan yhteisestä turvallisuudesta työvaiheesta toiseen. Kaikki alan tapaturmat menevät viime kädessä kuitenkin yhteiseen piikkiin, emmekä kukaan halua niitä lisää.”

Jäsenten ääni kuuluu – korjausrakentaminen ylös

Soini puhui keskiviikkona 24.11. RT:n edustajiston syyskokouksessa. Kokouksessa päätettiin Rakennusteollisuuden vuoden 2022 toimintasuunnitelmasta sekä keskeisistä henkilövalinnoista ensi vuodeksi. Samaan aikaan koolla oli myös Talonrakennusteollisuus RT:n edustajisto.

Rakennusteollisuus RT:n ensi vuotta leimaa uuden lehden kääntäminen. Vanhan strategiakauden saavutukset vedetään yhteen, ja uuden strategian valmistelu alkaa.

Vanhan strategian painopisteinä olivat edellytysten luonti alan kasvulle, tuottavuuden ja laadun kestävä kehittäminen sekä toimiva työelämä. Vahva vaikuttaminen liittyy näihin kaikkiin, ja onnistuminen edellyttää myös RT:n toimintamallin jatkuvaa kehittämistä.

Ensi vuonna paiskitaan töitä myös sen eteen, että eduskuntavaalien ehdokkaat saavat käyttöönsä tuoreen ja parhaan tiedon rakennetun ympäristön kehittämisen mahdollisuuksista ja merkityksestä.

Korjausrakentamisen volyymin kasvattaminen on jäsenkunnasta nousseen toiveen mukaisesti nostettu tavoitteenasetannassa korkealle.

Syyskokous hyväksyi RT:lle top 10 -tavoitteet alla olevan kuvan mukaisesti. 

 

 

Katso syyskokousmateriaalit, joissa mukana tehdyt henkilövalinnat:

PowerPoint (vain jäsenille, edellyttää sisäänkirjautumisen):

  • Rakennusteollisuus RT edustajiston syyskokousmateriaali
  • Talonrakennusteollisuus edustajiston syyskokousmateriaali

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä