Varsinais-Suomessa asuntorakentaminen nousi ennätyslukemiin

Varsinais-Suomessa etenkin asunto- ja korjausrakentamisen näkymät ovat kirkkaat, kertoo Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Kasvukeskus Turku voisi hyötyä nykyistä paremmin hyvästä vireestä, jos saisi rakennuslupaprosessinsa nopeammaksi. Nyt investointeja uhkaa karata naapurikuntiin.

Asuntorakentaminen kiihtyi Varsinais-Suomessa kiivaaksi vuoden 2021 toisella vuosineljänneksellä. Aloitukset ovat kavunneet reilusti yli koronanotkahdusta edeltäneen tason ja myös ohi edellisen, neljän vuoden takaisen huipun, kertoo Rakennusteollisuus RT:n suhdannekatsaus.

”Vuositasolla aloitettiin ennakkotietojen mukaan 4 356 asunnon rakentaminen. Se on 43 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Asuinkerrostalohuoneistoja aloitettiin 50 prosenttia enemmän, ja niille myönnettyjen rakennuslupien määrä kasvoi peräti 58 prosenttia edellisvuodesta”, Talonrakennusteollisuuden aluepäällikkö Katja Suovo kuvailee.

Kaikki rakentamisen sektorit huomioiden rakentamisen tahti on nyt koronapandemiaa edeltäneellä tasolla. Toisella vuosineljänneksellä Varsinais-Suomessa aloitettiin vuositasolla 3,8 miljoonaa kuutiometriä erilaisia talonrakennustöitä, mikä oli 5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Rakennuslupia myönnettiin 3 prosenttia enemmän, mikä lupaa kasvulle jatkoa.

Julkinen ja teollisuusrakentaminen vähenivät

Vilkas asuntorakentaminen toimi koko alan veturina, mutta junan vauhtia hyydytti aloitusten väheneminen muilla talonrakentamisen sektoreilla. Liike- ja toimistorakennusten aloitusmäärät kasvoivat vielä 20 prosenttia, mutta vastaavasti julkinen palvelurakentaminen väheni lähes 20 prosenttia ja teollisuus- ja varastorakentaminen 15 prosenttia vuodesta 2020.

Myönnetyt rakennusluvat ennakoivat kuitenkin rakentamisen kasvua notkahtaneillakin osa-alueilla lukuun ottamatta teollisuus- ja varastorakentamista, jossa tahti hidastunee edelleen.

Kokonaisuutena varsinaissuomalaiset talonrakentajat katsovat luottavaisin mielin tulevaisuuteen.

”Korjausrakentaminen tulee kasvamaan ja uudispuolella asuntotuotanto jatkuu reippaana. Lisäksi odotamme julkisen rakentamisen lähtevän taas nousuun. Isoimpina haasteina näemme rakennustarvikkeiden hurjan hinnannousun sekä osaavan työvoiman puutteen. Erityisesti pulaa on vastaavista työnjohtajista ja projektipäälliköistä”, Suovo sanoo.

Lupaprosessia nopeuttamalla rakentamista voisi olla enemmänkin

Rakentaminen tuo verotuloja, työpaikkoja ja uusia asukkaita. Turussa riittäisi Katja Suovon mukaan tilausta vieläkin runsaammalle rakentamiselle, jos vain saataisiin rakennuslupia.

”Kaupungilla on yhä haasteita rakennuslupien käsittelyajoissa. Ammattirakentajat joutuvat varautumaan käytännössä vuoden odotusaikoihin, eikä sekään aina riitä. Pahimmillaan lupien viipyminen on aiheuttanut joissakin yrityksissä jopa lomautustarpeita, kun rakentamista ei voida polkaista käyntiin, vaikka töitä olisi. Jotkin yritykset ovat myös päätyneet siirtämään projektinsa mahdollisuuksien mukaan naapurikuntiin.”

Katso myös:

  • Varsinais-Suomen suhdannekatsaus, syksy 2021
  • Suhannejulkistuksen esitysaineistot

Lisätiedot:
Katja Suovo
aluepäällikkö
Talonrakennusteollisuus ry, Lounais-Suomi ja Satakunta
041 536 1300
etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä