Osaamistarveselvityksellä kohtaanto-ongelman ytimeen

Rakennusteollisuus RT toteuttaa selvityksen osaamisvajeesta sekä tulevaisuuden osaamistarpeista rakennusalalla. Osaamistarveselvityksen pohjalta etsitään muun muassa keinoja alan osaamisen kehittämiseen ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden turvaamiseen myös jatkossa. Selvitys on yksi RT:n hallituksen TOP10-tavoitteista ja se koskee kaikkia toimialoja.

Osaamistarveselvityksellä kerätään tietoa esimerkiksi siitä, kuinka helppoa rakennusalan yritysten on löytää työvoimaa sekä siitä, onko vastavalmistuneiden osaamistaso riittävä. Tällä hetkellä etenkin ammattikouluista valmistuvilla on vaikeuksia työllistyä, vaikka alalla on pulaa tekijöistä.

”Tavoitteenamme on selvittää, kuinka varmistetaan osaavan työvoiman riittävyys kaikilla rakentamisen toimialoilla, kaikkialla Suomessa. On tärkeää löytää ne tekijät, jotka tällä hetkellä eivät toimi, jotta voimme entisestään parantaa alan osaamistasoa”, toteaa RT:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Lauri Pakkanen.

Osaamistarveselvityksessä kartoitetaan erikseen työntekijöiden ja toimihenkilöiden osaamisen tasoa ja kehittämistarpeita. Myös ulkomaalaisen työvoiman rekrytoinnista, kielitaidosta ja työturvallisuudesta kysytään kokemuksia.

Tietoa kerätään kevään aikana laajasti alan kaikilta toimialoilta. Sähköinen kysely lähetetään huhtikuussa ja siihen vastaaminen kestää vain hetken. Vastaamalla pääsee vaikuttamaan alan yritysten ja oppilaitosten välisen yhteistyön kehittämiseen, jolla puolestaan voidaan turvata alan korkeatasoinen osaaminen myös tulevaisuudessa. Jokainen vastaus on tärkeä ja mitä suuremman määrän vastauksia saamme, sitä tarkempia ratkaisuehdotuksia saamme aikaan. Kyselyssä on myös avoimia kysymyksiä, joissa voi ennakkoluulottomasti ottaa kantaa osaamistarpeisiin.

Kyselyn on laatinut suuri joukko rakennusalan asiantuntijoita, ja se toteutetaan yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Teknisestä toteutuksesta sekä tulosten koostamisesta ja analysoinnista vastaa Innolink.

Löydät täältä materiaalit.

Lisätietoja:

  • Rakennusteollisuus RT, Yhteiskuntasuhdepäällikkö Lauri Pakkanen, lauri.pakkanen@rakennusteollisuus.fi / 050 522 7797
  • Innolink, Analytiikan liiketoimintajohtaja Matti Paavonen, matti.paavonen@innolink.fi / 050 534 2506
Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä