Rakennusalan Pro Quality -palkinnot kahdeksalle ansioituneelle tutkimustyölle

Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr palkitsi vuotuisessa Pro Quality -juhlassaan kahdeksan merkittävää rakennusalan lopputyötä. Palkituissa töissä korostuivat muun muassa rakentamisen vastuullisuus, rakenteiden turvallisuus ja pitkäikäisyys, hyvä sisäympäristö, energiatehokkuus sekä uusien rakennusratkaisujen kehittäminen. Palkinnot jaettiin Helsingissä 15.10.2026.

Helsingin Ravintola Palacessa järjestettävässä Pro Quality -juhlassa jaettiin 5 000 euron arvoiset palkinnot kahdelle tohtorin väitöskirjalle ja kuudelle diplomityölle. Palkintojen yhteisarvo on 40 000 euroa.

Pro Quality -palkinnolla halutaan kannustaa alan opiskelijoita ja oppilaitoksia tutkimaan rakennusalaa sekä kehittämään innovatiivisia ratkaisuja rakentamisen ajankohtaisiin haasteisiin. Palkittavat tutkimukset käsittelevät rakennustuoteteollisuuden, talotekniikan ja rakentamisen laadunhallintaa sekä ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvien ratkaisujen kehittämistä.

Pro Quality -palkinnot jaettiin tänä vuonna viidettä kertaa. Palkittavat työt valitaan yhteistyössä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa. Oppilaitokset ehdottavat säätiölle ansioituneita opinnäytetöitä, joista säätiö valitsee palkittavat.

Rakennustuotteiden Laatu Säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Salo korosti puheessaan korkeatasoisen tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä rakennusalan tulevaisuudelle.

– Rakentamiseen on nyt lähivuosina luvassa valtava investointipotentiaali. Meidän tulee varmistaa, että meillä on riittävä tietotaito ja resurssit realisoituvan potentiaalin vastuulliseen kotiutukseen. Tämä ei onnistu ilman korkeatasoista tutkimusta ja opetusta. Tänään palkitut työt ovat oiva esimerkki tästä, toteaa Salo.

Vuoden 2026 Pro Quality -palkintojen saajat

Tohtorin väitöskirjat

Olli Asp, Tampereen yliopisto
On Robustness of Post-tensioned Concrete Bridges in Case of Tendon Failure

Väitöskirja käsittelee jälkijännitettyjen betonisiltojen vaurionsietokykyä tilanteissa, joissa rakenteiden jänneteräkset vaurioituvat. Tutkimus tuottaa uutta tietoa siltojen rakenteellisesta turvallisuudesta ja luotettavuudesta sekä tukee ikääntyvän infrastruktuurin kunnon arviointia ja kunnossapidon kehittämistä.

Petteri Huttunen, Tampereen yliopisto
Hygrothermal Modelling of Sorption-Effects in Vapour Permeable Wood-Based Materials

Väitöskirjassa tutkitaan puupohjaisten rakennusmateriaalien lämpö- ja kosteusteknistä käyttäytymistä sekä kehitetään sitä kuvaavien laskentamallien tarkkuutta. Tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään puurakenteiden kosteusteknistä toimintaa erityisesti pohjoisen ilmaston vaihtelevissa olosuhteissa ja tukevat kosteusturvallisten rakennusratkaisujen suunnittelua.

Diplomityöt

Ali Salman Satti, Aalto-yliopisto
Assessing the effects of Protective Coatings on the Durability of Blended Cement Concretes

Diplomityössä tutkitaan erilaisten pintasuojausten vaikutusta vähähiilisempien seossementtibetonien säilyvyyteen. Tutkimus tuottaa tietoa siitä, miten betonin sideainevalinnat ja pintakäsittelyt vaikuttavat rakenteiden pitkäikäisyyteen ja kestävyyteen erilaisissa ympäristöolosuhteissa.

Ati Shirazi, Aalto-yliopisto
Variability of Radon Levels in Finnish Energy-Efficient Schools: Distribution Models and Indoor Air Quality Factors

Diplomityössä tarkastellaan sisäilman radonpitoisuuksien vaihtelua suomalaisissa energiatehokkaissa koulurakennuksissa sekä ilmanvaihdon ja muiden olosuhdetekijöiden vaikutusta radonpitoisuuksiin. Tutkimus tuottaa tietoa terveellisen sisäilman ja energiatehokkuuden yhteensovittamiseen.

Khadija Monjib, Aalto-yliopisto
Experimental and numerical assessment of timber adhesives in fire

Diplomityössä selvitetään ristiinliimatun massiivipuun (CLT) liimojen käyttäytymistä tulipalossa kokeellisten tutkimusten ja laskennallisen mallinnuksen avulla. Tutkimus auttaa ymmärtämään liimojen vaikutusta puurakenteiden paloturvallisuuteen ja tukee turvallisempien sekä ympäristöystävällisempien liimaratkaisujen kehittämistä.

Maria Tikka, Aalto-yliopisto
Study on the Fidelity and Computational Expense of an Energy Simulation Model of a Campus Building Complex

Diplomityössä tutkitaan rakennusten energiasimulointimallien tarkkuuden ja laskennallisen tehokkuuden välistä suhdetta. Tutkimuksen tuloksena syntyi suosituksia simulointimallien tarkkuustason valintaan, mikä tukee rakennusten digitaalisten kaksosten kehittämistä ja energiatehokasta kiinteistönhallintaa.

Matias Kallio, Tampereen yliopisto
TATE-projektinjohtomallin arviointi todellisessa rakennushankkeessa: tarkastelu yhteistoiminnallisessa rakennushankkeessa

Diplomityössä arvioidaan taloteknisen projektinjohtourakan toimivuutta käytännön rakennushankkeessa. Tutkimuksen mukaan taloteknisen osaamisen varhainen osallistaminen, vastuiden selkeys ja avoin yhteistyö voivat parantaa hankkeiden riskienhallintaa, kustannustehokkuutta ja toteutuksen laatua.

Samu Hinkkanen, Tampereen yliopisto
Puurankaelementtien käyttö pilarirunkoisessa rakennuksessa

Diplomityössä tutkitaan puurankaisten ulkoseinäelementtien rakenteellista toimintaa ja liitosratkaisuja pilarirunkoisissa rakennuksissa. Tutkimus tuottaa suunnittelua tukevaa tietoa puurankaelementtien mitoituksesta sekä niiden liittämisestä teräs-, betoni- ja liimapuupilareihin.

Valokuvat ja materiaalit

Palkintojuhlassa oli paikalla valokuvaaja Sanna Liimatainen, joka otti palkittavista valokuvat. Kuvia käyttäessä tulee mainita hänen nimensä. Tallennamme kuvat (mahdollisimman pian juhlan jälkeen) sekä voittajien opinnäytetöiden abstraktit jaettuun OneDrive-kansioon:

Mikäli materiaalin suhteen tulee kysymyksiä, voitte olla yhteydessä Markkinointitoimisto Dynamiittiin, Anne Rahikaiseen. Yhteystiedot: anne.rahikainen@markkinointidynamiitti.fi / 040 681 4351

Lisätiedot:

Jaakko Tuominen, toimitusjohtaja
Rakennustuotteiden Laatu Säätiö sr
Puh. 040 041 1367 / jaakko.tuominen@rt.fi

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä
Rakennusteollisuus RT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida asetuksiasi alla.