Sinulla on viisi vuotta aikaa. Sen jälkeen tekoäly tekee työsi sinua paremmin. Näin arvioi Elon Musk tuoreessa haastattelussaan. Tekoäly voi jo muutamassa vuodessa ylittää ihmiskunnan yhteenlasketun älykkyyden. Eikä tekoäly muuta vain työn tekemistä, vaan tiedon, päätöksenteon, rahan ja yhteiskunnallisen keskustelun rakenteet.

Arvio kehitysvauhdista on kunnianhimoinen. Ehkä liiankin. Olennaisempaa kuin viisi vuotta on kuitenkin aikajänne, joka mitataan vuosissa eikä vuosikymmenissä.
Tähän on syytä pysähtyä. Uuden talouden infrastruktuuri rakennetaan nyt.
Hankkeita on valtavasti. Energiaan, verkkoihin, datakeskuksiin ja teollisuuteen syntyy investointitarpeita, joiden mittakaavaa on vaikea vielä hahmottaa. Suomessakin uuteen talouteen liittyviä hankkeita on tunnistettu jo satojen miljardien eurojen edestä. Suuri osa on vasta suunnitteluvaiheessa, joten niiden sijaintia globaalissa kilpailussa ei ole vielä ratkaistu.
Suomen osalta kysymys on yksinkertainen. Jos Suomessa ei nyt ole tilaa datakeskukselle, sähköverkkoa sen ympärillä, riittävän nopeaa luvitusta tai vakaata poliittista näkymää, investoinnit tehdään muualle. Datakeskus ei silloin ole vain menetetty rakennushanke. Sen mukana menetetään myös osa uuden talouden arvonluonnista.
Edullinen ja puhdas energia on alku. Todellinen arvo Suomelle syntyy vasta, kun energia, laskenta, teollisuus ja osaaminen yhdistetään globaaliin datatalouteen ja muihin megatrendeihin.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että uusi talous ja tulevaisuus on tekoälyä, dataa, pilvipalveluita ja algoritmeja. Todellisuudessa tuo pilvi rakennetaan perinteisin keinoin. Datakeskus tarvitsee rakennuksen ja tontin, sähköä, jäähdytystä ja yhteyksiä. Sähkö tarvitsee tuotantoa ja verkkoja. Teollisuus tarvitsee tehtaita ja logistiikkaa. Ja tekijät tarvitsevat koteja ja toimivia kaupunkeja. Investointi tarvitsee ympärilleen toimivan kokonaisuuden.
Tässä rakennettu ympäristö saa uuden merkityksen.
Winston Churchill sanoi Britannian parlamenttitalon jälleenrakentamisesta vuonna 1943: “Me muovaamme rakennettua ympäristöämme, ja sen jälkeen se muovaa meitä”.
Lausahdus sopii tähän aikaan. Rakennettu ympäristö ei ole talouden taustakangas. Se määrittää yhä vahvemmin, mikä taloudessa on mahdollista. Rakentaminen on myös merkittävä osa itse investointia, keskimäärin arviolta neljännes.
Tämä näkyy jo nyt rakentamisessa. Suhdanne on kääntynyt, mutta se ei ole paluuta vanhaan. Rakentamisen kysyntä perustuu aiempaa vähemmän väestönkasvuun, kaupungistumiseen, kulutukseen. Asunnot ja liiketilat eivät katoa mihinkään. Perinteisen kysynnän päälle syntyy nyt uusi kasvun kerros, jonka perustana ovat energia, data ja myös turvallisuus.
Rakentamisen on totuttu seuraavan talouden kasvua. Uudessa taloudessa asia on osittain päinvastoin: talouden mahdollisuudet riippuvat enenevissä määrin siitä, pystymmekö tarjoamaan sille oikeanlaisen rakennetun ympäristön. Tulevaisuus ei tule Suomeen valmiina. Se rakennetaan tälläkin kertaa. Vain maa, jota rakennetaan hyvin, voi hyvin.
Kirjoita kommentti