Hallituskauden viimeisen kehysriihen kokonaiskuva oli rakennusteollisuuden kannalta kaksijakoinen. Korjausrakentamiseen ja osin liikenneinfraankin saatiin tärkeitä toimia, mutta asuntorakentamista ja asuntomarkkinoiden vauhdittamista koskevat päätökset jäivät ohuiksi.

Nyt onkin hyvä hetki summata paitsi hallituksen tekemiä päätöksiä myös sitä pitkäjänteistä vaikuttamistyötä, jota RT on tehnyt kuluneen vuoden aikana.
Viime vuoden kevään kehysriihipäätösten myötä ympäristöministeriö asetti selvitysryhmän tarkastelemaan asuntorahoituksen tilannetta asuntomarkkinoiden, asuntorakentamisen ja asuntojen korjaamisen näkökulmasta sekä analysoimaan erilaisia toimenpide-suosituksia tunnistettavien pullonkaulojen avaamiseksi. RT osallistui aktiivisesti selvitystyöryhmän työskentelyyn. Työn aikana jäsenyritysten edustajista muodostettu rahoitusryhmä tuki RT:n kannanmuodostusta.
Olemme kuluneen vuoden aikana käyneet myös poikkeuksellisen tiivistä vuoropuhelua päättäjien, virkamiesten ja eri sidosryhmien kanssa siitä, miten toimialan käänne voitaisiin mahdollistaa. Viestimme on ollut johdonmukainen: talouskasvun vauhdittamiseksi tarvitaan toimia, joilla asuntomarkkinat ja rakentaminen saadaan liikkeelle. Riihen yhteydessä käyty julkinen keskustelu osoitti sen, että rakentamisen ja yksityisen kulutuksen merkitys talouden ja kasvun kannalta on tunnistettu aiempaa selvemmin.
Hallituksella vain vähän liikkumatilaa ahtaissa raameissa
Ymmärrämme valtion äärimmäisen vaikean taloustilanteen ja julkisen talouden rajut sopeutustarpeet. Tätä taustaa vasten on myönteistä, että rakennusala sai kehysriihestä kasvupaketin. Erityisesti korjausrakentamiseen kohdistuneet päätökset olivat tervetulleita. Korjausrakentaminen on ollut pitkään alamäessä ja samaan aikaan rakennuskannan korjausvelka on kasvanut merkittävästi. Lisäksi implementoitavan energiatehokkuusdirektiivin velvoitteet tulevat voimaan jo lähitulevaisuudessa.
Korjausrakentamisen vauhdittamiseen kohdistetut toimet ovat valtiontalouden näkökulmasta kustannustehokkaita. Ne synnyttävät työtä, verotuloja ja investointeja koko Suomeen tukien alan työllisyyttä ja auttaen saavuttamaan Suomen ilmastotavoitteita. Näistä päätöksistä hallitus ansaitsee kiitoksen.
Myös uusien liikennehankkeiden käynnistäminen ja jo päätettyjen investointien lisärahoitus ovat tarpeellisia toimia. Samalla perusväylänpidon rahoituksen leikkaukset huolestuttavat. Hyväkuntoinen väyläverkko on Suomen kilpailukyvyn perusta, eikä korjausvelkaa pidä kasvattaa entisestään.
Asuntomarkkinoiden ja -rakentamisen tilanne ei muutu odotuksilla suhdannekäänteestä. Tarvitsemme nopeavaikutteisia toimia, jotka avaavat lukkiutuneita kauppaketjuja, lisäävät kotitalouksien luottamusta ja madaltavat kynnystä asunnon ostamiseen. Esimerkiksi varainsiirtoveron määräaikainen poisto on tässä tilanteessa perusteltu keino.
Kehysriihi oli jälleen tärkeä osoitus systemaattisen vaikuttamistyön merkityksestä. Kaikkia tavoitteita ei saavutettu, mutta rakentamisen merkitys kasvun, työllisyyden ja vihreän siirtymän mahdollistajana on noussut entistä vahvemmin päätöksentekoon ja julkisen keskusteluun. Vihreän siirtymän osalta olemme korostaneet yhdessä muun elinkeinoelämän kanssa Suomen kilpailukyvyn vahvistamista sujuvan luvituksen ja ennakoitavan toi-mintaympäristön avulla.
Kehysriihi oli vaikuttamistyölle tärkeä välietappi, mutta ei päätepiste. Työ jatkuu kohti syksyn budjettiriihtä ja tulevia eduskuntavaaleja.
Lue lisää
Aleksi Randell
Toimitusjohtaja
aleksi.randell@rt.fi +358 9 129 9201Rakennusteollisuus RT
Assistentti: Lotta Räty
Kirjoita kommentti