Hiljattain valmistunut tutkintaselostus Kontulassa tapahtuneesta paksurappaus-eristejärjestelmän romahduksesta tarjosi paljon vastauksia. Se herätti kuitenkin myös uusia kysymyksiä, joiden vastaukset eivät saisi vaihdella sen mukaan, keneltä kysytään.
Kosteusvaurioita, lohkeilevia julkisivuja ja asukkaiden huolta rakenteen toimintavarmuudesta. Eristerappaukset puhututtavat, ja toisinaan ihmisten huoli on perusteltu: onko rakentamisen toteutus ja laatu niin hyvää kuin sen kuuluisi olla, ja saako asiakas sitä, mitä tilaa?
Tähän on helppo vastata: tilaaja saa sen, mitä valvotaan. Sen vuoksi rakentamisen aikana suoritetaan rakennushankkeeseen ryhtyvän omaa valvontaa. Tavoitteena on varmistaa, että asiakas saa juuri sitä, mitä on tilannut. Jos siis toteutuksen laadusta herää epäilys, on asioiden nostaminen esiin työmaalla tilaajaa edustavalle valvojalle aina oikein.
Kontulassa romahtanut julkisivu tarjoaa varoittavan esimerkin tilaajan valvonnan pettämisestä ja sen merkityksestä. Koska tilanteessa henkilövahinko oli lähellä, Onnettomuustutkintakeskus otti asian tarkasteluunsa.
Kontulassa toteutettiin paksurappaus-eristejärjestelmällä vuonna 2010 lisälämmöneristykset kahteen 1960-luvulla valmistuneeseen elementtikerrostaloon. Järjestelmä oli tutkintaselostuksen mukaan valittu ja suunniteltu oikein, ja betonielementtien ulkokuoret ankkuroitiin luotettavasti betonirunkoon rakennesuunnittelijan tarkastamana ennen rappausjärjestelmän asennusta.
Tästä eteenpäin – rakennesuunnittelijan suorittamien vetokokeiden ja tarkastusten jäätyä taakse – alkoi taloyhtiön osakkaan painajainen, jota rakennesuunnittelijana toimineena on vaikea ymmärtää.
Virheiden suma ja silmien ummistaminen
Rakennuttajakonsultin suorittama valvonta ja työmaan dokumentointi pettivät pahasti. Työmaata ei aloitettu eikä työnjohtajia hyväksytetty rakennusluvan mukaisesti. Käytetyt rakennustuotteet eivät tutkintaselostuksen perusteella olleet sitä, mitä niiden piti suunnitelmien mukaan olla eli järjestelmänä hyväksyttyjä, yhteen toimiviksi todennettuja tuotteita.
Urakoitsijan toteutukseen käyttämä aliurakoitsija vaihtoi toteutuksen aikana eristeet ohuempaan ja lyhensi kiinnikkeet sopivaan mittaan kätevästi kulmahiomakoneella. Rappausverkko ja kiinnikkeet oli tilattu ties mistä ja kiinnikkeitä asennettiin vain puolet suunnitelmien mukaisesta määrästä. Kiinnikkeiden asennuksessa ja rappausverkon oikeassa asemoinnissa poikettiin suunnitelmista ja työohjeista.
Valveutunut osakas nosti ansiokkaasti jo toteutuksen aikana esiin puutteet työmaan turvallisuudessa ja kokouskäytännöissä sekä työmaapäiväkirjan puuttumisen. Valitettavasti puutteisiin reagoitiin vaihtamalla alkuperäinen rakennuttajakonsultti pois hankkeelta ”mielipide-erojen” vuoksi. Tehtävään vaihdettiin uusi kokenut rakennuttajakonsultti, joka hyväksyi onnettomuusseinän rappaustyöt.
Vaikka tämän korjausliikkeen yhteydessä paljastuivat työnjohtoon ja aloituskokoukseen liittyvät puutteet, rakennusvalvonta ei edellyttänyt toimenpiteitä jo toteutettuun seinärakenteeseen. Lopputuloksena oli väärin toteutettu päätyseinä, joka reklamoitiin välittömästi hankkeen valmistuttua ilman, että sitä saataisiin myöhemminkään kuntoon. Seinä, jonka pintarakenne sortuisi 14 vuotta myöhemmin sen jälkeen, kun siihen oli tehty epäonnistunut korjaus.
Kallis läksy jäi oppimatta
Lähtökohtaisesti on siis peiliin katsomisen paikka suomalaisissa rakentamisen prosesseissa, jos on tapahtunut laiminlyöntejä ja ne ovat olleet tiedossa, mutta niihin puuttumisen vaikeus ja piittaamattomuus seurauksista olisi voinut maksaa ihmishengen.
Tulee mieleeni Laukaan ratsastusmaneesi, jossa täysin vältettävissä ollut nuoren elämän menetys johti silloisen presidenttimme Sauli Niinistön allekirjoittamalla määräyksellä kaikkien Suomen laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden tarkastamiseen. Olemmeko siis jo oppineet läksymme?
Onnettomuustutkintaraportista päätellen emme. Voimme lukea, miten virheellisesti toteutettua ja oireillutta seinärakennetta ei missään vaiheessa saatu avattua ja todennettua puutteelliseksi.
Rakenteen avaaminen on asiakkaan näkökulmasta usein liian kalliilta tuntuva toimenpide, joten korjausten taustalla olevien ongelmien juurisyyt jäävät monesti selvittämättä. Näin ei tietenkään saisi olla, eivätkä osaavat suunnittelijat sivuuta tätä. Ongelmana on, että osaavat suunnittelijat voidaan sivuuttaa – vaihtaa toiseen.
Onko syy sysissä vai sepissä?
Juurisyyn kautta päästäänkin sitten takaisin paljon puhuttaneeseen eristerappaukseen. Jos on seurannut viime aikoina lehtien palstoilta erilaisia asiantuntijoita, niin useissa julkisivuvaurioissa juurisyyksi on kiteytetty eristerappausjärjestelmä, jossa toteutuksen ja käytön aikaiset virheet tulevat hyvin näkyviin.
Tästä seuraa mielenkiintoinen kehäpäätelmä: onko perusteltua syyttää pitkälle kehitettyä ratkaisua siitä, että se on toteutettu tai ylläpidetty väärin? Vai onko kyseessä itsensä toteuttava ennustus, jos annamme toteuttajille jo etukäteen luvan tehdä sutta ja sekundaa? Mielestäni tällainen ajattelu on vastuutonta ja sallii vastuunpakoilua rakentamisessa.
Järjestelmiä kehittävän tuotevalmistajan näkökulmasta tilanne on usein eriskummallinen: järjestelmän tuotteet halutaan vaihtaa kustannussyistä tuotteisiin, joita ei ole kehitetty tai testattu toimimaan järjestelmässä. Vähän kuin Teslaan asennettaisiin yhteensopimaton sähkömoottori tai akut, joita valmistaja ei ole hyväksynyt. Takuulla tulee toimintahäiriöitä ja kun lopulta käy hassusti, osoittaa ulkopuolisen syyttävä sormi tietenkin Teslaa – yhteen toimivaksi suunnitellun järjestelmän kehittänyttä yritystä.
Pakoileeko tuotevalmistaja siis vastuutaan, jos tuote asennetaan väärin välittämättä määräykset täyttävästä ohjeistuksesta? Ohjeethan on laadittu noudatettavaksi, jotta voidaan varmistua oikeasta ja turvallisesta rakentamismääräysten mukaisesta toiminnasta. Entä pakoilevatko muut tahot omaa vastuutaan osoittamalla virheistä tuotevalmistajaa?
Toivottavasti eivät, sillä kaikilla osapuolilla on tapauksesta opittavaa, ettei vastaavaa pääse tapahtumaan uudelleen.
Rakenne kesti pitkään virheineen päivineen
Tuotevalmistajan – ja rakennesuunnittelijan – näkökulmasta onnettomuustutkintaraportti on todella mielenkiintoinen: väärin asennettunakin rakenne toimi rakenteellisesti suunnitellusti ja petti vasta sitkeästi ilmoittaen ongelmistaan pitkään ennen sortumaa. Huolestuttavaa on, ettei ongelmiin havahduttu ajoissa, vaikka rakenteellisesti paksurappaus-eristejärjestelmä toimikin odotetulla tavalla sitkeän murtotavan periaatteen mukaisesti.
Laiminlyönneistä ja vakavista puutteista huolimatta – ja korkeintaan puolikkaalla määrällä suunniteltuja kiinnikkeitä – järjestelmä kesti tahatonta koekuormitustaan 14 vuoden ajan painuen hiljalleen alemmas. Viimeisen korjauksen aiheuttama tärinä ja massan lisäys olivat tutkintaselostuksen perusteella ilmeisesti epäonnistuneelle rakenteelle lopulta kohtalokasta.
Voidaan siis ammattitermein todeta paksueriste-rappausjärjestelmällä olevan jopa kaksinkertainen varmuus ja sitkeä murtotapa – silloinkin, kun tuotteet eivät ole järjestelmän mukaisia. Oikein toteutettuun paksurappaus-eristejärjestelmään ei kuitenkaan koskaan kuulu valmiin rappaustyön painuminen tai liikuntasaumojen vaurioituminen. Ne ovat järjestelmän sitkeän murtotavan merkkejä, joihin tulee aina reagoida selvittämällä rappauksen liikkumisen taustalla olevat syyt.
Asiantunteva rakennusalan ammattilainen tietää, milloin valittu ratkaisu on turvallinen ja terveellinen käyttää. Mikään ei kuitenkaan takaa turvallisuutta, jos tuote vaihdetaan toteutuksessa tai järjestelmä muuttuu asennuksessa aivan toisenlaiseksi. Siinä tilanteessa eivät kiristyvät RYLit (yleiset laatuvaatimukset) tai henkilöpätevyydetkään auta parantamaan rakentamisen laatua, jos kynnys puuttua epäkohtiin ja virheisiin on liian korkealla.
Kirjoittaja on toiminut urallaan korjausrakennesuunnittelijana ja laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden tarkastajana.
Petri Backström
Toiminnanjohtaja Finnisol ry
petri.backstrom@rt.fi +358 50 521 1888Rakennustuoteteollisuus RTT ry, Finnisol ry
Kirjoita kommentti