Suomen on mahdollista saada EU-tukina 50 prosenttia väylien suunnittelu- ja rakentamiskustannuksista. Seuraava haku umpeutuu jo syyskuussa. Perustelumme hakemukselle ovat kovat, ja meillä on väyläviisain hallitus naismuistiin – on siis aika reilusti ruotsittua! Uusi hallitusohjelma ja Ruotsin viitoittama esimerkki edellyttävät kuitenkin selvästi aiempaa kunnianhimoisempaa väyläpolitiikkaa.
Orpon hallitus on luvannut toteuttaa mittavan, yhteensä lähes kolmen miljardin euron liikenneinvestointiohjelman. Hallitus aikoo muun muassa parantaa valtatietä 5 välillä Leppävirta–Kuopio ja kehittää valtatietä 4 Keski-Suomen alueella. Turun tunnin juna toteutuu, ja länsirannikon kilpailukykyä ja kasvua edistetään.
Myös Euroopan unionin CEF-hankerahoitus, erityisesti sotilaallisen liikkuvuuden hankkeet, halutaan hyödyntää Suomen osalta nyt täysimittaisesti.
Toivottavasti hallitusohjelmassa haettu uusi suunta pitää. Se vie meitä nimittäin länteen oikein urakalla mitä liikenteen ja saavutettavuuden kehittämiseen tulee.
Ison infrapaketin toteutuminen kuitenkin edellyttää, että valtionomaisuutta myydään lähes kolmella miljardilla eurolla. Muuten hankkeet haihtuvat kokkosavuna ilmaan ja kouraan jää vain miljardin euron säästöt väyläinvestoinneista – tällaisenkin kirjauksen kun samainen hallitusohjelma sisältää.
Jos motivaatiopula ministerispiireissä matkan varrella iskisi, on hyvä muistaa, että koko 2000-luvun tähän asti olemme sitkutelleet erittäin pienillä väylärahoilla.
Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsissa infraa on kehitetty pitkäjänteisesti. Sinne on meiltä usein tähytty, ja miksi ei tähyttäisi nytkin.
Meillä tierahoitus on ollut ajoneuvokilometriä kohti 80 ja asukasta kohti 70 prosenttia Ruotsin tasosta. Rautateihin olemme käyttäneet puolet siitä mitä Ruotsi niin asukaslukuun kuin rata- tai tonnikilometreihinkin suhteutettuna.
Kyllähän se jossain alkaa ennen pitkää tuntua.
Ruotsissa on yhtenäistä 2+2- tai 2+1-kaistaista tiestöä selvästi enemmän kuin meillä. Liikenne sujuu turvallisesti ja teollisuuden kuljetukset ovat täsmällisesti perillä. Raiteetkin vetävät paremmin, sillä kaksi- tai useampiraiteista rataa on huomattavasti enemmän kuin meillä. Tavaraliikenteen volyymi raiteilla on naapuruksilla silti samaa luokkaa.
Ei siis ole häpeä ruotsittua mitä väyliin tulee, ja juuri nyt se on perustellumpaa kuin koskaan.
Viime aikoja ovat leimanneet uutisoinnit Suomeen ehkä tyrkyllä olevista vihreän siirtymän investoinneista. Jopa siinä määrin, että monella ehti mielikuvitus laukata Pohjolan Saudi-Arabian aavikoille jo kauan ennen helteitä.
Vaikka aihetta optimismiin on, samalla on pakko tiedostaa, että samoista investoinneista kisaa moni maa, eikä vähiten juuri Ruotsi. Kohtuuhintaisen fossiilittoman energian tasainen saatavuus on tässä kisassa tärkeä panos. Vähäpäästöiset, turvalliset kuljetukset ja sujuva liikkuminen ovat toinen.
Tällä hetkellä houkuttelemme Ruotsiin nähden puolet vähemmän ulkomaisia investointeja. Etenkin Pohjois-Ruotsi näyttää olevan ainakin vuosikymmenen Pohjois-Suomea edellä.
Sijaintimme seonneen suurvallan kyljessä ei varsinaisesti paranna asemiamme. Maayhteyksiä länteen olisikin vahvistettava viipymättä ja otettava keskusteluun myös venäläinen raideleveytemme. Ruotsin investointineuvotteluissa Venäjän varjo ei ole tällä tavalla läsnä.
Ensimmäinen askel hallituksen lupausten pitämiseksi pitää ottaa melkein heti kun juhannusvalssin pyörteistä on päästy, sillä sotilaallisen liikkuvuuden liikennehankkeiden rahoitushaku sulkeutuu jo syyskuussa.
Hakemukseen soveltuvista kohteista ei meillä ole pulaa. Pohjois-Suomessa valtatiellä 4 ja kantatiellä 82 on korjattavia kohtia, jotka palvelisivat niin sotilaallista liikkuvuutta kuin teollisuuden kuljetuksia. Vastaavia on tunnistettu myös Liikenne 12 -suunnitelmassa, esimerkiksi kaupan ja yhteiskunnan turvallisuuden kannalta tärkeitä siltayhteyksiä. Raskas liikenne ja toisaalta maanpuolustuskalusto tarvitsisivat lisäksi riittävän leveän ja hyväkuntoisen tieyhteyden Pohjois-Ruotsiin ja -Norjaan. Juuri tällaisiin kaksoiskäyttökohteisiin EU:n sotilaallisen liikkuvuuden rahoitus on tarkoitettu.
Aikojen saatossa rakas naapurimme on sisuunnuttanut meidät kelpo suorituksiin, oli kyse euroviisuista, elintasosta tai vaikka jääkiekosta. Pieni Ruotsi-vertaus lienee siis jälleen paikallaan – motivointimielessä.
Vuosina 2014−2020 Ruotsi sai CEF-rahoitusta eli EU-tukea liikenteelle 413 miljoonaa euroa. Suomen saanto oli 259 miljoonaa euroa. Hyvinvoiva, menestyvä Ruotsi onnistui toisin sanoen perustelemaan väylärahaa 60 prosenttia enemmän kuin naapurinsa, jolla on yhteisille päämarkkina-alueille puolen vuorokauden takamatka ja 1343,6 kilometriltä ihokosketusta yhden maailman julmimpien terroristivaltioiden kanssa.
Kun halua ja tavoitteellisuutta on, jälkeäkin syntyy. Ihan viime vuosina Suomi vaikuttaa jo parantaneen rahoitussaantoaan. Onni on naapuri, joka kirittää?
Lisää infrateemaisia blogikirjoituksia löydät INFRA ry:n omasta blogista. INFRAn blogin päivittäminen päättyi kesällä 2024, minkä jälkeen kirjoitukset julkaistaan ainoastaan osana Rakennusteollisuus RT:n blogia.
Kirjoita kommentti