Savea ja kuraa. Paljolti sitä ovat pääkaupunkiseudun ja monen rannikon kasvukeskuksen vielä rakentamattomat alueet.
Surkeat ylijäämämassat voidaan kaivaa ylös, kuljettaa huutin tuuttiin ja tuoda tilalle laadukasta täyttöainetta.
Eli: ajaa kymmenien tonnien rahteja ristiin rastiin ympäri maata, sinne ja takaisin vaikka 20 kertaa – ja huomenna uusiksi!
Massat voidaan myös käyttää hyödyksi lähellä rakentamispaikkaa, kunhan vain kaupunkitilasta löytyy tarvittaessa tilaa läjitykseen ja materiaalin käsittelyyn ja asukkailta ymmärrystä.
Kolmas vaihtoehto on loihtia kurasta kultaa. Esimerkiksi stabiloimalla kehnokin maa-aines muuntuu kelpo materiaaliksi rakentamiseen ja täyttöihin. Stabilointiin voidaan käyttää teollisuuden sivutuotteita ja jätteitä sellaisenaan tai seostettuna sementin ja muiden kaupallisten sideaineiden kanssa.
Aikoinaan Vuosaaren satamassa kuuden hehtaarin satamakenttä kerrosstabiloitiin paremmin kantavaksi. Sideaineena käytettiin osittain teollisuuden sivutuotteita.
Ratkaisu pienensi merkittävästi materiaali- ja kuljetustarvetta, sillä koko rakenteen kerrosten paksuutta voitiin olennaisesti ohentaa.
Toisessa Vuosaaren kohteessa epäkuranttia maa-ainesta oli 150 000 m3.
”Kuran” hyödyntäminen esimerkiksi tienpohjien ja meluvallien rakennusaineena ja sen stabilointi in situ teollisuuden sivutuotteilla laskettiin 2,5 miljoonaa euroa halvemmaksi kuin massojen vaihto.
Vastaavia esimerkkejä löytyy pääkaupunkiseudulta lukemattomia.
Vielä viisi vuotta sitten Helsinki kuljetti infratyömailtaan 500 000 tonnia maa-aineksia maankaatopaikoille. Viime vuonna ei yhtään.
Rahaa säästyi 7 miljoonaa euroa ja CO2-päästöjä 25 000 tonnia.
Ihan kohtuullista. Kiviainesten kuljettelussa säästyneellä CO2-määrällä 75 300 helsinkiläistä lentelisi Roomaan ja takaisin talvipimeitä pakoon.
Vertailun vuoksi esimerkiksi Suomen sementtiteollisuuden vuotuisten hiilidioksidipäästöjen arvioidaan olevan lähes 300 000 tonnia.
Helsingin rakennusviraston selvitysten mukaan kaivumaiden hyötykäyttö paikan päällä tai lähellä säästää 71–82 prosenttia maa-ainesten kuljetteluista aiheutuvia päästöjä. Neitseellistä maa- ja kiviainesta kuluu 70 prosenttia vähemmän.
Suomi on jo Euroopan suurin kullantuottaja. Se voisi olla vielä enemmän, jos vain kasvavat kaupungit, Liikennevirasto, lainsäätäjät, lupaviranomaiset ja maarakentajat niin haluavat.
Kun kokeiluista ja piloteista siirrytään pysyvästi uuteen toimintamalliin, säästöt ympäristölle ja kukkarolle alkavat olla muhkeita. Kullanarvoisia.
Anu Ginström
päätoimittaja
INFRA-lehti
Teksti on julkaistu myös INFRA-lehden (4/2015) pääkirjoituksena.
Kiitos tästä mielenkiintoisesta kirjoituksesta. En tiennyt, että Helsingissä olisi infratyömailta näin paljon maa-aineksia viety suoraan maankaatopaikalle. Hienoa, että rakentamisessa syntyvän maa-ainesta voidaan myös uudelleen kierrättää käyttöön rakennuksen tarpeissa. Kuljetusliikkeille riittää kyllä tarvetta rakennustyömailla. Niin myös täällä Kotkassa kun seuraan naapurin tontin maanrakennusta.