Kestävän rakentamisen resepti

Energiatehokkuus, vähäpäästöinen uusiutuva energia sekä vähähiiliset materiaalit ja rakennustuotteiden uudelleenkäyttö ovat keinoja, joilla Skanska tähtää hiilineutraaliksi. Se kannustaa myös asiakkaitaan hyödyntämään hiilipihejä ratkaisuja.

Tampereella sijainnut vanha toimistotalo purettiin uudella ReCreate-hankkeessa tutkittavalla ja kehitettävällä tekniikalla, jotta rakennusosat voidaan käyttää uudelleen.

Asunnonostajat arvostavat erityisesti hyvää sijaintia, arjen käytännöllisyyttä ja laadukasta suunnittelua. Ympäristöasiat kiinnostavat kuitenkin päivä päivältä enemmän.

Kuluttajat olettavat uutta asuntoa ostaessaan saavansa vanhaa asuntokantaa paremman asunnon myös ympäristönäkökulmien osalta. Esimerkiksi energiatehokkuutta parantavat ratkaisut ja aurinkopaneelit vaikuttavat suoraan myös asukkaiden kuluihin.

Skanskan tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä kaikilla liiketoiminta-alueillaan ja koko arvoketjussa. Kirittäjinä toimivat omat asunto- ja toimitilakehityshankkeet, joissa Skanska päättää kaikesta suunnittelusta toteutukseen ja asettaa vapaaehtoiset hiilijalanjälkitavoitteet.

Omat hankkeet parasta energialuokkaa

Skanska ei tyydy päästövähennystalkoissa tarkastelemaan vain omaa toimintaansa. Yhtiö kannustaa mukaan myös rakennuttaja-asiakkaitaan eli yrityksiä ja julkisia organisaatioita, jotka tilaavat esimerkiksi vuokra-asuntotaloja, toimitiloja tai kouluja.

Skanskan Suomen ympäristöpäällikkö Laura Eklund kertoo asiakkaiden kanssa käytävän keskusteluja siitä, mitkä päästöjä vähentävät keinot kuhunkin hankkeeseen soveltuvat parhaiten.

Yksi toimiva keino on vähähiilisten materiaalien hyödyntäminen. Skanskan tavoitteena on tarjota kaikissa hankkeissaan asiakkaille mahdollisuutta käyttää vähähiilistä betonia.

Hiilijalanjäljen pienentämiseen voidaan tähdätä myös kevyemmillä rakenneratkaisuilla sekä vähentämällä rakennuksen käytönaikaista
energiankulutusta. Yhtiön omat asunto- ja toimitilahankkeet ovat A-energialuokkaa.

Skanskassa seurataan aktiivisesti vähähiilisten rakennusmateriaalien kehittämistä ja kehittymistä. Betonin lisäksi Eklund mainitsee sementin ja teräksen.

Vähähiilisten materiaalien käyttöä rajoittavat vielä jossain määrin hinta ja saatavuus. Tilanne paranee kuitenkin jatkuvasti.

Kiertoon lähtevät rakennusosat merkittiin selkeästi ennen purkamista.

Kiertotalousratkaisut säästävät luonnonvaroja

Resurssien käyttöä optimoimalla ja kiertotaloutta edistämällä vähenevät päästöjen lisäksi luonnonvarojen kulutus ja usein myös kustannukset. Eklund mainitsee kiertotalousesimerkkinä ReCreate-tutkimushankkeen, jossa Skanska on mukana. Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään purettavien rakennustenbetonielementtien uudelleenkäyttöä.

”Kiertotalouden edistämiseen liittyvien ratkaisujen tulee olla helposti saatavilla, koska hankkeiden aikataulut ovat tiukat.”

Skanskan ympäristöpäällikkö Laura Eklund

Eklundin toiveena on, että uudelleenkäytettävien materiaalien saatavuus paranee ja kuhunkin hankkeeseen on mahdollista valita juuri siihen sopivin materiaali. Hän mainitsee esimerkkinä tiilen. Rakentajalla tulisi olla mahdollisuus valita perustiili, vähähiilinen tiili tai uudelleenkäytettävä tiili.

Rakennustuotteiden uudelleenkäytön edistäminen on Skanskan painopisteenä myös Kiertotalouden green deal -sopimuksessa, johon yhtiö on lähtenyt ensimmäisten joukossa mukaan. Sopimuksella Skanska sitoutuu vähentämään luonnonvarojen käyttöä.

Rakennusalalla on tunnistettu askeleet, jotka vielä on otettava matkalla vähähiilisyyteen. Materiaalien vähähiilistyminen ja energiatehokkuus ovat keskeisissä rooleissa, mutta myös kuljetusten ja työmaatoimintojen päästöjen vähentämiseen tähtääviä ratkaisuja tarvitaan. Liikenteen vähähiilistyminen ja paikallispäästöjen vähentäminen ovat myös koko yhteiskunnan tavoitteita.

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä