Sekavaa ja holtitonta vai mukavan moninaista? Tehoton sotku vai mahdollisuuksien maailma?
Suomessa on noin 300 kuntaa. Jokainen niistä hoitaa kuntatekniikkaa – väyliä ja joukkoliikennereittejä, vesihuoltoverkostoa ja muuta infraa – omanlaisellaan otteella.
Teknisiä palveluja tuottavat virastot, liikelaitokset, kuntayhtymät, kunnan osakeyhtiöt ja kuntayhtymän osakeyhtiöt. Ostopalvelujakin käytetään. Toimintamallien kirjoa on vaikea vertailla ja pistää paremmuusjärjestykseen.
Kirjavuus ei ole ongelma, jos kunta tekee valintoja tietoisesti ja strategisella otteella.
Parhaat kunnat ovat jo haistaneet teknisen toimen kehittämisessä piilevän potentiaalin. Panemalla infran kuntoon keskisuurikin kunta voi säästää miljoonia ja varmistaa hyvän verotulovirran vuosiksi eteenpäin.
Esimerkiksi Joensuu rakentaa uutta tiivistämällä ja laajentamalla nykyistä kaupunkirakennetta ja luomalla asukkaille uusia yhteyksiä ja reittejä. On kustannustehokasta rakentaa jo olevien rakenteiden ja kaupunkitekniikan luomalle perustalle.
Kaupungilla on poikkeuksellisen pitkäjänteinen menestymissuunnitelma, jossa väyläinfra ja rakentaminen ovat avainasemassa. Pielisjoen rannoille ei investoida investoimisen ilosta. Kun keskusta laajenee joen itärannalle, tähtäimessä on 3500 uutta työpaikkaa ja 6000 uutta asukasta sekä hyvät liikenneyhteydet kaikille kulkuvälineille.
Uudesta taloudellisesta toimeliaisuudesta, vuolaammasta verotulovirrasta ja toimivammasta kaupungista hyötyvät kaikki asukkaat.
Oulu ja Imatra näyttävät puolestaan mallia, mitä kunnan oman tuotanto-organisaation keventämisellä saadaan aikaan. Siirtämällä raakaa kauhatyötä johdonmukaisesti yksityisten maarakentajien tehtäväksi on säästetty huimia summia.
Kunnan omasta tilaajaosaamisesta ei ole silti tingitty. Kaikkihan tykkäävät vaativasta tilaajasta: niin työn toteuttava yritys kuin kuntansa rahankäyttöä (toivottavasti) seuraava aktiivinen kuntalainen. Kun puikoissa on taitava ja tiukka tilaaja, hankkeissa ei tehdä länsimetroja.
Oulu on osoittanut senkin, että muutokseen ei tarvita äkkiliikkeitä. Oman teknisen tuotannon henkilömäärä on pienentynyt 200 henkilöllä ja kalustomäärä puolittunut yli kymmenen vuoden kuluessa. Poistuma on korvattu hallitusti yksityisellä palvelutarjonnalla.
Imatra luopui omasta kalustosta tyystin. Omilla palkkalistoilla on vain työnjohtoa ja jalkamiehiä. Järjestely on tuonut säästöjä, joiden turvin kaupungin infran muhkeaa korjausvelkaa pystytään lyhentämään rivakammin.
Rajuimpiin ratkaisuihin on päädytty Varkaudessa ja Turussa.
Varkaus ulkoisti koko teknisen toimensa könttänä. Mallissa on puolensa ja puolensa. Siinä missä vaikkapa Imatra hyödyntää ahkerasti pieniä paikallisia, Varkauden apajat on nyt myyty vuosiksi yhdelle jätille.
Turun tienä on ollut oman teknisen tuotannon totaalinen yhtiöittäminen. Paikalliset yrittäjät ovat ottaneet uuden kilpailijansa vastaan varauksellisen myönteisesti. Olennaista on reilu peli: kaupunki ei saa tukea konserninsa helmoissa toimivaa yhtiötä veronmaksajien rahoilla. Silloin se tulisi antaneeksi kuoliniskun paikalliselle, verotuloja kerryttävälle yrittäjyydelle.
Vaasasta puolestaan on sukeutumassa kuivan sitkeä ultramatkan juoksija.
Kun Vaasan katuinfran korjausvelka paljastui inventoinnissa kertaluokkaa luultua isommaksi, kaupunki otti etukenon vastatuuleen ja lähti pitkälle taipaleelle velkaa nitistämään.
Inventoinnilla ja suunnitelmallisella korjaamisella varmistetaan katujen kantokyky pitkälle tulevaisuuteen. Ehjä ja toimiva verkosto palvelee niin asukkaita kuin teollisuutta. Tännehän voisi vaikka asettua!
Hyvinkään malli kiteytyy sanaan vuoropuhelu.
Kaupunki pelaa avoimin kortein, kertoen alueensa yrityksille tulevista hankinnoistaan jo kauan ennen HILMA-ilmoitusta.
Uuden hankintalain mukaan hankintayksikkö voi tehdä ennen varsinaista hankintaa markkinakartoituksen ja antaa potentiaalisille yksityisille toteuttajille tietoa hankintaa koskevista suunnitelmistaan ja vaatimuksistaan.
Lisääntynyt vuoropuhelu julkisen tilaajan ja yksityisten palveluntuottajien välillä antaa tilaa uusille toteutustavoille ja innovaatioille sekä lisää tehokkuutta ja taloudellisuutta. Miksi ei ensin keskusteltaisi kunnolla ja tehtäisi sitten kerralla oikein?
Kolme asiaa yhdistää kaikkia esimerkkikuntia.
Ne haluavat saada infransa iskukuntoon: inventoida nykytilan, lyhentää korjausvelkaa ja mahdollistaa kasvua ja verotuloja luovat investoinnit.
Ne haluavat pitää kiinni hankintaosaamisestaan ja markkinatuntemuksestaan.
Ne vääntävät tehot tappiin: ostavat vain tarpeeseen, hyödyntäen osaavimman ja innovatiivisimman yrityskumppanin taidot.
Yhdyskuntatekniikan merkitys kunnan kilpailukykytekijänä kasvaa tulevaisuudessa. Keihäänkärkikunnissa tähän on jo havahduttu.
Anu Ginström
Viestintäpäällikkö
INFRA ry
Lue lisää Oulun, Varkauden, Joensuun, Imatran, Hyvinkään, Turun ja Vaasan toimintamalleista.
Kuuntele asiantuntijahaastattelu korjausvelasta ja kuntien roolista sen hoitamisessa:
[soundcloud url=”https://api.soundcloud.com/tracks/315192397″ params=”color=ff5500&auto_play=false&hide_related=false&show_comments=true&show_user=true&show_reposts=false” width=”100%” height=”166″ iframe=”true” /]
Kommentit