Talotekniikka-alan suhdannekatsaus kertoo karua kieltä alan tilauskannasta: se on laskenut viimeisen puolen vuoden aikana ja laskun myös ennakoidaan jatkuvan. Pitkin syksyä on uutisoitu rakennusalan saavuttaneen pohjakosketuksensa, mutta varsinaista positiivista käännettä talotekniikka-alakin joutuu vielä odottamaan. Korjausrakentamisen tukitoimien laajentamiselle on vahvat perusteet
Uudistuotanto laskee edelleen voimakkaasti kaikilla osa-alueilla – asuntotuotannossa, toimisto- ja liiketilarakentamisessa, teollisuusrakentamisessa ja julkisessa rakentamisessa. Näkymät ovat kääntyneen aavistuksen positiivisemmiksi (keskiarvo syksyllä -35,2 ja keväällä -51,2), varsinkin asuntotuotannossa. Isoimmat toimijat uskovat tuotannon pysyvän ennallaan, joka kertoo matalasuhdanteen jatkumisesta. Sen sijaan teollisuusrakentamisen ja julkisten tilojen rakentamisen osalta isoimpien toimijoiden näkymissä on jopa hienoista kasvua.
Korjausrakentamisen lasku on loiventunut
Korjausrakentamisen odotetaan edelleen vähentyvän kaikilla osa-alueilla, mutta saldoluvuilla mitattuna tilanne on hieman parantunut keväästä. Saldoluvun keskiarvo oli syksyllä -14,8, kun keväällä vastaava arvo oli -29,7. Eniten näkymä on kirkastunut asuntojen korjausrakentamisen osalta.
”Hallituksen päätökset ovat kurittaneet talotekniikka-alaa. Nyt on korkea aika ottaa käyttöön tuttu 10 prosentin korjausavustus työvoimavaltaisen korjausrakentamisen ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi. Se lisäisi merkittävästi mm. energiatehokkuusremonttien toteuttamista. Suomi ei voi saavuttaa EPBD:n asettamia rakennusten energiatehokkuustavoitteita ilman nopeita tukitoimia korjausrakentamiseen”, Talotekniikkaliiton ja LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU:n toimitusjohtaja Mika Hokkanen sanoo.
”Hallituksen tekemällä päätöksellä supistaa kotitalousvähennystä on hyvin negatiivinen vaikutus kunnossapito- ja perusparannustöihin. Mallia kannattaisi ottaa Ruotsista, jossa remonteista voi vähentää liki 6 600 euroa eikä omavastuuta ole ollenkaan. Lisäksi kotitalousvähennyksen laajentamista taloyhtiöille on selvitettävä tämän hallituskauden aikana.”
Tilauskannan laskusuunta jatkuu
Talotekniikkaurakoitsijoiden tilauskanta on heikentynyt edellisen kuuden kuukauden aikana ja laskun ennakoidaan jatkuvan. Talotekniikkasuunnittelijoilla tilauskanta on kasvanut ja myös odotus tulevasta vuosipuoliskosta on aavistuksen muita toimijoita valoisampi.
Täystyöllistävän tilauskannan mediaani urakoitsijoilla on pysynyt kolmessa kuukaudessa ja sähkösuunnittelijoilla 5,5 kuukaudessa.
Tarjouspyynnöt ovat vähentyneet kautta linjan, mutta keväällä nähty pieni positiivinen kehitys jatkuu: muutos on nyt -34,1 verrattuna kevään arvoon -38,6. Alueellinen vaihtelu on suurta, ja positiivisin tilanne on Pohjois-Savossa, Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Kokoluokittain katsottuna pienemmillä yrityksillä noin joka neljäs tarjous johti kauppaan, kun isoilla suhde oli yksi kymmenestä.
Liikevaihdot laskusuunnassa varsinkin pienillä toimijoilla
Lähes joka toinen vastaaja arvioi liikevaihtonsa laskevan tänä vuonna, mutta tilanne on parantunut keväästä. Isoimmista toimijoista lähes puolet odottaa liikevaihtonsa kasvavan. Heikointa liikevaihdon kehitystä odotetaan alle 0,5 miljoonaa euroa vaihtavissa yrityksissä.
”Odotuksissa näkyy varovaista optimismia, mutta kokonaisuus on edelleen laskusuunnassa ja vaatii alan yrityksiltä sinnikkyyttä. Vaikka inflaatio on helpottanut ja korkotaso laskenut, investointihalukkuuden palautuminen vie aikaa”, Talotekniikkaliiton hallituksen puheenjohtaja, LSK Electrics Oy:n liiketoimintajohtaja Jarmo Töyräs toteaa.
Kannattavuuden näkymät ovat heikot, mutta ennallaan
Odotukset kannattavuuden kehityksestä ovat pysyneet ennallaan keväästä; puolet vastaajista arvioivat kannattavuutensa laskevan ja lähes puolet sen pysyvän ennallaan. Saldoluvulla mitattuna kaikki liikevaihtoluokat odottavat kannattavuuden kehityksen heikkenevän.
Henkilöstön määrän odotetaan vähenevän 1,2 prosenttia kevääseen mennessä. Lomautettuna on 2,8 prosenttia henkilöstöstä. Ammattitaitoisten tekijöiden saatavuus on hieman heikentynyt keväästä, vaikka edelleen seitsemän vastaajaa kymmenestä näkee ammattitaitoisten tekijöiden saatavuuden vähintään kohtalaisena.
”Suhdannetilanne on edelleen haastava. Talotekniikka-alalla riittää kuitenkin tulevaisuudessa tekemistä energiamurroksenkin myötä. Siksi on tärkeää varmistaa, että alallamme riittää osaavaa työvoimaa”, Talotekniikkaliiton varatoimitusjohtaja ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n toimitusjohtaja Marko Utriainen sanoo.
Katso suhdannekatsauksen graafit.
Talotekniikkaliitto on LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n yhteisjärjestö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on edistää taloteknisten toimijoiden elinkeinopoliittista edunvalvontaa. Lisätietoja talotekniikkaliitto.fi