Aikamme tärkeimmät vaalit: Saako EU mahdollisuuden onnistua vai ei?

Euroopassa äänestetään kohta europarlamenttivaaleissa, joissa valitaan suoralla kansanvaalilla jokaisesta jäsenmaasta parlamentaarikot eli MEPit (member of parliament). Vaalipanokset ovat korkeammat kuin aikoihin. Juuri nämä vaalit määrittävät ne rakennuspalikat, joilla Eurooppaa, Suomea ja Ukrainaa tulevaisuudessa rakennetaan.

Lauri Pakkanen

EU:n perussopimuksessa parlamentille ja jäsenvaltioille on määritelty yhtä suuri valta-asema lainsäädännöstä ja taloudesta päätettäessä. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksentekoon osallistuvat MEPpien lisäksi jäsenmaiden vastuuministerit. Käytännössä MEPpeillä on kotikenttäetu: he voivat panostaa EU-työhön kaiken aikansa, kun jäsenmaiden ministereillä on myös kansallinen, ja yleensä hyvin kiireinen, tehtävänsä.

Parlamentin lisäksi suurta valtaa käyttää parlamentin nimittämä Euroopan komissio. Sen laaja virkakunta valmistelee lähes kaiken päätöksenteon. Komission pääosastoja johtavat poliittisesti valitut komissaarit, muun muassa suomalainen Jutta Urpilainen. Rue de la Loin varrella sijaitsevassa toimistokompleksissa ei juuri suomea kuule. Siitäkö johtuu, että EU:n päätöksenteko tuntuu jäävän monelle suomalaiselle etäiseksi? Vaiko siitä, että ei oikein ymmärretä, mikä EU edes on tai mitä hyötyä siitä on? Vai siitä, että mediassa usein puhutaan lähinnä unionin päätöksentekoon liittyvistä ongelmista?

Edellisissä eurovaaleissa Tanskan äänestysprosentti oli 66,1 prosenttia ja Ruotsin 55,3 prosenttia, kun Suomessa aktiivisuus oli vain 40,1 prosenttia. Ero on valtava, tarkastellaan sitä miten tahansa. Perinteisesti syitä on haettu EU:n kustannuksista, mutta sekä Tanska että Ruotsi maksavat EU:lle Suomea enemmän per henkilö. Toisaalta esimerkiksi liikennerahoituksen hankkimisessa Tanska on ollut Suomea 2,5 kertaa parempi tällä budjettikaudella, Ruotsi 1,4 kertaa. Kyse on todella isoista rahoista. Tanska on laittanut EU-rahoituksellaan liikkeelle lähes kolmen miljardin euron edestä rakentamista.

Suomen kannalta EU on ollut kaikista puutteistaan huolimatta menestys. On kylmäävää ajatella, miten olisimme taloutemme tai Venäjä-suhteemme pystyneet järjestämään ilman EU:n turvallista sateenvarjoa. Mutta miksi siis luovutamme vaikutusvaltaamme pois emmekä äänestä? Eivätkö suomalaiset pidä EU:n päätöksentekoa riittävän tärkeänä? Miksi yritykset eivät näe riittävästi EU:n sisämarkkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia?

Listaan tähän kuusi syytä, miksi juuri nämä vaalit ovat tärkeät Suomelle ja erityisesti kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisille.

Äänestämällä turvallisuutta ja toimintakykyä

Itselleni olen aina perustellut EU:ta turvallisuudella. Nyt EU:n rooli turvallisuuden tuottajana onkin viimein kasvussa. Samalla tulee tärkeäksi, ketkä puolustusyhteistyön tiivistämisestä päättävät. Suomi vartioi sekä Naton että EU:n keskeistä ulkorajaa. Koko Euroopan kannalta on tärkeää, että meillä on valmiudet rajaturvallisuuden lisäksi pitää maamme toiminnassa ja kilpailukykyisenä. Kilpailukyvyn lisäksi Suomen sijainti vaikuttaa huoltovarmuuteemme. Väyläverkkomme on tilanteessa paljon vartijana: huoltovarmuuden ja viennin lisäksi sen on mahdollistettava sotilaallinen liikkuvuus sekä tuettava harvaan asuttujen alueiden saavutettavuutta. Tämä kaikki vaatii valtavia ja oikein kohdennettuja investointeja ja kriittistä osaamista. Tulevaan EU:n komission ohjelmaan kohdistuu valtavasti paineita. Miten Suomi ja suomalaiset MEPit varmistavat oikeat toimenpiteet?

Liikenne

Kävimme huhtikuun alussa Brysselissä Verkkojen Eurooppa (CEF) -konferenssissa, jossa melkein viisi tuhatta alan ammattilaista keskusteli Euroopan liikenneinvestointien tulevaisuudesta. Suomen geopoliittinen sijainti ja turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos ymmärrettiin hyvin – mutta nyt meiltä odotetaan selkeitä ratkaisuja. Pohjoisen huoltoreittien lisäksi meillä on oltava selkeä visio etelässä ja lännessä olevien merialueiden ylittämisestä. Ministeri Lulu Ranne on korostanut strategisen ajattelun ja isojen kokonaisuuksien tärkeyttä. Nyt voisikin olla aika ottaa Tanskasta mallia ja laittaa isosti hankkeita liikkeelle. Komissio ja komissaari päättävät rahanjaosta, mutta parlamentti ja jäsenmaat rahoitusohjelmien sisällöistä ja säännöistä. Pöydälle pitää nostaa meille ratkaisevat kysymykset: Miten liitymme logistisesti länteen? Tarvitaanko silta, tunneli vai niiden yhdistelmiä?

Investointien ja työpaikkojen sijainti

Tanska on osannut hyödyntää EU-rahoitusta myös energiajärjestelmiensä kehittämisessä: tuulivoima kerää EU-tukia ja takoo euroja. Toimivassa investointiympäristössä myös Suomella on mahdollisuus nousta vihreiden investointien kärkimaaksi. Tämä edellyttää toimivia markkinaehtoisia ratkaisuja sekä riittäviä investointeja teollisuuden ja yhteiskunnan uudistumiseen. On sekä Suomen että Euroopan etu, että yritykset voivat kilpailla sisämarkkinoilla tasapuolisesti. Samoin on kaikkien etu, että esimerkiksi energiatehokkuutta lisääviä investointeja nopeutetaan. Suomessa on osaamista, mutta onko meillä osaamista muuttaa osaaminen investoinneiksi?

Energiatehokkuus

EU:n kunnianhimoiset ilmastotavoitteet puhututtivat Suomessa edellisten vaalien alla viisi vuotta sitten. Niin nytkin, mutta jos iltapäivälehtiä uskoo, sävy on hiukan toinen. On täysin selvää, että suomalainen teollisuus on sitoutunut EK:n johdolla ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja teollisuuden uudistamiseen. Samalla on totta, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä on niin monta valuvikaa, että siitä kirjoitetaan vielä kirjoja. Tällaisenakin se on silti välttämätön askel oikeaan suuntaan ja tarjoaa rakennusalalle valtavasti mahdollisuuksia. Seuraava kysymys onkin, miten varmistamme energiatehokkuuden paranemisen sekä Suomessa että koko Euroopassa? Millaisia laina- tai tukimalleja EU:n on syytä kehittää, jotta rakennettu ympäristö uudistuu aikataulussaan?

Sääntely

Suomen pienellä markkinalla huomaamme nopeasti, miten liian yksityiskohtainen sääntely johtaa toimimattomiin markkinoihin. Jotkut noudattavat sääntöjä, mutta eivät kaikki. Koko EU tarvitsee tiukempaa valvontaa, jotta jo nyt voimassa olevaa EU-lainsäädäntöä varmasti noudatetaan. Rakennusalan kannalta tarvitaan myös koko ajan parempaa ennakointia. Tulevaisuuden EU-sääntely vaikuttaa juuri sinunkin työuraasi, mutta miten?

Ukraina

Ukrainan tulevaisuus on maan itsensä lisäksi suuresti Yhdysvaltojen ja EU:n käsissä. Näissä vaaleissa Eurooppa äänestää siitä, millä puolella historiaa se tulee seisomaan. Sotilaallisen tuen lisäksi jo nyt on aloitettava varautuminen Ukrainan jälleenrakentamiseen. Tämä kaikki on tehtävä ukrainalaisten tarpeiden mukaisesti, tehokkaasti ja läpinäkyvästi.

Euroopan unioni on eurooppalainen onnistuminen, joka ansaitsee uudistamisen. Äänestämällä eurooppalaiset tekevät valintoja tulevaisuudesta. Suomalaiselle rakennusalalle toimivat sisämarkkinat ovat elinehto. Potentiaali investointien lisäämiselle on valtava. Eurooppa, jota rakennetaan hyvin, voi hyvin.

PS. Komissaari Urpilaisen toimistotilojen viilentäminen hoidettiin lähinnä hihoja käärimällä ja ikkunoita avaamalla. Suomalaisosaamiselle olisi komissiossa, ja muuallakin EU-koneistossa, suuresti tarvetta.


Teksti on alun perin kirjoitettu Rakennuslehteen.

Lauri Pakkanen

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä