Rakennusala tarvitsee jo lähivuosina lisää työvoimaa ulkomailta. Osaajapulan taustalla on etenkin ammattitaitoisen työvoiman eläköityminen ja pienevät ikäluokat. Rakennusteollisuuden yritysten kokema osaajapula on huomattavasti yleisempää kuin EU-maissa keskimäärin.

Tällä hetkellä rakennusalan työvoimasta noin viidennes tulee ulkomailta. Ulkomainen työvoima keskittyy erityisesti Uudenmaan alueelle ja on pääosin työmaiden työntekijöitä. Ulkomaisia toimihenkilöitä on urakoinnissa varsin vähän.
Rakennusalan yritykset hyödyntävät entistä enemmän ulkomaista työvoimaa ja ovat RT:n osaamistarveselvityksen mukaan aikaisempaa vastaanottavaisempia vieraskieliselle työvoimalle.
Erityisesti kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymiseksi Suomeen vaaditaan tiivistä yhteistyötä rakennusalan yritysten, korkeakoulujen ja muiden sidosryhmien kanssa. Nykyisin kansainvälisistä tutkinto-opiskelioista työllistyy Suomeen vähän yli puolet.
Tavoitteemme
- Varmistaa osaavan työvoiman saatavuus myös ulkomailta
- Edistää työvoiman liikkuvuutta EU:n alueella
- Edistää kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymistä Suomeen
Lue myös
- RT:n blogi: Jo muutaman vuoden päästä kilpailu kansainvälisistä osaajista kiihtyy
- Tulevaisuusvuoropuhelu: Kansainvälisten opiskelijoiden rekrytointipolut (yrityksen, oppilaitoksen ja opiskelijan näkökulmasta)
- Tulevaisuusvuoropuhelu, RT:n tiedote: Rakennusalan järjestöt ja korkeakoulut ratkoivat yhdessä kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisen haasteita
- Tulevaisuuden huippuosaajat (RT:n ja RIL:in julkaisu)
Muualla verkossa
- PIKEUS-hanke: PK-yritykset ja ulkomainen työvoima Suomessa – hankkeen kuvaus
- PIKEUS-hanke: E2-tutkimuksen tuore raportti kertoo: suomalaisille pk-yrityksille ulkomaalaisen työvoiman saatavuus on jopa kohtalon kysymys
- Tulevaisuuden Suomen tekijät -hankekuvaus
- Tulevaisuuden Suomen tekijät: Osallisuutta ja yhteistyötä työelämään
Kysy lisää

Saku Lehtinen
Koulutuspoliittinen asiantuntija
saku.lehtinen@rt.fi +358 40 041 2057Rakennusteollisuus RT ry
Poimintoja ajankohtaisista

Jo muutaman vuoden päästä kilpailu kansainvälisistä osaajista kiihtyy

Rakennusala tukee kansainvälisiä osaajia integroitumaan suomalaiseen työelämään

PIKEUS-hanke: monille pk-yrityksille kansainvälisen työvoiman saatavuus on kohtalonkysymys
