RT ja Rakli jatkavat neuvotteluita rakennusalan yleisten sopimusehtojen uudistamiseksi

Rakennusteollisuus RT:n ja Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Raklin toukokuussa 2024 käynnistämät neuvottelut rakennusalan yleisten sopimusehtojen uudistamiseksi jatkuvat. YSE-uudistuksen tavoiteaikatauluksi on asetettu kolme vuotta.

YSE-ehdot, jotka on tarkoitettu rakennusurakoiden sopimussuhteiden hallintaan tilaajien ja urakoitsijoiden välillä, uudistettiin viimeksi vuonna 1998.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana neuvotteluryhmässä on käsitelty muun muassa toiminta- ja säädösympäristön muutosten vaikutuksia yleisiin sopimusehtoihin sekä lisä- ja muutostöitä. Tausta-aineistoa neuvotteluprosessiin on kerätty esimerkiksi alan toimijoille suunnatuilla työpajoilla.

Neuvottelijoina toimivat RT:n ja Raklin nimeämät henkilöt. Raklin neuvottelijat edustavat asunto-, infra- ja toimitilarakennuttamista ja RT:n neuvottelijat urakoinnin eri sektoreita, kuten talonrakentamista, infraa, talotekniikkaa ja pintatoimialoja. Lisäksi neuvotteluihin osallistuu Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry.

RT ja Rakli tiedottavat neuvotteluiden etenemisestä tarpeen mukaan. Kilpailuoikeudellisista ja luottamuksellisuussyistä neuvotteluiden sisällöstä ei voida kuitenkaan viestiä neuvotteluiden ollessa kesken.

Mikäli sinulla on näkemyksiä siitä, miten YSE-ehtoja pitäisi uudistaa, niin voit edelleen esittää muutostarpeita ja toiveita YSE-uudistuksen suhteen RT:n juristeille, jotka ovat asiassa vastuuhenkilöinä.

Lisätietoja

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä
Rakennusteollisuus RT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida asetuksiasi alla.