Sekunnit voivat ratkaista työtapaturman

60 tonnin Liebherr LTM -ajoneuvonosturi oli aloittamassa purkamaan elementtikuormaa eräällä eteläsuomalaisella työmaalla aiemmin tänä keväänä. Nosturin puikoissa nostoa hoiteli pari vuotta nostokokemusta hankkinut Marko Hartikainen. Samaa hommaa oli tehty työmaalla edelliselläkin viikolla, ja tuntui, että edessä on ihan normaali työpäivä työmaalla.

Marko Hartikaista (keskellä) muistettiin tunnustuksella ja rahapalkinnolla, johon osallistuivat työnantaja sekä työmaan vastuuyritys. 

Sekunneissa kaikki muuttui kuitenkin pelastusoperaatioksi.  Kun Marko Hartikainen oli nostamassa ensimmäistä elementtiä nosturin koukussa, huomasi hän, kuinka loput elementtivakissa olevat elementit lähtevät kaatumaan. Hän ehti myös nähdä, että kaatuvan – yli neljätuhatta kiloa painavan – nipun alle oli jäämässä yksi asentajista puristuksiin. 

”Kun tilanne tuli näin yllättäen, niin kyllä ne oli silloin omat refleksit jotka ohjasivat toimimaan – omasta selkäytimestä se lähti”, Hartikainen arvioi itse jälkikäteen omaa toimintaansa.

Hartikaisen nopea reagointi kriittisessä tilanteessa todennäköisesti pelasti asentajan hengen.  Hän laski ilmassa olevan elementin nopeasti alas välittämättä, tuleeko siihen vaurioita vai ei, sillä päätavoite oli saada ketjut nopeasti kiinni kaatuneisiin elementteihin ja asentaja pois puristuksista.

Nippu saatiin nostettua pois, mutta nopeasta toiminnasta huolimatta asennusmies meni elottoman oloiseksi. Toinen asentaja ja työmaamestari toimivat myös ripeästi ja auttoivat loukkaantunutta asentajaa. Hartikainen huolehti, että työmaan liittymä on vapaa pelastuslaitokselle ja auttoi pelastushenkilöstön paikalle. Kaikille oli suuri helpotus, kun pelastushelikopterin saapuessa asentaja tuli tajuihinsa. Hänet saatiin kuljetettua kiireellä sairaalaan.

Onnellinen loppu ei ole sattumaa

Tällä tarinalla on onnellinen loppu, sillä asentaja on kuntoutumassa kesäksi takaisin töihin. Näin ei välttämättä olisi tapahtunut, jos olisi toimittu toisin.

”Tällaista tilannetta varten ei pysty oikein harjoittelemaan”, Marko Hartikainen pohtii. Voidaan kuitenkin pohtia, miten tällaisiin tilanteisiin voisi varautua etukäteen. Ensiaputaitoja ja pelastushenkilökunnan hälyttämistä ainakin pystyy etukäteen harjoittelemaan.

Yhtiön toimitusjohtaja Jarmo Helaakoski kiitelee Marko Hatikaisen toimintaa tilanteessa. E. Helaakoski Oy:ssä hyvän turvallisuustason ylläpitoon on käytössä monia eri keinoja.

”Työturvallisuuskulttuurin edistäminen on jatkuvaa toimintaa, jossa viestinnällä on iso merkitys. Meillä on käytössä viikkotiedote, jossa käydään työsuojeluasioista läpi. Muutenkin turvallisuusasioiden viestintään pitää olla kanavat kunnossa. Työpaikoilla käytävät henkilökohtaiset turvakeskustelut ovat myös hyvä keino edistää turvallisuutta ja muistuttaa, että työmaan jokaisella ketjun osalla on velvollisuus kantaa kortensa kekoon työmaan yhteisen turvallisuuden hyväksi ”, Helaakoski sanoo.

Palkitseminen huomataan

Marko Hartikainen palkittiin yrityksessä ansaitusti toiminnastaan. Olennaista oli, että kuljettaja havainnoi – ei ainoastaan omaa työsuoritustaan – vaan myös ympäristöä ja sen tapahtumia.

Ratkaisevia sekunteja säästettiin, kun kuljettaja näki tilanteen jo elementtien kaatumisvaiheessa ja kykeni nopeasti eskaloituneessa tilanteessa tekemään juuri oikean ratkaisun. Välittämättä elementin mahdollisista vaurioista, hän laski sen alas ”rajusti”, kuten Marko Hartikainen itse asiaa kuvaili, ja kohdisti huomionsa paljon tärkeämpään – työmiehen pelastamiseen.

Jarmo Helaakoski kertoo, että palkitsemiskäytäntö on muutenkin yrityksessä käytössä turvallisuutta edistämässä.

” Meillä palkitaan koko henkilöstöä turvallisuudesta, terveydestä ja laadusta neljä kertaa vuodessa maksettavalla HSQ-bonuksella. Bonuksen saaminen edellyttää jokaiselta HSQ-toimia omassa työssään. Edistämme siis turvallisuustietoutta läpi vuoden, kattaen kuljettajat sekä toimihenkilöt. Tavoitteenamme on, että turvallisuusajattelu on aina mukana, kun työskennellään.”

Marko Hartikaisen kohdella osunut tapahtuma oli kuitenkin poikkeuksellinen, vastaava ei ole ennen sattunut E. Helaakosken nostotöissä. Palkitsemalla sankarikuljettajansa työnantaja halusi tuoda esille, että se arvostaa ja huomioi työntekijöiden turvallista toimintaa, myös yllättävissä tilanteissa. Se on myös yksi tapa viestiä yrityksen nollan tapaturman tavoitteesta.

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä