Rakennuselementtien kuljettajille räätälöity turvallisuuskoulutus

Kun talonrakennuselementit painavat 2-20 tonnia kappaleelta ja niitä on yleensä useita kuljetusrekan lastina, ei ole turvallisuudelle yhdentekevää, kuinka niitä lastataan, kuljetetaan ja puretaan. Onnettomuuksia ei onneksi satu usein, mutta läheltä piti -tilanteita tulee vuosittain ja riski vakavasta turmasta on silloin suuri.

Betoniyritysten edustajat kannattivat vahvasti elementtikuljettajien uutta turvakoulutusta Kuopion tapaamisessa. Kuvassa (vasemmalta) Eero Hynynen, Katja Salmi, Pekka Ruotsalainen, Toni Houtsonen, Simo Tahvanainen ja Matti Eronen.

Skanska Talonrakennus Oy on hankintapäällikkö Tomi Houtsosen mukaan kiinnittänyt asiaan huomiota ja valmistellut yhteistyökumppaneidensa kanssa koulutuspäivän rakennuselementtien kuljettajille. Skanskan työturvallisuusasiantuntija, HSE-päällikkö Matti Eronen muistuttaa,että elementtilogistiikassa onnettomuudet voivat olla vammautusmisseurauksiltaan hyvin vakavia elementtien suuresta painosta johtuen. 

– Turmista suuri osa sattuu rakennustyömailla elementtien purkamisissa, varastoinneissa ja käsittelyssä. Työmailla on kiinnitetty huomiota elementtien purkupaikkojen sijoitteluun ja kuntoon sekä elementtien liikutteluun ja välivarastointiin. Turvallisuuden tehostaminen koskee myös betonitoimituksia ja -valuja, kertoo Matti Eronen. 

Tomi Houtsosen mukaan rakennuselementtien kuljetuslogistiikan kehittäminen turvallisemmaksi sai lisävauhtia turvallisuuskyselystä elementtejä valmistaville betoniteollisuuden yrityksille. 

– Betoniyrityksiltä tuli myötäkaikua. Myös talonrakennusyritykset suhtautuivat positiivisesti yhden päivän valinnaiskoulutukseen osana rekkakuljettajien lakisääteistä viiden päivän ammatillista täydennyskoulutusta viiden vuoden aikana. Uskon, ettei kuljetusliikkeillä ja ammattikuljettajilla ole mitään asiaa vastaan, korostaa Houtsonen. 

Kolmivaiheinen turvallisuushaaste 

Elementtikuljetusten turvallisuus on kolmikantapeliä. 

– Kun rakennusliike ostaa elementit ne valmistavalta betoniyritykseltä, hankkii betoniyhtiö kuljetuksen ja perehdyttää tarvittaessa kuljettajan. Tieliikenteessä vastuu on kuljetusliikkeellä, mutta työmailla elementtien purkamisten turvallisuusvastuu siirtyy pääurakoitsijalle eli rakennusliikkeelle. Osallisina purkamisessa ovat elementtien kuljettajan lisäksi torni- tai ajoneuvonosturin käyttäjä sekä elementtien vastaanottajat. 

– Useimmiten kuljettajat ovat kokeneita ammattimiehiä ja kalusto elementtikuljetuksiin erikoistunutta. Joskus voi kuitenkin työhön joutua kokemattomampi ajaja. Silloin on hyvä, jos hänellä on koulutustaustaa elementtilastien käsittelyyn, koska siihen liittyy monenlaisia riskejä kaatumisista, putoamisista ja iskuista alkaen. Purkutilanteisiin on turvavälineitä, mutta niitä on osattava ja haluttava käyttää, sanoo Houtsonen. 

Hänen mukansa elementtikuljettajien päivän koulutuspaketti koostuu muun muassa CAP-Autokoulun edustajien luennosta lastikiinnityksistä sekä lastaus- ja purkuvideoista, joita kuvattiin syksyllä Lujabetonin Siilinjärven tehtailla elementtikuljettajien pilottikoulutustilaisuudessa. Koulutuspaketilla on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin hyväksyntä. 

Painavien rakennuselementtien purkamiset kuljetuksista ja siirrot työmailla on hoidettava erityisen huolellisesti ja suunnitelmallisesti vakavien tapaturmien riskin vuoksi.

Myötätuulta koulutukselle rakennusteollisuudelta

Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin aluepäällikkö Kimmo Anttonen pitää koulutusta erinomaisena, koska se lisää turvallisuutta elementtilogistiikan kaikissa vaiheissa kuljettajille ja muillekin elementtilastien kanssa toimiville. Ensisijaisesti kyse on henkilöturvallisuudesta, mutta elementtirikkojen väheneminen tuo myös taloudellista hyötyä, sanoo Anttonen. 

Hän, kuten Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Mattilakin, pitävät hyvänä yhtenäistä valtakunnallista koulutusta. He toivovat, että Skanska Talonrakennuksen, betoniyritysten ja CAP-Autokoulun kehittämä koulutusmalli jalkautuu ympäri maata. Suomessa on työturvallisuuden harjoitusalueita, joista löytyy elementtien käsittelyrasteja myös käytännön koulutukseen. 

– On hienoa, että valintavaihtoehto on hyväksytty pakolliseen kuljettajien täydennyskoulutukseen. Betonielementit ovat erityisen painavia rakennustuotteita, joten on tärkeää, että niiden kuormaus ja sidonta toteutetaan ammattitaidolla ja huolellisesti”, Mattila toteaa. 

Betoniyritysten edustajat kannattivat yksituumaisesti uutta turvakoulutusta Kuopioon kutsutussa tilaisuudessa. Lujabetoni Oy:n HSE-päällikkö Eero Hynysen ja kuljetuspäällikkö Pekka Ruotsalaisen, Parma Oy:n turvallisuuspäällikkö Katja Salmen sekä Joutsenon Elementti Oy:n toimitusjohtaja Simo Tahvanaisen mukaan elementtikuljettajille räätälöity lastaus-, liikenne- ja purkuturvallisuuden koulutus vakioi oikeita toimintatapoja sekä turvavälineiden käyttöä. 

Aina voi kehittää turvallisuutta 

Lujabetonin Pekka Ruotsalainen ja elementtikuljetuksiin erikoistuneen Kuljetus Grönberg Oy:n yrittäjä Juho Grönberg ovat yhtä mieltä, että rakennuselementtien kuljetuslogistiikan turvallisuudessa on kehittämisen varaa. Heillä ei ole kokemuksia pahoista turmista, mutta läheltä piti -tapauksia on sattunut. Grönberg ajaa itsekin elementtirekkoja ja osallistuu kuormien lastaukseen sekä purkuun, joten hän tunnistaa riskit. 

– Kaikenlaista arvaamatonta voi sattua. Nostolaitteisiin tai kiinnityskoukkuihin voi tulla vika ja ne saattavat pettää, jolloin tonnien painoinen elementti voi liikahtaa mihin suuntaan hyvänsä tai pahimmillaan pudota kokonaan. Elementeistä voi myös irrota ja singota osia. 

– Pienempiä muttei vähäisiä uhkia ovat kuljettajien putoamiset, liukastumiset ja kaatumiset. Pienestäkin haaverista voi tulla lääkäri- tai sairaalareissu. Siksi kannattaa käyttää valjaita ja varautua odottamattomaan tarkkaavaisuus säilyttäen ja tehtävään koko ajan keskittyen. Tärkeää on saumaton yhteistyö rakennustyömailla elementtilastia käsittelevien ja vastaanottavien kanssa. Erityistä huomiota pitää kiinnittää elementtien purkupaikkaan työmailla, jotta se on vakaa, vahva ja turvallinen, tähdentää Juho Grönberg. 

Pekka Ruotsalaisen mukaan Lujabetoni käyttää yleensä elementtien kuljettamiseen kokeneita ja erikoiskalustoa käyttäviä kuljetusliikkeitä. Sekin on riskien hallintaa. 

Teksti ja kuvat: Ilpo Lommi

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä