Rakennetun ympäristön asiantuntijat sekä akateemiset vaikuttajat ja poliittiset päättäjät kävivät vauhdikasta vuoropuhelua RT:n satavuotisjuhlaseminaarissa.
Ramboll-konsernin operatiivinen johtaja ja Ramboll Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Moilanen piti seminaarissa keynote-puheenvuoron rakentamisen tuottavuuden ja kestävän kehityksen teemoista. Hänen esitystään olivat kommentoimassa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Anni Sinnemäki, Aalto-yliopiston ympäristön laitoksen apulaisprofessori Saija Toivonen ja Kreate Oy:n toimitusjohtaja Timo Vikström.
Anni Sinnemäki täydensi Moilasen puheenvuoroa muistuttaen, että Helsingin tavoitellessa hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä, se tarvitsee yhteistyöhön nimenomaan rakennusteollisuuden edustajia. Kumppanuutta tarvitaan vähähiilisen tekemisen ratkaisujen löytämiseen, olipa kysymys sitten rakennetun ympäristön käytön aikaisesta kulutuksesta tai itse rakentamisen prosesseista. Hän korosti yhdessä tekemisen merkitystä myös toisinpäin; hän vakuutti Helsingin kaupungin olevan rakennusteollisuudelle määrätietoinen ja sitoutunut kumppani innovaatiotyötä tehdessä.
Saija Toivonen tarttui kommentissaan rakennusten elinkaaren pituuteen ja siihen, kuinka pitkälle tulevaisuuteen tällä hetkellä katsotaan, kun kiinteistö- ja rakennusalaan liittyviä suunnitelmia ja päätöksiä tehdään. Hän haastoi pohtimaan muun muassa sitä, onko kaikille rakennuksille aina mielekästä tavoitella mahdollisimman pitkää elinkaarta, koska niiden käyttötarpeet saattavat vaihdella nopeastikin. Hän heitti ilmoille vaihtoehdon, että rakennus suunnitellaan ja valmistetaan kestämään vain esimerkiksi 10 tai 20 vuotta, jonka jälkeen sitä voidaan muunnella, se voidaan siirtää tai jopa kokonaan purkaa, mikäli tarvetta sen käyttöön ei enää ole. Infrarakentamista edustava Timo Vikström ei nähnyt näin lyhytjänteistä ajattelumallia järkevänä. Hän painotti omassa kommentissaan rakennetun ympäristön mittavaa taloudellista arvoa, joka jo yksinään edellyttää mahdollisimman pitkäjänteistä suunnittelua.
Sinnemäki muistutti, että vaikka vuosi 2035 tuntuisi olevan vielä kaukana, se on tavoitteiden saavuttamisen kannalta jopa pelottavan lähellä. Kaupunkien suunnittelun ja kestävän kasvun kannalta aika on hyvin lyhyt. Jo meneilläänkin olevissa kaupunkikehitys- ja rakennushankkeissa on paljon sellaisia, jotka eivät ole vielä edes valmiita 15 vuoden kuluttua. Kaupunkisuunnittelussa ja ilmastonmuutokseen varautumisessa tulee olla perspektiiviä vähintään vuoteen 2050, jopa vuoteen 2100 saakka.
Vikström huomioi myös maankäytön suunnittelun ja viranomaissääntelyn merkitykseen rakentamisen kestävyyden edistämisessä. Markku Moilanen otti asiasta kopin korostamalla edelleen yhteistyön ja etenkin sen joustavuuden merkitystä kaikissa alan toiminnoissa. Hän totesi, että regulaatiota tarvitaan tiettyyn pisteeseen asti, etenkin tilanteessa, jossa alalle tulee uusia käytäntöjä. Hän kuitenkin jatkoi, että regulaation pitäisi osata myös väistyä, koska se voi olla esteenä joustavuudelle. Markkinatalouden ja liiketoiminnan tulee voida tehdä asioita myös itse. Sinnemäki tiivisti ajatuksen todeten, että poliittiset tavoitteet ja lainsäädännön asettamat raamit voivat olla myös hyviä innovaatioajureita: uutta syntyy, kun on pakko tehdä uutta.
Katso myös:
Kooste Markku Moilasen keynote-puheenvuorosta:
Kestävä kehitys tuottavan rakennusteollisuuden kivijalkana
