Oulussa on saatu hyviä kokemuksia infrahankintojen kilpailuttamisesta markkinoilla. ”Hinnat ovat edullisemmat kuin kaupungin omana työnä tehden”, Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki sanoo.
Teksti: Sari Okko ja Anu Ginström
”Kun puhutaan infrahankintojen kilpailuttamisesta markkinoilla, puhutaan Suomen kuntien talouskriisistä. Nyt elämme samanlaista tilannetta kuin 2000-luvun alussa, jolloin Ouluun kehitettiin tilaaja-tuottajamalli ja eri vaiheiden jälkeen perustettiin Oulun tekninen liikelaitos Tekli”, Matinheikki kertoo.
Tilaaja-tuottajamallilla tarkoitetaan julkisten palveluiden tuotannon organisoimista siten, että palvelun tilaajan ja tuottajan roolit erotetaan toisistaan. Tilaajana toimii julkinen taho, esimerkiksi kunta. Tuottajana voi toimia joko kunnan oma tai sen ulkopuolinen organisaatio.
Tilaajan ja tuottajan välistä toimintaa ohjataan sopimuksilla.
Oulun nykyiseen malliin kuuluvat infran rakentaminen, katu- ja viheralueiden ylläpito, vesihuoltoverkostojen ylläpito sekä kiinteistöjen ylläpito ja rakentaminen.
”Ennen mallin kehittämistä Oulussa tehtiin lähes kaikki itse. Tänä vuonna noin puolet katujen kunnossapidosta ja viheralueiden hoidosta teetetään yksityisillä yrityksillä. Samalla olemme saavuttaneet isot säästöt ja tehostamisvaikutukset”, Matinheikki toteaa.
Omakin palvelutuotanto tehostui
Maarakentamisessa oman tuotannon osuus on laskenut vuoden 2002 vajaasta 100 prosentista noin 30 prosenttiin.
Kaupunki on linjannut, että oman infratuotannon osuus laskee edelleen 10 miljoonalla eurolla vuoteen 2020 mennessä.
Palveluntuotantomallin kehittäminen johti kaupungin oman toiminnan tehostumiseen.
”Oman tuotannon ja yksityisten yrittäjien työt tehdään samalla laatutasolla ja samoilla tarjouspyyntö-, sopimus- ja työmaakokouskäytännöillä. Yksityisten ja oman tuotannon palveluiden laatu- ja hintakehitystä on seurattu vuosittain 2002 lähtien. Alussa oma tuotanto oli 120 prosenttia kalliimpaa kuin yksityinen. Nyt olemme päässeet 10–15 prosentin eroon, mikä on huikea saavutus. Olemme myös onnistuneet pitämään hinnat kurissa, eli ne eivät ole nousseet viime vuosina.”
Eläkepoistumaa on käytetty lähes maksimaalisena yli kymmenen vuotta. Oman tuotannon henkilömäärä on pienentynyt yli 200 henkilöllä ja kalustomäärä on puolittunut. Poistuma on korvattu yksityisellä palvelutarjonnalla.
Tehdään entistä fiksummin
Jotta hintoja voitaisiin vertailla, toiminnan ohjaamiseen tarvitaan Matinheikin mukaan yhtenäiset sopimukset, asiakirjat, laatuvaatimukset ja työmaakäytännöt. Kustannuseroihin vaikuttavat kiinteät kustannukset, kuten toimipisteiden, kaluston, tukitoimintojen ja henkilöstö määrä.
Oulussa mietittiin yhdessä henkilöstön kanssa, miten asioita voitaisiin tehdä fiksummin.
”Kun esimerkiksi huomasimme, että aamuisin kello 7.30 puisto-osasto hakee roskat pois omalta alueeltaan ja varttia myöhemmin katuosasto teki saman omalta alueeltaan, mietimme, olisiko fiksumpaa hoitaa homma yhdellä porukalla. Näinhän se oli ja näin myös tehtiin.”
Ei mikään uskon asia
Matinheikki muistuttaa, ettei kyse ole vain rahasta, vaan myös laadusta ja ammattiylpeydestä. Työn kehittäminen on ollut koko henkilöstöä voimaannuttava tekijä.
”Olemme satsanneet työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen paljon, minkä ansiosta sairauspoissaolot ovat pienentyneet merkittävästi ja työtyytyväisyys kasvanut. Säästöä on kertynyt eläkepoistuman kautta 20–25 prosenttia, joten emme ole joutuneet turvautumaan irtisanomisiin.”
Matinheikki suosittelee Oulun mallin kaltaista tilaaja-tuottajamallia kaikille. ”Tämä ei ole mikään uskon asia. Mallin tuloksellisuutta ei myöskään tarvitse arvuutella, sillä meillä on näyttää selkeitä numeraalisia säästöjä.”
Juttu on julkaistu aiemmin Infra-lehdessä
Lisää menestysreseptejä kunnille: Infra.fi/Resepti
