Hallitusohjelma lupaa parempaa tiestöä ja töitä rakentajille

Talouden pyörät pyörivät vauhdikkaammin, kun tie- ja rataverkosto saadaan kelvolliseen kuntoon. Perusväylänpito tarjoaa töitä infrarakentajille tasaisesti ympäri Suomen.

Hallitus käynnistää korjausvelan vähentämiseksi ohjelman, johon käytetään noin 600 miljoonaa euroa vuoden 2018 loppuun mennessä. Panostukset rahoitetaan pääosin omaisuustuloilla. Lisäksi perusväylänpidon rahoitukseen tulee yhteensä 564 miljoonan euron korotus vuosiksi 2017–2020, mikä katetaan leikkaamalla vastaavana aikana kaikkiaan 704 miljoonaa euroa uusista liikennehankkeista.

”Liikenteen ja koko talouden pyörät pyörivät vauhdikkaammin, kun tie- ja rataverkostomme saadaan kelvolliseen kuntoon. Lisäksi perusväylänpito tarjoaa töitä infrarakentajille tasaisesti ympäri Suomen”, Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti toteaa.

Vuokra-asuntojen rakentamista pyritään kasvattamaan voimakkaasti uuden kymmenvuotisen välimallin avulla ja muuttamalla valtion tukemien asuntojen ehtoja.

”Asuntorakentamisen lisäämiseksi suunnitteilla on ilahduttavan monipuolinen keinovalikoima. Mukana on myös uudenlaisia avauksia, kuten sen selvittäminen, voisiko valtion tukemia vuokra-asuntoja hankkia vapaarahoitteisesta asuntotuotannosta”, Pipatti sanoo.

Hallitusohjelma sisältää lukuisia rakennusalan peräänkuuluttamia toimenpiteitä tonttituotannon lisäämiseksi, sääntelyn keventämiseksi ja lupaprosessien sujuvoittamiseksi. Nämä saavat toteutuessaan investointeja liikkeelle ja alentavat rakentamisen kustannuksia.

”On tärkeää, että valtio käynnistää kasvukeskuksia palvelevia infrahankkeita ja edellyttää kuntia lisäämään vastineeksi alueen tontti- ja asuntotuotantoa. Nyt valtio sitoo yhteen nämä keskeiset yhdyskunnan rakennuspalikat myös hallituksen työnjaossa, kun liikenne- ja asuntoministerin tehtävät yhdistetään samalle ministerille”, Pipatti kiittää.

Pipatti toivoo myös yhteiskuntasopimuksen toteutumista, mikä loisi vakautta työmarkkinoille ja talouteen. Mikäli sopimus ei toteudu, infrainvestoinneista leikataan 50 miljoonaa euroa vuositasolla ja asuntolainojen korkovähennys poistetaan kokonaan.

Lisätietoja:

Hallitusohjelma rakennusteollisuuden näkökulmasta > (ppt)
Hallitusohjelma liiteaineistoineen >

INFRA ry
Toimitusjohtaja Paavo Syrjö puh. 

Rakennusteollisuus RT ry
Toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, puh. 040 506 5021
Johtaja Merja Vuoripuro, puh. 040 587 2642

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä