Brysselissä seurataan kasvavalla huolella, kuinka rakennusalan työvoimapula uhkaa Euroopan taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Suomessakin ongelma syvenee, mutta sen ratkaisemisen logiikka alkaa yhä selkeämmin määräytyä unionitason päätöksenteosta käsin. Rakennusalan näkymät Suomessa ja EU:ssa kytkeytyvät nyt toisiinsa tavalla, jota kotimaisessa keskustelussa ei vielä täysin hahmoteta.
Jo pelkkä väestörakenne kertoo karua kieltä: Suomessa syntyy vuosittain vähemmän lapsia kuin 1800-luvun nälkävuosina. Samaan aikaan suuret ikäluokat eläköityvät, osa jo ennen virallista eläkeikää. Työikäisen väestön supistuminen ei ole enää ennuste, vaan realiteetti, joka osuu erityisen kipeästi työvoimavaltaisille aloille kuten rakentamiseen.
Väestökehitys ja osaajapula kirittävät EU-tason ratkaisuja
Digitalisoituminen vain kasvattaa osaamistarpeita. Kotimainen koulutusjärjestelmä ei yksin pysty vastaamaan kysyntään, eikä ongelma koske vain Suomea. EU:ssa nähdään rakennusala koko yhteiskunnan kestävyyden ja asuttavuuden kivijalkana. Ilmastotavoitteet, energiatehokkuusvaatimukset ja kasvavat kaupungit edellyttävät laajamittaista uudis- ja korjausrakentamista, ja työvoiman saatavuus on näiden ehtojen perusta.
Euroopan komission mukaan EU:ssa on tällä hetkellä 42 ammattiryhmää, joissa osaajista on merkittävä pula; rakentaminen on listan kärjessä. Komissio arvioi, että vuoteen 2035 mennessä EU:n rakennusalalta poistuu yli neljä miljoonaa työntekijää. Uusia koulutettuja tulijoita ei ole näköpiirissä riittävästi edes puolittamaan tätä vajetta. Monet perinteiset työvoiman lähtömaat, kuten Puola, Romania ja Baltian maat, kärsivät itsekin väestökadosta ja nuorten muuttoliikkeestä.
Tästä syystä EU on ryhtynyt toimiin. Vuonna 2024 hyväksytty uusi Maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus tulee voimaan kesällä 2026. Kokonaisuus uudistaa paitsi turvapaikkaprosesseja myös työperäisen maahanmuuton pelisääntöjä ja rajavalvontaa. Tavoitteena on yhtenäistää menettelyjä, tehostaa työntekijöiden liikkuvuutta ja helpottaa osaajien siirtymistä maasta toiseen. Samalla EU:n Skills Union -strategia ja Union of Skills -aloite tähtäävät osaamisen tunnustamisen nopeuttamiseen, koulutusjärjestelmien kehittämiseen ja kolmansien maiden osaajien houkutteluun unionin työmarkkinoille.
Suomen linja kiristyy – ja etääntyy EU:n suunnasta
Brysselissä suunta on siis selvä: ilman kansainvälistä työvoimaa Eurooppa ei saavuta ilmasto-, väestö- eikä talouspoliittisia tavoitteitaan. Siksi moni seuraa hämmennyksellä, kuinka osa Suomen hallituksen nykytoimista kulkee täysin vastakkaiseen suuntaan.
Keväällä 2025 hallitus ilmoitti tiukentavansa työperäistä maahanmuuttoa muun muassa kiristämällä oleskeluluvan ehtoja, pidentämällä vaadittua työhistoriaa ja asettamalla aiempaa korkeampia kielitaitovaatimuksia. Samalla kausityöntekijöiden saatavuutta heikentää päätös poistaa nopeutettu lupakäytäntö maataloudessa ja rakennusalalla. Viranomaisten resurssileikkaukset ovat jo nyt aiheuttaneet rekrytointiprosessien viivästymisiä, mikä turhauttaa työmaita kautta maan.
Lisäksi retoriikka, jossa ulkomaista työvoimaa käsitellään lähinnä riskinä sosiaaliturvalle tai julkiselle järjestykselle, ei houkuttele Suomeen suuntautuvia osaajia. Useat suurlähetystöt ja rekrytointikanavat kertovat avoimesti, että Suomen houkuttelevuus on viime kuukausina heikentynyt. Kilpailu osaajista on koko Euroopan laajuinen, eikä Suomi voi tuudittautua kuviteltuun vetovoimaan.
Rakennusalan osaajatarve ryöhähtää suhdannekriisin jälkeen
Suomessa on rakentamisessa vallinnut viime vuodet poikkeuksellisen syvä matalasuhdanne ja alalta on poistunut niin kotimaista kuin ulkomaistakin työvoimaa. Näiden osuudet ovat pystytelleet kutakuinkin ennallaan: pääkaupunkiseudulla lähes 40 prosenttia talonrakennustyömaiden työntekijöistä on ulkomaalaistaustaisia. Koko maassa ulkomaisen työvoiman osuus on keskimäärin noin viidennes.
Rakennusteollisuus RT:n mukaan asuinrakentamisessa aloitukset jäävät tänäkin vuonna alle 20 000:een, kun tarve pitkällä aikavälillä on lähes kaksinkertainen. Yritysten liikevaihto on ollut laskussa ja henkilöstön määrä vähentynyt. Monilla työmailla on lomautettu tai irtisanottu. Samaan aikaan tietyissä erikoisosaamista vaativissa tehtävissä kärsitään edelleen kroonisesta työvoimapulasta. Noususuhdanteen koittaessa huomattava osaajatarve on nopeasti käsillä.
Yhtälö on kestämätön – ja ratkaisuja tarvitaan yhä useammin kansainväliseltä tasolta. Kyse ei ole halpatyövoimasta eikä pelkästään työntekijöistä, vaan yhä useammin myös teknologisesti orientoituneista ammattilaisista, joilla on kokemusta esimerkiksi BIM-mallinnuksesta, dronetehtävistä tai energiatehokkaiden järjestelmien suunnittelusta.
Kysymys ei ole hallinnasta, vaan suunnasta
Toisin kuin usein väitetään, kyse ei ole pelkästään siitä, että ”työperäistä maahanmuuttoa pitää hallita”. Sitä kyllä hallitaan – EU-tasolla, yhteisillä ehdoilla ja järjestelmillä. Mutta jos Suomi asettaa lisäesteitä osaajille, jotka voisivat täyttää akuutteja tarpeita rakennusalalla, seurauksena on yksinkertaisesti se, että nämä ihmiset menevät muualle. Saksaan, Irlantiin, Espanjaan. Ei siksi, että he välttämättä haluaisivat juuri sinne, vaan koska sinne pääsee töihin.
Suomen tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on, miten osaamme asemoitua osaksi eurooppalaista rakennus- ja työvoimapolitiikkaa. Ei riitä, että vetoamme syntyvyyteen tai koulutukseen. Tarvitaan molempia. Lisäksi tarvitaan johdonmukaista, pitkäjänteistä ja kansainvälisesti yhteensopivaa maahanmuuttopolitiikkaa. Se ei tarkoita avoimia rajoja, vaan avoimia silmiä: ymmärrystä siitä, että ilman ulkomaista työvoimaa rakennusala ei Suomessa pysy pystyssä.
Brysselissä tämä on itsestään selvää. Onko se sitä Helsingissä?
Katso myös
Kirjoittajasta
Mika Horelli on kahdeksan vuotta Brysselissä asunut vapaa toimittaja, joka seuraa tiiviisti Euroopan unionin poliittisia prosesseja ja niiden vaikutuksia Suomeen. Hän kirjoittaa myös RT:lle rakennusteollisuuden kannalta keskeisistä EU-aiheista. Aiemmin Horelli on työskennellyt vapaana toimittajana Tanskassa ja Yhdysvalloissa
Kirjoita kommentti