Pitkään odotettu luonnos ympäristöministeriön asetukseksi rakennusten hiilijalanjäljen enimmäisarvoista saapui viimein lausunnolle. Tällöin paljastui, että raja-arvot ovat maltillisia. Esimerkiksi asuinkerrostalolle hiilijalanjäljen rajana on kohtuulliset 16 kg-CO2e/m2a.
Asetusluonnoksen tultua julki on kuulunut kauhistuneita puheenvuoroja siitä, miten kunnianhimottomia raja-arvot ovat. Kommenteista on paistanut läpi, että jotkut saattoivat odottaa raja-arvojen myllertävän rakennusmateriaalien markkinaosuudet uuteen uskoon. Ja mitä tulee länsinaapurimaidemme vastaaviin lukuihin, niihin lukujamme ei kannata verrata suoraan, sillä laskentaperusteet poikkeavat toisistaan merkittävästi.
Syy sille, miksi raja-arvot ovat suhteellisen väljät, löytyy päästölaskennasta eli ilmastoselvityksestä itsestään.
Ilmastoselvitystä rakennettiin tavan mukaan kovalla kiireellä. Siksi laskentaan ei onnistuttu ottamaan mukaan mitään instrumentteja, joilla olisi voitu ottaa huomioon sellaisia rakennukseen liittyviä toiminnallisia ominaisuuksia, joilla on luontaista vaikutusta hiilijalanjäljen muodostumiseen. Tämän johdosta kävi niin, että yksi ja sama raja-arvo koskee kaikkia saman käyttötarkoitusluokan rakennuksia, kuten esimerkiksi asuinkerrostaloja, olivatpa ne sitten matalia tai huippukorkeita.
Rakentajalle on selvää, että pilvenpiirtäjässä tarvitaan merkittävästi enemmän materiaalia neliötä kohti kuin vaikkapa kolmikerroksisessa lamellitalossa. Siksi myös hiilijalanjälki on pilvenpiirtäjässä korkeampi. Raja-arvot oli asetettava tämän mukaisesti, eli niin, että pilvenpiirtäjäkin on toteutettavissa.
Toiminnallisia ominaisuuksia huomioon ottavien instrumenttien puuttuminen aiheuttaa itse asiassa paljon suuremman ongelman kuin pelkän raja-arvojen väljyyden. Tämä johtuu siitä, että nykymuotoiset pelkistetyt raja-arvot luovat kannusteen tinkiä rakennuksen toiminnallisista ominaisuuksista, eli käytännössä laadusta.
Ensimmäinen ja ehkä silmiinpistävin esimerkki tästä on tarkastelujakson rajaaminen vain 50 vuoteen. Näin ollen kaikki sellaiset panostukset, jotka tähtäävät tätä pidemmän käyttöiän saavuttamiseen, kuten vaikkapa ruostumattoman raudoituksen käyttäminen tai paksumpi raudoitteiden betonipeite, näyttäytyvät ilmastoselvityksessä pelkästään negatiivisina seikkoina. Aivan samoin on tilanne, jos rakentaja haluaa panostaa vaikkapa parempaan ääneneristävyyteen tai rungon muuntojoustavuuteen. Nämä vaativat yhtä lailla materiaalien käyttöä ja lisäävät hiilijalanjälkeä, mutta ilmastoselvityksen näkökulmasta ne ovat vain taakka ilman mitään hyötyjä.
Toiminnallisten ominaisuuksien huomiotta jättäminen ei ole kovin suuri murhe niin kauan, kun raja-arvot ovat väljät. Mutta kun arvoja hiljalleen kiristetään, jostain on alettava ennen pitkää tinkiä.
Aika näyttää, miten tinkiminen tehdään. Tehdäänkö se hiilipäästöistä vai laadusta? Kiusallisen helppoa tinkiminen on esimerkiksi muuntojoustavuudesta, sillä silloin säästetään samalla myös rahaa. Tinkimisen seurauksena syntyy rakennuksia, jotka on hiilijalanjäljen minimoimiseksi optimoitu tarkalleen ensimmäiseen käyttötarkoitukseensa. Kun käyttötarpeen muuttuessa rakennus ei pysty joustamaan, rakennus päätyy ennen aikojaan purettavien listalle. Rakennus oli vähäpäästöinen paperilla, mutta ei ikävä kyllä todellisuudessa.
Raja-arvojen ensimmäinen kiristysporras tulee vastaan vuoden 2028 alussa. Toivottavasti ilmastoselvitykseen saadaan siihen mennessä sisällytettyä tapoja ottaa huomioon hiilijalanjälkeen vaikuttavia laatutekijöitä ja toiminnallisia ominaisuuksia niin, että rakentamismääräykset eivät kannusta laadusta tinkimiseen.
Jussi Mattila
Toimitusjohtaja, Betoniteollisuus ry
jussi.mattila@rt.fi +358 40 063 7224Rakennustuoteteollisuus RTT ry, Betoniteollisuus ry
Kirjoitus on julkaistu Rakennuslehden Näkökulma-palstalla 2.5.2025.
Kirjoita kommentti