Kiertotalous on eräs ajankohtaisimmista aiheista pyrittäessä ekologiseen rakentamiseen. Rakennuksista purettavien tuotteiden uudelleenkäyttöä pohditaan useammassakin käynnissä olevassa hankkeessa ja siihen kohdistetaan suuria odotuksia. Purkamisen seurauksena syntyvän jätteen määrän vähentäminen, sekä uusien materiaalien ja luonnonvarojen säästäminen on luonnollisesti kaikkien mielestä hyvä tavoite. Asiaa konkretisoitaessa törmätään kuitenkin aina väistämättä kahteen ongelmaan: taloudellisuuteen ja teknisiin reunaehtoihin.
Julkisuudessa on esitelty ulkomailta pilottikohteita, joissa on voitu toteuttaa rakennuksia merkittäviltä osin aiemmista rakennuksista puretuilla osilla ja materiaaleilla. Koska rakennuksia ei ole alun perin suunniteltu siten että ne voitaisiin purkaa ehjinä paloina, työ on näissä kohteissa ollut vaikeaa ja siten työvoimavaltaista ja kallista. Tämä on luonnollisesti vaikea ongelma ratkaistavaksi, ottaen huomioon että rakentamiskustannuksia pidetään jo muutenkin yhteiskunnallisesti korkeina. Taloudellisista esteistä päästään kuitenkin vaivatta yli rahalla, jos riittävää investointitahtoa löytyy. Toinen ongelma, tuotteiden käyttökelpoisuuden hallitseminen, on jo vaikeampi rasti.
Jarmo Leskelä tarkasteli Rakennuslehden kirjoituksessaan 22.10.2021 ’Onko uudelleenkäytettävä rakennustuote kelvollinen?’ uudelleenkäytettävien rakennustuotteiden ominaisuuksien ja kelpoisuuden osoittamista, mikä on uudelleenkäytön suurin tekninen haaste. Kaikkien rakennustuotteiden ominaisuudet heikkenevät ajan myötä, mutta täsmällistä tietoa siitä, millä kaikilla tavoin ja kuinka paljon suhteessa aikaan ja kuormitukseen, ei ole käytettävissä. Olemassa olevia rakenteita ei myöskään ole suunniteltu esimerkiksi liitoksiltaan siten, että ne olisi helppoa tai ollenkaan mahdollista purkaa materiaaleja ja rakennusosia vaurioittamatta.
Lisäksi muun muassa kantaviin rakenteisiin käytetyt osat on suurimmalta osin mitoitettu juuri kyseiseen rakennukseen, kohteen kuormituksilla ja dimensioilla. Ja kyseisen ajankohdan rakentamismääräyksiin perustuen. Niitä ei voida suoraan käyttää toiseen kohteeseen, jonka mitat ja kuormat ovat erilaiset. Eikä kattavia tietoja alkuperäisistä suunnitteluparametreistä yleensä ole edes käytettävissä. Standardisoituja, yleisesti hyväksyttyjä, menettelyjä käytettyjen rakennustuotteiden ominaisuuksien selvittämiseksi ja varmentamiseksi ei ole olemassa. Jo edellä mainitut seikat tekevät rakennustuotteiden uudelleenkäytöstä vähintäänkin haasteellista, mutta suorastaan mahdotonta siitä tekevät voimassa olevat säädökset.
Valtaosa rakennustuotteista kuuluu jonkin eurooppalaisen harmonisoidun tuotestandardin soveltamisalaan ja on siten CE-merkittävä. Markkinavalvontaviranomaisten tulkinnan mukaan tämä velvoite koskee myös käytettyjä rakennustuotteita, jotka purkamisen jälkeen saatetaan uudelleen markkinoille, eli käytettäväksi uudessa kohteessa (Blogi 17.6.2021, Kurt Kokko / Tukes: Rakennustuotteiden uudelleenkäyttö – jätteestä tuotteeksi). Tämän tulkinnan mukaan rakennustuotteen valmistaja on uudelleen käytettävän tuotteen kohdalla purkutyön suorittava yritys, jonka siis tulee CE-merkitä purkamansa tuote.
CE-merkinnän perusteena käytettävät standardit on laadittu ainoastaan uudistuotantoa ajatellen, joten niiden soveltaminen edellyttää tuotteen valmistuksenaikaisia varmentamistoimia. Standardien soveltaminen jo kertaalleen käytettyyn ja uudelleenkäytettävään tuotteeseen on mahdotonta. Mutta koska CE-merkintä on näille tuotteille pakollinen, niiden toimittaminen käytettäväksi rakentamisessa ilman CE-merkintää on laitonta.
Purettavien rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä käsittelevissä työryhmissä, selvityksissä ja opinnäytetöissä tukeudutaan ajatukseen, että tuotteet voidaan ottaa käyttöön uudessa kohteessa rakennuspaikkakohtaisella kelpoisuuden osoittamisella. Tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole olemassa, sillä rakennuspaikkakohtaista kelpoisuuden osoittamista kuten muitakin kansallisia kelpoisuuden osoittamismenettelyjä voidaan käyttää ainoastaan niihin tuotteisiin, joilla ei ole CE-merkintäpakkoa.
Tällä hetkellä odotetaan Euroopan komission esitystä uudeksi rakennustuoteasetukseksi. Sen sisällöstä ei ole annettu etukäteen komission ulkopuolelle mitään tarkempaa tietoa, mutta yleisesti odotetaan uuden asetuksen sisältävän myös kiertotaloutta koskevia säädöksiä. Asetuksen ensimmäisen luonnoksen esittelystä valmiin asetuksen voimaan tulemiseen kestää kuitenkin parhaassakin tapauksessa kaikkien prosessivaiheiden jälkeen useamman vuoden.
Jotta uudelleen käytettäviä tuotteita voidaan CE-merkitä, tulee asetuksen uudistamisen jälkeen lisäksi uudistaa tai korvata nykyiset tuoteryhmäkohtaiset tuotestandardit. Standardien uudistaminen kauttaaltaan uudenlaisiksi ottaa myöskin väistämättä useamman vuoden, ja harmonisoituja standardeja on voimassa tällä hetkellä noin 450 eri tuoteryhmälle. Lisäksi, ennen kun standardit voidaan uudistaa sisältämään myös menettelyt käytettyjen tuotteiden ominaisuuksien määrittämiseen ja varmentamiseen, tällaiset menettelyt täytyy ensin keksiä ja kehittää, sillä niitä ei ole valmiiksi olemassa.
Kuten edellä esitetystä voi päätellä, rakennustuotteiden uudelleenkäyttö on tällä hetkellä juridisesti enemmänkin mahdottomuus kuin mahdollisuus. Varmasti tilanne ajan kanssa muuttuu ja rakennustuotteiden uudelleenkäyttö mahdollistuu jollain tuonnempana nähtävällä tavalla.
Sitä ennen voi ainoana positiivisena asiana tämänhetkisestä tilanteesta todeta, että nyt jos koskaan on riittävästi aikaa valmistella asiaa. Sillä EU:n rakennustuoteasetuksen uudistaminen ja sen jälkeinen harmonisoitujen standardien päivittäminen sopiviksi myös rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä varten tulee ottamaan hyvinkin kokonaisen vuosikymmenen ajan.
Timo Pulkki (kuvassa)
johtaja
Rakennustuoteteollisuus RTT
Erkki Hassinen
tarkastusinsinööri
Helsingin rakennusvalvonta
Teksti on julkaistu alunperin Rakennuslehdessä 5.11.2021.
Kirjoita kommentti