Nollat ja ykköset tavoitteena

Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020 -hanke päättyy nyt vuoden vaihteessa, mutta tavoitteet työtapaturmien poistamiseksi alalta eivät katoa mihinkään, päinvastoin.

Kymmenen vuoden hanke on tehnyt paljon hyvää rakennusalan työturvallisuudelle. RT:n jäsenyritysten tapaturmataajuus on kuluneen vuosikymmenen aikana puolitettu ja rakentamisen toimiala on onnistunut parantamaan työturvallisuuttaan muita toimialoja enemmän. Hyvistä saavutuksista pidetään jatkossakin kiinni ja niitä kehitetään eteenpäin. Mutta niiden rinnalle tarvitaan myös uudenlaisia käytännönläheisiä toimia.

RT:n turvallisuusryhmä piti lokakuun lopulla työpajan, jossa haettiin tällaisia uusia, konkreettisia, nopealla aikataululla toteutettavissa olevia hankkeita työpaikkojen turvallisuuden parantamiseksi. Aiempaa enemmän esiin nousi tapaturmien torjunnan lisäksi myös se, että turvallisuusteeman alle kuuluvat aina myös työterveys ja työhyvinvointi.

Suurempia teemaotsikoita, joiden alle hankkeita rakennetaan, löytyi neljä: 1) turvallisuusosaamisen syventäminen, 2) turvallisuusjohtamisen työkalut ja ohjeet, 3) työmaan turvallisuuskäytännöt ja 4) turvallisuustiedotuksen parantaminen.

Ensimmäisenä starttaa heti vuoden alussa työmaan turvallisuuskäytännöt teeman alla hanke Vaikuttavan työmaaperehdytyksen vakiinnuttaminen. Oikeanlainen työmaaperehdytys on yksi tehokkaimpia keinoja estää työtapaturmia. Jokainen työmaalle töihin tuleva henkilöhän käy perehdytyksen ennen töiden aloitusta. Hankkeessa ei kehitetä uusia perehdyttämisen menetelmiä, vaan sen keskeisenä tavoitteena on löytää keinot työmaaperehdytyksen entistä parempaan vaikuttavuuteen ja sitä kautta parantaa työpaikkojen turvallisuutta.  Hanke toteutetaan kokonaisuudessaan ensi vuoden aikana ja tuloksena syntyy vaikuttavan työmaaperehdytyksen opas kaikkien jäsenyritysten ja koko alan käyttöön. Myös muiden teemojen alle on ensimmäiset hankkeet nimetty, ja ne käynnistyvät ensi vuoden aikana.

Nolla-tavoitteen saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä, jatkuvaa panostamista ja sitoutumista kaikilta rakentamisen osapuolilta ja sidosryhmiltä. Turvallinen ja terveellinen rakentaminen toteutuu, kun sitä tavoittelevat yhteistyössä urakoitsijoiden kanssa tilaajat, rakennuttajat, suunnittelijat, työmarkkinajärjestöt ja viranomaiset. Nolla tapaturmaa on mahdollista, kun turvallisuus asetetaan kaikessa toiminnassa ykköseksi.

Juha Suvanto, turvallisuusasiantuntija, Talonrakennusteollisuus ry

Mikä turvallisuusryhmä?
Rakennusteollisuus RT:ssä toimii jäsenyritysten turvallisuusasiantuntijoista koostuva turvallisuusryhmä, jonka tehtävänä on rakennusalan turvallisuusasioiden kehittäminen, yhteisten työturvallisuuteen liittyvien käytäntöjen luominen ja viranomaisyhteistyön ylläpitäminen. Lisätätietoa ryhmästä, klikkaa tästä
              

Kommentit

  1. Hyvä Juha, hyvä kirjoitus kohti vuotta 2021 :) Terveisin Jari Pulkkinen Fira Oy

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä