Rakennettu ympäristömme on merkittävä ilmastopäästöjen lähde. Rakennusteollisuuden vähähiilisyystiekartan mukaan rakennetun ympäristön päästöt ovat vuositasolla noin 17 Mt-CO2 eli lähes kolmannes Suomen ilmastopäästöistä.
Yksi usein esille nouseva osakokonaisuus on rakennusmateriaalien valmistuspäästöt. Tiekartan mukaan niiden yhteismäärä on noin 2 Mt-CO2 vuodessa, eli nelisen prosenttia kokonaispäästöistämme.
Rakentamisen päästöjä ollaan suitsimassa rakentamismääräyksiin sisällytettävillä säädöksillä, joilla asetettaneen jatkossa raja-arvot rakentamisen hiilipäästöille. Lainsäätäjä ei ole pitänyt piilossa, että käytännössä se tavoittelee betonin korvaamista vähähiilisemmillä materiaaleilla etenkin kerrostaloissa ja muussa suuremman mittakaavan rakentamisessa.
Päästöjä voidaan toki saada hieman pienentymään materiaaleja toisiin vaihtamallakin, mutta mittakaava on kovin vaatimaton. Tämä johtuu siitä, että valtaosa, kolme neljäsosaa betonista käytetään sellaisissa kohteissa, joissa se ei ole korvattavissa muilla materiaaleilla.
Suomessa rakennettaneen lähivuosina kerrostalotyyppistä rakennuskantaa betonista noin nelisen miljoonaa neliömetriä vuodessa. Tehtyjen selvitysten perusteella tiedetään, että tällaisessa rakentamisessa materiaalivaihdoilla voidaan saada rakentamisvaiheessa aikaan noin 80…90 kg-CO2päästövähennys neliötä kohti. Materiaaleilla olisi siis saavutettavissa noin 0,15 Mt-CO2/a päästövähennys, jos betoni korvautuisi täysin peräti joka toisessa rakennuskohteessa. Päästövähennyksemme näillä keinoin jäisi siis melko vaatimattomaan 0,3 %.
Sen lisäksi, että materiaalisubstituutiolla emme pääse lähellekään päästövähennystavoitteitamme, saamme samalla aikaan myös negatiivisia sivuvaikutuksia, kuten märkätilojen rakenteiden muuttumista yhä suuremmalta osin kosteutta kestämättömistä materiaaleista tehdyiksi, vain yhden esimerkin mainitakseni.
Jos sen sijaan panostaisimme sementin ja betonin vähähiilistymiseen, voisimme tavoitella selvästi suurempaa ja nopeampaa päästövähennystä, sillä silloin CO2-leikkuri purisi kaikkeen betonirakentamiseen. Samalla välttäisimme myös nyt suunnitteilla olevan sääntelyn ikävät sivuvaikutukset.
Betonin vähähiilisyyden kautta voisimme torjua ilmastonmuutosta myös merkittävästi materiaalivaihtoa edullisemmin. Viimeisimmissä toteutetuissa esimerkkikohteissa materiaalimuutoksilla säästetyn hiilidioksiditonnin hinta on nimittäin ollut huikea, 2.500 € luokkaa. YK:n hyväksymissä ja laajalti käytetyissä päästökompensaatioissa puhutaan noin 10 € tonnikustannuksista.
Esimerkiksi maailmalta voi nostaa Norjan hallituksen vastikään käynnistämän ns. Langskip-ilmastohankkeeen, jolla tuetaan merkittävillä summilla puhtaan teknologian hankkeita. Langskipin ”pääpalkinto” myönnettiin Norcemin sementtitehtaalle, josta on tulossa maailman ilmastoystävällisin sementtitehdas. Sen käyttämän sementin vähähiilistämisteknologian kustannuksiksi arvioidaan noin 100…150 € hiilidioksiditonnia kohti, mikä jää siis selvästi alle kymmenesosaan materiaalivaihdon aiheuttamista kustannuksista.
Kotimaisen sementtimme päästöjä on saatu pudotettua jo nyt yli 20 %. Kehitystä voisi nopeuttaa merkittävästi, mutta se ei tapahdu markkinaehtoisesti, vaan edellyttää yhteiskunnan tukea. Jos puoletkin vähähiilisille materiaaleille osoitetusta yhteiskunnan tuesta ohjattaisiin kotimaisen sementintuotannon vähähiilistämiseen, saavuttaisimme moninkertaiset päästövähennykset paljon pienemmillä kustannuksilla.
Jussi Mattila
Toimitusjohtaja
Betoniteollisuus ry
Teksti on julkaistu hieman muotoiltuna Rakennuslehden Näkökulma-palstalla 13.11.2020.
Kirjoita kommentti