Suomen hallitus on asettanut tavoitteen, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen. On sanottu, että kaikki kivet on käännettävä, koska tavoite on kunnianhimoinen. Tämä koskee myös rakentamista. Samalla on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että aiotut toimet ovat vaikuttavia ja realistisia.
Rakennusten hiilijalanjäljen arviointi on tärkeää, jotta erilaisten päätösten tueksi saadaan riittävän tarkkaa tietoa. Se, mitä tiedolla tehdään, määrää tarkkuustason, läpinäkyvyyden ja jäljitettävyyden vaatimukset.
Ilmastoselvitys rakentamisluvan ehdoksi
Ympäristöministeriö suunnittelee maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä vähähiilisyyden arvioinnin ja siihen liittyvien uudisrakennusten rakennustyyppikohtaisten hiilijalanjäljen raja-arvojen sisällyttämistä säännöksiin. Rakennuksen vähähiilisyydestä olisi annettava tiedot hiilijalanjäljen muodossa ilmastoselvityksessä, joka olisi rakentamisluvan saannin ehtona.
Esimerkiksi asuinkerrostalon asetustasoinen hiilijalanjäljen raja-arvo olisi tällöin alitettava.
Ympäristöministeriön säädösehdotus ei vielä kerro, kuinka rakennushankkeeseen ryhtyvän laatima ilmastoselvitys toimisi osana rakentamislupaprosessia. Avoimia kysymyksiä ovat, millaisella tarkkuudella ilmastoselvitys tulisi laatia sekä mikä olisi tuloksille sallittu epävarmuuden taso ja miten epävarmuus esitettäisiin.
Ilmastoselvityksen laatijan ja toisaalta todentajan pätevyysvaatimuksista tarvitaan tietoa, kuten myös siitä, kuinka viranomainen tarkistaisi tai tarkistuttaisi laskelman. Tärkeää olisi lisäksi tietää, miten suunnitelmien mukaisesti laaditun ilmastoselvityksen toteutuminen rakentamisen yhteydessä todennettaisiin ja keiden toimista. Niin ikään vailla vastausta ovat vielä jatkotoimenpiteet tilanteissa, joissa ilmastoselvitys ei vastaa rakentamislupavaiheessa ilmoitettua ja raja-arvovaatimus ylitetään.
Mikäli olisi sallittu epävarmuuden taso?
Eri osapuolten välistä avointa keskustelua ilmastoselvityksen sallitusta epävarmuuden tasosta on käyty kovin vähän. Sitä edistääksemme olemme muun muassa laskennallisesti selvittäneet epävarmuuden lähteitä ja tasoa rakennusten hiilijalanjälkilaskelmissa. Elinkaariarviointiin perustuvassa hiilijalanjäljen laskennassa on paljon oletuksia, skenaarioita sisältävää arviointia ja epätarkkoja tuloksia tuottavaa laskentaa.
Tarvittaisiin selkeä määrittely vaaditusta tarkkuudesta, jotta laskentaa voisi soveltaa rakentamislupaan liitettävänä juridisena menettelynä. Sallittaisiinko esimerkiksi yhden, viiden vai kolmenkymmenen prosentin epävarmuustaso hiilijalanjäljen laskennallisessa arvossa?
Vaadittava tarkkuustaso määrittää samalla myös sen, millainen hiilijalanjäljen laskennan metodin tulisi olla ja kuinka tarkkoja lähtötietoja laskentaan tarvitaan. Tästä lähtötietojen vaaditusta tarkkuudesta puolestaan seuraa hyvin käytännönläheinen yhteys siihen, missä vaiheessa rakennuksen suunnitteluprosessia riittävän tarkkoja tietoja on käytettävissä.
Ennen rakentamislupavaihetta laskettava hiilijalanjälki perustuisi oletuksiin
Rakennushankkeilla on erilaisia toteutusmuotoja. Useimmissa niistä lopullisesti käytettävät materiaalit ja näiden tarkemmat määrätiedot ovat tiedossa vasta rakentamislupavaiheen jälkeen. Rakennuksen yleissuunnitteluvaiheessa ennen rakentamislupaa tehtävä hiilijalanjälkilaskelma perustuisi siis pitkälti oletuksiin, koska riittävän tarkkoja rakennusmateriaalien määrä- ja päästötietoja ei vielä ole käytettävissä. Näin ollen nykyisenkaltaiseen rakennushankkeiden toteutustapaan liitettynä rakentamislupavaiheessa esitettävällä hiilijalanjäljen laskentatulokset voivat väistämättä olla hyvinkin epätarkkoja.
Oleellisin kysymys ilmastoselvityksen epävarmuudesta ja sen tasosta on elinkaariarviointiin sisällytettävä rakennuksen käytönaikaisen energian päästöjen arviointi. Siihen vaikuttavat erittäin merkittävästi eri energiamuotojen – etenkin sähkön ja kaukolämmön – ominaispäästökertoimet. Parhaillaan lausunnolla olevassa arviointimenetelmäluonnoksessa oletuksena ja skenaariomallina on energian päästöjen raju putoaminen jo lähitulevaisuudessa. Mikäli kehitys ei toteudukaan oletusten mukaisena, rakennuksen hiilijalanjäljen suuruus voi heitellä huomattavasti.
Voiko rakennustyypillä olla yksi raja-arvo?
Kuten edellä on todettu, rakennushankkeen toteuttaja velvoitettaisiin todentamaan suunnitteluvaiheessa tehdyn ilmastoselvityksen tulos ennen rakennuksen käyttöönottoa. Arvioinnin tulos on kuitenkin kumulatiivinen, rakennuksen koko elinkaaren ajalta muodostuva päästöjen summa. Hyvä kysymys onkin, kuinka ja kenen toimesta todennetaan rakennuksen käytön ajalta muodostuva hiilijalanjälki. Se muodostaa vielä pitkään merkittävimmän osan elinkaaren aikaisista ilmastovaikutuksista.
Tarkempaa jatkokeskustelua vaatisi myös se, miten olisi mahdollista määrittää säädösluonnoksen mukaisesti yhdet yksittäiset raja-arvot eri rakennustyypeille. Yhden raja-arvon malli käytännössä tarkoittaisi teknisiltä ja toiminnallisilta ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisten rakennusten vertailua toisiinsa.
Samaa raja-arvovaatimusta on vaikeaa perustella esimerkiksi nelikerroksiselle ja nelikymmenkerroksiselle asuinkerrostalolle niiden toisistaan poikkeavien rakenteiden takia. Kahden samanlaisenkin kerrostalon hiilijalanjäljet voivat vaihdella suuresti esimerkiksi lämmitysmuodon, tontin perustamisolosuhteiden tai vaaditun pysäköintipaikkojen toteutustavan myötä.
Jos ja kun säädöskehityksen tavoitteena on vaikuttaa ohjaavasti rakennusten vähähiilisyyteen ja hiilijalanjäljen pienentymiseen, sen tulee tapahtua uskottavasti ja vaarantamatta eri elinkaariominaisuuksia ja elinkaarilaadun tekijöitä. Hiilijalanjälkeä kun kasvattavat monet tekijät, jotka parantavat rakennuksen ominaisuuksia, kuten ääneneristävyyttä tai pitkäaikaiskestävyyttä.
Puolivakava sanonta toteaa, että ”määräysten minimi on rakentamisen maksimi”. Pahimmillaan tästä voi tulla totisinta totta, jos käytössä on vääriin perusteisiin tukeutuvat raja-arvovaatimukset.
Yhteistä avointa keskustelua vähähiilisyyden keinoista tarvitaan vielä lisää. Positiivinen puoli asiassa on se, että vähähiilisyydessä monet asiat, kuten epävarmuudet, voidaan selvittää ja laskea.
Pekka Vuorinen, ympäristö- ja energiajohtaja, Rakennusteollisuus RT
Jani Kemppainen, asiantuntija, Rakennusteollisuus RT
Henrik Österlund, varatoimitusjohtaja, Ecobio Oy
Teksti on julkaistu Rakennuslehden Näkökulma-palstalla 17.6.
Kirjoita kommentti