Vuodesta 2019 tulee vilkas ja kiinnostava kaupungistumiseen, kaupunkikehitykseen ja kaupunkielämään liittyvissä kysymyksissä. Jo pelkästään kevään eduskuntavaalit nostavat intensiteettiä, mutta myös sote-uudistus ja sen vaikutukset kaupunkeihin palaavat keväällä otsikoihin. Lisäksi isona kysymyksenä moniin kaupunkiaiheisiin liittyy ilmastonmuutos, johon on alettu vähitellen suhtautua asian vaatimalla vakavuudella. Nostan esiin seuraavaksi muutamia keskeisiä teemoja kuten aluekehitys, asumisen hinta ja muodot, liikenne ja liikkuminen sekä monipaikkaisuus.
Muotisanonnan mukaisesti nähtävissä olevassa tulevaisuudessa kaupungistuminen jatkuu ja alueiden välinen polarisaatiokehitys etenee. Vaaleissa takuuvarmasti vaaditaan ja luvataan ”pitää maa asuttuna”, vähemmän esitetään uskottavia vaihtoehtoja sopivista ja kustannustehokkaista keinoista. Poliittisessa retoriikassa ei välttämättä ole kiinnostava kysymys, haluavatko yksittäiset ihmiset elää syrjäseuduilla ”pitämässä maata asuttuna”. Työn perässä muuttaminen olisi monin tavoin toivottavaa, mutta hapertuva kiinteän omaisuuden arvo on monesti liikkumisen esteenä, ehkä palataan keskusteluun ”romutuspalkkioista”? Muuttoa, myös kaupungin sisäistä sopivamman asunnon perässä, jarruttaa varainsiirtovero, joka ei tuota muuta lisäarvoa kuin tuloa valtiolle. Yhtä hyvin voitaisiin palata partaveron kantoon, joka nykyisessä hipsterimuodissa saattaisikin olla aivan mainio tuloautomaatti valtiolle.
Erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös muissa kasvukeskuksissa, jatkuu keskustelu asuntojen hinnoista ja vuokrien korkeudesta. Monimutkaiseen ongelmatiikkaan ei ole yhtä helppoa ratkaisua – kuten vaikkapa lisää sosiaalista asuntotuotantoa. Mutta ratkaisu löytyy markkinoita ymmärtämällä eli että tehdään sitä lisää, mitä ihmiset arvostavat. Siis lisää tarjontaa urbaaniin ympäristöön ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle. Samaan hengenvetoon on muistutettava, että hyvin edullisesti voi asua kauniissa luonnonympäristössä vaikkapa Helsingin Siltamäessä tai Tampereen Peltolammilla. Kaavoitusjärjestelmän yksinkertaistaminen kaksitasoiseksi olisi hyvä aloitustoimenpide tuottaa nopeammin kaavoitettua maata. Seuraavaan hallitusohjelmaan.
Kun halutaan asua hyvillä ja usein siis kalliilla paikoilla, neliöistä voi joutua tinkimään. Toisaalta taas monet asiat tarjoaa juuri urbaani ympäristö. Pienten asuntojen kauhistelijat pitänevät ääntä tänäkin vuonna ja vakuuttavat, että näissä epäinhimillisissä asumuksissa elävät ihmispolot eivät tiedä, mikä heille itselleen on hyväksi.
Kuluttamisen muotojen muutokselle tai digitalisaatiolle ei painoa anneta. Tosiasiassa konmarien, suoratoistopalveluiden, e-kirjojen tai vain yleisen omistustarpeen hiipuessa huonepinta-alaa ei enää tarvita erilaisten asioiden varastoimiseksi. Vähempi tila riittää, kun kaikkea vanhaa ei varastoida varmuuden vuoksi. Keskiluokkakin on löytänyt second hand -tuotteet ja kierrätyksen. On järkevämpää panna pieneksi jääneet lastenvaatteet ja -tavarat kiertoon kuin odottaa, että josko tavaroille olisi käyttöä vuosien päästä, jos perhe sattuu kasvamaan. BR-lelujen konkurssin yhteydessä on annettu ymmärtää, että lelujakaan ei enää tarvita niin paljon kuin aikaisemmin. Ketjun heikko joulumyynti saattoi indikoida sitä, että yhä useamman piltin joulupukin toivelistalla ei olekaan läjä monsterifiguureja, vaan pikemmin pelejä tai muita vastaavia elämyksiä. Digitalisaation myötä myös monenlaisia palveluita saa erilaisilta alustoilta suoraan kotiin. Ilmastomuutoksen hillitsemiseksi asuinpinta-alaa pitäisi muutenkin pienentää, ei kasvattaa.
Huomattavan suuri tarve on alentaa myös liikenteen päästöjä. Vuoden kuumia aiheita ovat joukkoliikenteen kehittäminen, sähköautot ja ruuhkamaksut. Yksityisautoiluhan on ollut meillä lähes sananvapauteen verrattava oikeus, mutta myös valtiontalouden lypsylehmä, joten kuulemme siihen liittyviä mielenkiintoisia puheenvuoroja. Joukkoliikenteen kehittämisen osalta toivotan menestystä Tampereen ratikan laajennuspyrkimyksille ja että Turku löytää uuden vetovoimaisen joukkoliikenneratkaisun. Joukkoliikenteen käyttöasteet ei nouse puheilla, vaan luomalla aikaisempaa parempaa käyttäjäkokemusta. Siis luotettavuutta, nopeutta, tiheitä vuorovälejä sekä ratikkamaista fiilistä.
Ruuhkamaksut voivat olla joissakin tapauksissa hyvä keino rauhoittaa kaupunkikeskustoja, mutta samalla pitäisi tarkastella autoilun taloudellista kokonaisrasitusta. Sinänsähän se ei ole nimittäin kansalaisten vika, että huomattavilta osin yhdyskuntarakenteemme on tehty omaa autoa edellyttäväksi. Haittaverot ja ruuhkamaksut ovat hyvä tapa vaikuttaa käyttäytymiseen, mutta niiden huono puoli on se, että julkishallinto kerää lisää rahaa ihmisiltä ilman, että me voisimme olettaa rahoja käytettävän viisaasti. Mitäpä jos ruuhkamaksuilla tuettaisiin vaikkapa taloyhtiöitä sähköautojen latausinfran rakentamisessa? On myös hyvä tiedostaa, että erilaiset veronluonteiset haittamaksut vievät verotusta tasaveron suuntaan.
Pitkään on puhuttu monipaikkaisuudesta ja ehdotettu, että vaikkapa mökkikunnalla olisi oikeus sada osa mökkiläisten verotuloista. Joka tapauksessa vapaa-asukkailla voi olla vaikutusta paikallistalouteen ja toisaalta monipaikkaisuus voi lisääntyä, jos paikalliset palvelut toimivat hyvin.
Tätäkin blogia kirjoitan Tammelan Susikkaassa, jossa paikalliset palvelut toimivat hienosti hyvin yhteisöllisellä hengellä. Lähitilalta saa ostaa ylämaan härkää, mansikoita ja halkoja, kilometrin päässä asuva naapuri auraa viimeisen tienpätkän, kun lunta on tullut 10 cm, ja tuttu remonttifirma tietää missä on avain ja käy hoitamassa tarvittavat korjaukset sopivassa välissä. Joulunalusviikonlopun pelasti vähän suurempi toimija Envor, joka tuli tunnin varoitusajalla imaisemaan sakokaivon tyhjäksi. Itsekin ajossa ollut ajojärjestelijä hoiti kotiinlähdössä olleen kuskin paikalle saman tien. Suurin työ oli saada suuri imuauto käännettyä pikkutien päässä liukkaassa säässä.
Yhteisöllisyys on poliittinen iskusana, jota tarjotaan lääkkeeksi milloin ongelmalähiöiden, milloin taantuvien alueiden kehittämiseen. Harva kuitenkaan avaa, että mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Olemme huomanneet, että vireässä Tammelassa me elämme osana yhteisöä. Paikalliset yrittäjät kuuntelevat aidosti meidän tarpeitamme ja tuottavat meille elintärkeitä paikallispalveluita, jotka mahdollistavat vapaa-ajan asunnon ympärivuotisen käytön. Me vastaavasti ostamme heiltä monenlaisia tuotteita ja palveluita, ja tuomme näin osaltamme leipää heidän pöytäänsä. Jos se ei ole yhteisöllisyyttä, niin mikä sitten?
Juha Kostiainen
YIT Oyj:n kestävästä kaupunkikehityksestä vastaava johtaja
Teksti on julkaistu 4.1.2019 myös Nokkela Kaupunki -blogissa.
Kirjoita kommentti