Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuore raportti sai hämmästyttävän paljon julkisuutta siihen nähden, että se ei sisältänyt juurikaan uutta. Raportti nousi otsikoihin ehkä siksi, että se kertoi aiempaa kouriintuntuvammin, että ponteviin ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin on ryhdyttävä pikaisesti tai viimeinenkin mahdollisuus vaikuttaa karkaa käsistämme. Raportti ja sen pohjalta käyty vilkas keskustelu avasivat silmiäni kolmessa asiassa.
1. Energian tuotanto, mukaan lukien polttonesteillä kulkeva liikenne aiheuttaa valtaosan, noin 80 prosenttia kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Jos tämän sektorin päästöjä ei saada leikattua murto‐osaan, peli on menetetty, eikä tilanne ole pelastettavissa millään muilla toimilla.
2. Biotaloudesta ei ole ilmaston pelastajaksi, ainakaan niin kuin se Suomessa ymmärretään, eli lähinnä energiateollisuuden ja rakentamisen ratkaisuna. Kasvihuonekaasupäästöjen rajun leikkaamisen lisäksi on otettava käyttöön kaikki keinot hiilidioksidin sitomiseksi takaisin luontoon.
Metsäpinta‐alaa ja puuston määrää tulee lisähakkuiden sijasta kasvattaa kaikkialla ja
mahdollisimman paljon. Liikennepolttonesteiden valmistaminen puusta on lääke, johon potilas kuolee.
Hiilivaraston muodostaminen rakennuksiin on silmänlumetta, koska vain korkeintaan 10 prosenttia metsästä otettavasta biomassasta voi parhaimmillaankaan päätyä rakennuksiin, 90 prosenttia palautuessa poltossa takaisin hiilidioksidiksi jo muutaman vuoden käytön jälkeen. Hiilidioksidin sitoutuminen kasvavaan metsään taas kestää vähintään 50 vuotta, mikä on auttamatta liian kauan.
3. Kaikki päästetyt hiilidioksiditonnit eivät ole samanarvoisia. Valtaosa päästöistä on suoria päästöjä, joilla ei ole mitään positiivisia ilmastovaikutuksia, ja joiden leikkaamisella on siten puhtaasti positiivinen vaikutus. Esimerkkejä ovat muun muassa rakennusten lämmittäminen ja lentomatkustaminen. Näitä suoria päästöjä tulee vähentää mahdollisimman nopeasti.
Sen sijaan esimerkiksi alumiinin valmistaminen kestävän ja energiaa säästävän ikkunan osaksi tai betonin valmistaminen ajomatkoja lyhentävään siltaan tai vesivoimalaitokseen taas leikkaavat valmistuspäästönsä vastineeksi ilmastopäästöjä jatkossa, todennäköisesti jopa moninkertaisesti valmistuspäästöönsä verrattuna. Tällaisen toiminnan rajoittamista ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä voidaan pitää hölmöläisten hommina. Toki näidenkin toimijoiden on syytä tehdä kaikkensa
päästöjensä leikkaamiseksi. Näin on jo osin käynytkin. Esimerkiksi suomalainen sementtiteollisuus on onnistunut pienentämään kasvihuonekaasupäästöjään jo yli neljänneksellä vuoteen 1990 verrattuna.
Ilmastonmuutokset keskeiset faktat ovat olleet kasassa jo 20 vuotta. Siitä huolimatta kansalaisten on annettu ymmärtää, että asia saadaan kuntoon pikkunäppärillä tempuilla. Siirtymällä valkaisemattomaan leivinpaperiin, kierrättämällä pullot, vaihtamalla autot dieselkäyttöisiin – ja takaisin bensiinikäyttöisiin, asentamalla aurinkopaneeleita, käyttämällä puuta rakentamiseen ja niin edelleen. Näitä kaikkia yhdistää se, että vaikutus ilmastonmuutoksen torjuntaan on olemattoman pieni, jos
sitä on ollenkaan. Jos esimerkiksi aivan kaikki rakennettavat betoniset asuinkerrostalot tehtäisiin puusta, Suomen päästöt alenisivat luokkaa 0,1 prosenttia.
Tulee mieleen, onko meidät tuuditettu ilmastonmuutoksen suhteen valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Ja onko sen myötä käynyt niin, että ilmastonmuutoksen torjunnassa välttämättömät resurssit onkin käytetty aivan muiden tavoitteiden ajamiseen, ilmastonmuutoksen torjunnan toimiessa pelkkänä keppihevosena?
Jussi Mattila
Toimitusjohtaja
Betoniteollisuus ry
Blogi on julkaistu alunperin Rakennuslehden Näkökulma-palstalla.
Kirjoita kommentti