Paikallinen sopiminen on jo arkipäivää

Viime aikoina työmarkkinoilla on puhuttu paljon paikallisesta sopimisesta ja vaadittu kovaan ääneen sen  lisäämistä. Monelle se on ollut kuitenkin peikko ja nähty lähinnä työnantajan keinona polkea työntekijöiden oikeuksia  ja romuttaa työehtosopimusten yleissitovuus.

Mutta mitä paikallinen sopiminen oikeastaan tarkoittaa? Rakennustuoteteollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksessa todetaan, että eri työehtosopimusmääräyksissä tarkoitettu paikallinen sopiminen toteutetaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisesti joko työntekijän ja työnantajan tai luottamusmiehen ja työnantajan kesken.

Ylityötkin ovat paikallista sopimista

Paikallista sopimista tapahtuu työpaikoilla päivittäin ilman, että sitä aina edes mielletään paikalliseksi sopimiseksi. Kun esimiehesi kysyy sinulta, tuletko viikonloppuna ylitöihin ja toteat, että tämä sopii, syntyy sopimus, vaikka osapuolet eivät sitä aina tällaiseksi mielläkään. Tai jos haluat pitää pekkasen viettämällä perjantain perheesi kanssa ja sovit siitä esimiehesi kanssa, syntyy välillenne paikallinen sopimus. Tämä sopiminen on arkipäivää, ilman sen monimutkaisempaa neuvottelemista.

Tuoteteollisuuden yrityksissä paikallista sopimista käytetään jo nykyisellään paljon, mutta parantamisen varaakin on. Työelämä muuttuu ja työ sen mukana. Monella muulla alalla ja varsinkin toimihenkilötehtävissä työnteko on joustavaa; tehdään etätöitä ja suunnitellaan eri tavoin omaa työajan käyttöä. Nämä uudet työmahdollisuudet eivät kuitenkaan sellaisenaan sovi aina fyysiseen suorittavaan työhön, joka vaatii työntekijän läsnäoloa ja jossa työnteko on sidottu tiettyyn prosessiin ja aikatauluun. Tehdasympäristössäkin voidaan kuitenkin sopia työn joustoista erityisesti juuri erilaisilla työaikapankeiksi kutsutuilla menetelmillä työehtosopimusten rajoissa.

Hyvässä sopimuksessa molemmat voittavat

Työehtosopimus mahdollistaa paikallisen sopimisen esimerkiksi työajoista siten, että työntekijä tekee 10- tai 12-tuntista työpäivää. Kun työaika tasoitetaan, seuraa tästä työntekijälle luonnollisesti enemmän vapaapäiviä kuin 8-tuntista päivää tekeville. Suurin osa liiton vahvistettavaksi tulevista 12 tunnin sopimuksista on tehty nimenomaan työntekijöiden aloitteesta, koska työntekijöitä houkuttelevat pitemmät vapaat.

Paikallinen sopiminen tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että molemmat saavat ja molemmille annetaan. Paikallinen sopiminen hyödyttää molempia osapuolia. Työnantaja saa käyttöönsä motivoituneen ja tuottavan työntekijän työpanoksen. Työntekijä näkee, että hänen työnsä palkitaan ja tämä voi näkyä paksumpana palkkapussina.

Ainoa keino saada Suomen talous nousuun on yhteen hiileen puhaltaminen. Sopiminen lähtee vapaaehtoisuudesta.

Riikka Jäntti
Rakennusteollisuus RT ry


Varatuomari Riikka Jäntti on Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n asiamies ja vastaa rakennustuoteteollisuuden työntekijöiden työehtosopimusasioista.


Teksti on julkaistu aikaisemmin PARMAblogissa 21.4.2017.

Kommentit

  1. Ei pidä rajoittaa tarkastelua vain siihen, mitä se on parhaimmillaan. Itse näin ennen eläkkeelle jäämistä tilanteita, mitä se voi tarkoittaa pahimmillaan Kaikki työsopimukset tehtiin vain lyhyelle määräajalle. Palkka voitiin laskea miten alas tahansa, koska purnaajien työsopimuksia ei tarvinnut uusia. Ylitöitä teetettiin ilman ylityökorvauksia niin sanotulla bonus-järjestelmällä. Irtisanomisia tehtiin mitä uskomattomin perustein, esim. jos vaati oikeudenmukaista käsittelyä työsuojeluvaltuutetun vaalissa, se oli erään henkilön kohdalla irtisanomisperuste. Sen jokainen tiesi, että työsuhde saattoi loppua koska tahansa, mitään pitkäjänteisiä taloussuunnitelmia ei ikinä pystynyt omassa taloudessaan tekemään.

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä